Vanhassa pahvilaatikossa on kasa kuluneita ja risaisia joulukuusenkoristeita. Laatikko on jo useaan kertaan teipattu, mutta ne koristeet…
Enkeliltä on siipi irronnut. Se oli silloin, kun se putosi lattialle. Tunne oli musertava, ja nyt, vuosien jälkeen, tuo tunne valtaa koko kehon. Kunpa olisin pidellyt sitä tiukemmin.
Tonttu katsoo kieroon. Jo lapsena pelkäsin tuota kummajaista.
Tähden sakarat ovat kiertyneet vuosien varrella mutkalle, kiiltävät langat ovat harvetuneet ja niiden alta paistaa paljaat rautalangat.
Lumihiutale on niin täydellinen kuin muistinkin sen olevan. Oi sitä jälleennäkemisen riemua, iloa.
Suuressa punaisessa pallossa on särö. Melkein huomaamaton, mutta muistan, miten se syntyi.
Tutkailen omia tunnereaktioitani. Siis niitä tunteita, jotka olen joskus oppinut ja jotka aktivoituvat aina uudelleen ja uudelleen tutuissa tilanteissa.
Tapaan ihmisen, jonka olen tavannut viimeksi ikävissä merkeissä, tuolloin koin, että minua oli loukattu. Pelkkä ihmisen jälleennäkeminen saa ikävän tunteen valumaan kehooni.
Menen kauppaan ja tuo tuttu ahdistus iskee jo ovella: mikä tungos olikaan viimeksi, ja nälkä. Kuinka epämiellyttävää! Kaupassakäynti on kerrassaan kammottavaa puuhaa!
Olen palaverissa, jossa minun pitäisi neuvotella hinta työlleni. Astuessani huoneeseen muistan, kuinka edellisellä kerralla hinnan tinkaaminen oli johtanut siihen, että ymmärsin, etten voi tehdä työtäni tuolla hinnalla parhaalla mahdollisella tavalla. Alan pelätä, että taas käy samoin.
Asetellessani kuusenkoristeita joulupuuhun irrotan samalla jokaisen opitun tunnereaktion itsestäni. Tunne ei ole syntynyt tästä hetkestä, täydellisestä avoimesta läsnäolosta uusille tunteille, kokemuksille tai ihmisille, vaan tunne on ankkuroituneena menneisyyden kokemuksiin. Jos olen ankkuroituneena menneisyyteen, en ole ankkuroituneena nykyisyyteen.
Rakas enkeli, en tarvitse enää tunnetta, että jotain puuttuu. Olet tänään täydellinen sellaisena kuin olet.
Tonttu pieni, en pelkää sinua enää, koska olen jo aikuinen. Kaikki on toisin.
Päätän, etten kanna enää yhtään tunnetta, joka on syntynyt menneisyydessä. Samalla annan mahdollisuuden itselleni olla tänään sitä, mitä olen ja tuntea ne tunteet, jotka syntyvät siinä hetkessä. Aistia kaiken informaation sellaisena kuin se tulee, eikä opittujen tunnereaktioiden kautta.
Tänä jouluna annan itselleni joulurauhan. Irrottaudun kaikista opituista ja pölyttyneistä tunteita ja annan joulun tulla sellaisena kuin se tänä vuonna tulee. Se ei kiinnittäydy vanhaan, vaan on vapaa ja kevyt, kuten jokainen hetki. Se tulee uutena, ihmeellisenä ja täydellisenä.
Samalla kuiskaan toiveen tulevaan vuoteen: Tulkoon uusi vuosi hetki kerrallaan, jokainen 31 536 000 sekuntia yhtä uutena ja ihmeellisenä!
