Olemme paljon enemmän kuin päälle päin näkyy – Onnellisuus ei löydy peilistä vaan sisimmästäsi

Kuinka moni meistä onkaan tyytymätön kehoonsa tai ulkonäköönsä ja peiliin katsominen harmittaa tai ahdistaa. Kärsimyksen ja huonon itsetunnon taustalta saattaa löytyä samaistuminen kehoomme tai juuttuminen elämäntarinaamme.

”Niin minäkin olen tehnyt. Sairastuttuani nivelreumaan tein opiskeluaikanani – muutaman psykologian kurssin jälkeen – vankan tulkinnan, etten ollut lapsuudessani suuren sisarusparven keskellä saanut toivomaani hoivaa ja tarvitsemaani huomiota, joten otin kaipaamani hoivan ja huolenpidon aikuisena sairauteni avulla.

Siirsin vastuun itsestäni menneisyyteni harteille ja mielessäni kiillottelin kärsimyksen kruunua. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin tajusin, että tulkintani antoi minulle luvan olla huolehtimatta omasta hyvinvoinnistani. Se antoi minulle luvan olla huonossa kunnossa.

Kerroin myös usein, kuinka hyvässä iässä olin sairastunut, koska 15-vuotiaana olin vasta rakentamassa aikuista identiteettiäni. Totesin, että näin saatoin kutoa nivelreuman osaksi minuuttani. Ja niin todellakin tein: samastuin täysin sairauteeni.

Saatoin jopa loukkaantua verisesti, kun joku maallikko tuli ehdottamaan keinoa voida paremmin tai tukea hyvinvointiani. Reuma – ja kärsimys – oli osa minua, ei siihen saanut koskea! Enkä varmasti ole ainoa, joka on samaistunut sairauteensa tai vaivoihinsa.


Ylipäätään samaistumme herkästi kehoomme. Some on täynnä kuvia treenatuista kehoista, jotka kuvaustavasta päätellen ovat todella tärkeitä omistajilleen minuutensa keulakuvina. Olemme myös valmiita satsaamaan todella paljon siihen, että kasvomme näyttäisivät nuoremmilta kuin ikämme on. Olen myös lukemattomia kertoja kuullut, miten selluliitin tai ylimääräisten kilojen kertyminen on syönyt itsetuntoa.

Kuitenkaan me emme ole kehomme. Minuutemme on jotain aivan muuta kuin ihomme, painomme tai vatsalihaksemme. Tämä ei tarkoita, etteikö meidän olisi tärkeää huolehtia kehomme hyvinvoinnista, arvostaa sitä ja antaa sille hyvää ravintoa, sopivasti liikuntaa ja riittävästi lepoa.

Samaistuessamme kehoomme petymme, jos emme saa sille toivomaamme ihailua, tai kärsimme kehon muuttuessa. Ajan kuluessa kehomme kuitenkin muuttuu tavalla tai toisella, emme voi sille mitään. Itselleni oli valtavan vapauttavaa tajuta, etten ole kehoni – enkä varsinkaan ole sairauteni. Minuuteni on jotain ihan muuta kuin fyysinen toimintakykyni tai kehoni muodot.

Oivalsin, että todellinen minuutemme on paljon hienompaa ja kauniimpaa kuin kehoomme pohjautuvat minäkuvamme pystyvät ikinä olemaan.

Lainaus on kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen, joka auttaa huomaamaan hyvää – myös meissä itsessämme.


Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image