Sanna aloitti elokuussa 2012 True Heartsissa puolen vuoden mittaisen NLP Practitioner -koulutuksen. Oivalluksia-blogissa Sanna kirjoittaa omista ajatuksistaan ja oivalluksistaan koulutuksen aikana. Myös kouluttaja Reetta Vanhanen vierailee Oivalluksia-blogissa kirjoittamalla NLP:stä.
Edellisessä blogikirjoituksessani tuskailin sitä, kun sanat eivät millään meinaa pystyä kuvaamaan sitä todellisuutta, jonka koen. Jokainen sana laimentaa kokemuksen pikkuruiseksi; kuin yrittäisi selittää kokemusta merestä pisaran avulla.
Viime viikonloppuna NLP-kurssilla tutkiskelimme metamallia. Siinä sanojen ja todellisuuden suhde kuvataan tasoina, näin:
Kielen pintarakenne eli normaali puhe
*
Kielen syvärakenne eli kokemusten täydellinen kielellinen muoto
*
Kokemukset
*
(Niin sanottu) todellisuus
Kaavio lievensi hieman tuskaani – vaikka se vain kaavio onkin. Aloin hyväksyä sen, että usein sanat ovat kohtaamispaikkamme. Ja etenkin kun kirjoitamme, meillä on käytössämme vain sanat ja sanojen yhdistelmät. Myös kasvokkaiskeskustelussa oletusarvo (lähtökohtaisesti) on se, että ihmiset käyttävät sanoja ilmaisemaan todellisuutta, totuutta. Mutta toinen asia onkin se, miten osaamme sanoittaa totuuttamme.
Metamallin kohdalla puhutaan poistoista. Aina kun liikumme todellisuudesta kerros kerrokselta sanojen suuntaan, jotain poistuu. Ja tässä piilee tuskani syy ja ydin. En halua mitään pois, vaan haluan jakaa kokemukseni juuri sellaisena kuin se on.
Hieman pureskeltuani tuskaani, katseltuani kaaviota ja antamalla anteeksi itselleni rajallisuuteni, päädyin kahteen menetelmään, jolla sanojen taakse voi päästä:
1) Kirjoittaessa: Energiamme liikkuu sanoissa ja rivien väleissä. Tärkeintä on siis kirjoittaessa pitää oma todellisuus ja kokemukset niin lähellä sydäntä ja ihoa kuin mahdollista. Olla läsnä itselleen, täydellisesti, arvioimatta tai arvostelematta, poistamatta mitään. Kun on auki itselleen, on auki lukijalle, ja energia tarttuu tekstiin ja välittyy eteenpäin. Hyvässä ja pahassa! (Aiheesta lisää: Tiedostava kirjoittaminen)
2) Kasvokkaiskohtaamisessa: Tiedättekö tilanteen, kun edessä oleva ihminen kertoo jotain, ja sanojen kautta tuleva informaatio on aivan eri kuin miltä ihminen itsestä tuntuu? Tuntuu. Sijoittaisin tuon tuntemuksen kokemusten ja todellisuuden tasolle. Olenkin tietoisesti alkanut fiilistellä ihmisiä ja paikkoja. Olen huomannut, että (kuvainnolliset) korvatulpat korvissa saan tarkempaa ja tärkeämpää informaatiota ympäristöni kuin yhdenkään sanan kautta. Sanoohan Pikku Prinssikin: ”Vain sydämellään näkee hyvin.”
Rakastan sanoja ja sitä, mitä niiden avulla voi tehdä. Mutta vielä enemmän rakastan tuntemusta sanojen takana. Voidaanko tavata siellä?
Oivallus nro 7: Todellinen kohtaaminen tapahtuu sanojen takana. Viisautta on käyttää korvatulppia.
