Oivalluksia: Sanaton

Sanna aloitti elokuussa 2012 True Heartsissa puolen vuoden mittaisen NLP Practitioner -koulutuksenOivalluksia-blogissa Sanna kirjoittaa omista ajatuksistaan ja oivalluksistaan koulutuksen aikana. Myös kouluttaja Reetta Vanhanen vierailee Oivalluksia-blogissa kirjoittamalla NLP:stä.

Olen toimittaja, kolumnisti, bloggari, kirjoituskouluttaja. Mutta nyt paljastan jotain: sanojen raja tuli vastaan, olen ensimmäistä kertaa elämässäni sekä suullisesti että kirjallisesti sanaton. Istun NLP-kurssilla kysymysmerkkinä ja odotan sitä lingvistiikan suurta vastausta, miksi en enää kykene sanoittamaan.

Yritän räpeltää nyt jotain. Siis sanoja ja niiden yhdistelmiä.

Olen elänyt jotakuinkin 32 vuotta päässäni, rationaalisella tasolla. Päässäni pyörii sanoja, ajatuksia. Kun kirjoittajalla pyörii tarpeeksi ajatuksia päässä, niistä syntyy näkökulmaisia tekstejä. Kätevää: voin jakaa ajatuksiani eteenpäin, ja joku voi parhaimmillaan saada niistä jonkin oivalluksen omaan elämäänsä.

Mutta kuten tiedämme, ajatukset synnyttävät myös tunteita.  Pystyn pienellä mielikuvaharjoituksella muuttamaan tunnetilojani. Voin vaikka ajatuksissa mennä paikkaan, missä minun on hyvä olla ja voin tuntea, kuinka tunnetila muuttuu kevyeksi ja keho reagoi kevyeen mieleen.

Ajatukset ja tunteet toimivat tiiviisti yhdessä myös toisinpäin: kun joku kysyy, miltä esimerkiksi paha olo tuntuu, pystyn sanomaan, että se tuntuu surulta, haikeudelta, katkeruudelta, vihalta, kiukulta, ikävältä. Aivojeni ansiosta pystyn siis tunnistamaan erilaisia tunnetiloja ja nimeämään ne. Kätevää: voin kertoa, miltä minusta tuntuu.

Olen kulkenut 32 vuotta ajatusten ja tunteiden kehää. Tsup, noin: ajatus liikkeelle ja tiedän, mistä elämässä on kyse. Tsup, noin: tunne kertoo, miten elämää pitää elää. Kunnes putosin kehältä.

Mihin putosin? Itseeni, omaan ytimeeni. Sinne, missä ei ole sanoja, ajatuksia tai tunteita.  Se on syvemmällä kuin yksikään ajatus tai tunne, se on jonkinlainen tuntemus. Jos yritän sanottaa tuntemusta, siirrän kokemuksen rationaaliselle tasolle ja todellinen kokemus karkaa ajatusten ja tunteiden kehään. Mitä enemmän kirjoitan, sitä vähemmän sanon.

Syvintä tasoa on kyllä sanoitettu:

  • Joku puhuu Jumalasta tai jumalasta. Mutta samalla ajatuksemme liittää käsitteeseen kulttuurisia ja uskonnollisia mielikuvia. Olemme joutuneet pois asian ytimestä.
  • Joku puhuu rakkaudesta. Rakkaus-käsite yhdistyy helposti romanttiseen rakkauteen, jolla silläkin on kulttuuriset ja yhteiskunnalliset säännöt, normit ja riitit. Olemme taas hukassa.
  • Joku puhuu energiasta. Energiasta tulee helposti mieleen kilojoulet ja huuhaa-ihmiset, joiden puheessa on mystistä kaikua. Pää on taas tehnyt jekut.
  • Joku puhuu universumista tai maailmankaikkeudesta. Liian epämääräistä ja isoa pienen ihmisen ymmärrettäväksi, kun päivätasolla tulee kuitenkin lähinnä mietittyä, miten ehtii töistä jumppaan tai hakemaan lapsia päiväkodista.
  • Joku puhuu sielusta. Liian epämääräistä sekin.

Olen muka kirjoittaja, mutta olen täysin sanaton. Olemisen ydintä ei voi pakottaa rationaaliselle tasolle. Sitä ei siis voi pakottaa sanaksi, sanojen yhdistelmäksi, tarinaksi. Sitä ei voi jakaa toiselle sanoina. Siitä ei voi siis kirjoittaa. Sen voi vain kokea.

Oivallus nro 6: Tärkeimpiä asioita ei välitetä sanoilla.

 

 

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: