Antaisinko hetken ajastani unelle?

Mitä enemmän nukkumista ja unen laatua on tutkittu, sitä selvemmäksi on osoittautunut se, kuinka tärkeä asia palauttava uni on terveydellemme ja hyvinvoinnillemme. Silti kovin moni joko nipistää omista yöunistaan kiireiden ja muiden huomioitavien asioiden vuoksi. Tai sitten joku toinen haluaisi kyllä nukkua, mutta uni ei vain tule – stressi, huolet ja kivut ehkäpä tyypillisimpinä syinä unihaasteille.

Hermostomme tarvitsee sekä stressiä että palautumista, se on luotu toimimaan tällä tavoin.

Päiväsaikaan meidän kuuluukin olla sympaattisessa aktiivisuudessa, jotta pystyisimme hoitamaan meille kuuluvia asioita, kuten työtä tai opiskelua. Pienet rentoutumishetket ovat silti suositeltavia myös päiväsaikaan tehtyinä. Iltaisin, mikäli tämä sykli toimii normaalisti, hermostomme päästää vähitellen irti sympaattisesta toiminnasta ja ”laskeutuu” parasympaattiseen, palauttavaan hermoston toimintaan. Parasympaattisessa vaiheessa koemme väsymystä ja raukeutta, ja pian alkaakin uni jo tulla silmään.

Mutta miksi näin ei useinkaan tapahdu, vaikka olisimmekin tuossa väsymyksen tilassa?

Mikäli olemme eläneet jo pidempään kehoa, mieltä ja hermostoa kuormittavasti, elämäntapamme ja kokemamme tunnejumit ovat alkaneet vähitellen syödä voimavarojamme. Näin on käynyt, jos olemme jääneet liian pitkäksi ajaksi enemmän sympaattisen hermoston aktiivisuuteen.

Esimerkiksi usean vuorokauden kestävissä sykevälivaihtelumittauksissa voidaan havaita se, että vaikka koehenkilö kokisi nukkuvansa, silti stressihormonit voivat jyllätä kehossa unenkin aikana, eli aivot ja keho eivät pääse lainkaan palauttavaan tilaan, mikä kuuluisi tapahtua. Tämä onkin usein syynä siihen, miksi myös havahdumme kesken unta hereille, täysin virkistyneinä, kenties jo valmiiksi työ- tai muita akuutteja asioita ajatellen.

Mikäli kärsimme uniongelmista, on tärkeää oppia tunnistamaan sekä kehossa tapahtuvat hermostollisten tilojen muutokset että se, miten oma ajattelumme ja niistä seuraavat tunnereaktiomme voivat vaikuttaa unen saantiin. Stressi tyypillisesti turruttaa kehoa, emmekä jonkin ajan päästä enää tunnista sitä jatkuvaa jännittyneisyyttä ja ylivireyttä, jossa elämme päivästä toiseen.

Unettomuuden yksi haaste on myös ennakoiva pelko, pettymys ja turhautuminen siitä, miksi en taaskaan saanut kunnolla nukutuksi. Nämä ajatus- ja tunnekehät voivat muodostua vähitellen itseään toteuttavaksi ennusteeksi, eli ne eivät helpota unensaantia, päinvastoin.

Olisiko sinun mahdollista rakentaa itsellesi toimivampi ja voimauttavampi ajatus- ja tunnekehä helpottamaan nukahtamista?

Olen rakentanut Hetki hyvälle unelle -koti-workshopin, jossa pääset rentoutusharjoituksen avulla tutustumaan sekä kehoosi ja sen kykyyn päästää irti liiasta jännityksestä, että omiin ajatus- ja uskomuskehiisi pohdintatehtävän muodossa. Saat tulostettavan materiaalin, jossa on pohdintatehtävän lisäksi muita pieniä vinkkejä sekä myös kirjalliset ohjeet kyseiseen rentoutusharjoitukseen.

Tämän kokonaisuuden läpikäynti kestää noin tunnin. Sen jälkeen suosittelen harjoittelemaan erityisesti äänitteen muodossa olevaa rentoutusta päivittäin, vähintään kahden viikon ajan, jotta opit erittelemään jännityksen ja rentouden aistimuksia kehossasi sekä rentouttamaan kehoasi lempeällä tavalla silloin, kun sen tarve on.

Tämän Hetki hyvälle unelle -koti-workshopin hinta on vain 9,90 euroa. Löydät tiedot TÄSTÄ LINKISTÄ!


Artikkelikuva: Karita Palomäki

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image