Tiedätkö sen tyypin, jolla tuntuu aina olevan hyvä päivä? Sen, joka tervehtii sinua iloisesti, hymy huulilla ja josta huokuu ah-aina-niin-ihana tai äh-miten-ärsyttävä aurinkoinen energia. Saatat ihmetellä, miten se on mahdollista. Ehkä tunnet joskus myös pientä kateutta. Hänen elämänsä näyttää ulospäin niin helpolta ja seesteiseltä. Kuulostaako tutulta?
Totuus on, että emme voi koskaan tietää, mitä tuon ihmisen elämään todella kuuluu. Aurinkoisuus ja positiivisuus eivät ole välttämättä merkkejä siitä, että kaikki on hyvin. Ihminen voi käydä lävitse elämänsä rankimpia aikoja ja silti kohdata muut kanssakulkijat valosta käsin. Se ei tarkoita, että hymy ja ystävällisyys olisivat feikkejä. Elämän raadollisuus ja ihmeellisyys eivät sulje toisiaan pois. Voimme olla samaan aikaan sisältä palasina ja silti ottaa vastaan kaiken hyvän, mikä eteemme tulee.
Pienten ihmeiden ja arkisten kohtaamisten merkitys on kaikista suurin silloin, kun ihminen on elämän ja sisäisten myrskyjensä riepoteltavana.
Valon puoleen kääntyminen voi olla myös opittu selviytymismekanismi – ja toisille meistä elintärkeä sellainen. Joskus elämässä on yksinkertaisesti niin suuria asioita kohdattavaksi, että suojaamme itseämme etsimällä vastapainoksi kaikkea hyvää ja kaunista. Vahvistamme sitä, mitä eniten tarvitsemme.
Raja tunteiden välttelyn ja valon puoleen kääntymisen välillä on toki häilyvä. Pimeys ja surukin on tärkeä kohdata, mutta on myös aivan sallittua tehdä se pienissä, itselleen sopivissa palasissa niin, ettei elämä käy liian raskaaksi. Joskus kyse on kuukausista, joskus vuosien tai vuosikymmenten prosessista.
Jos elämä on koulinut sinut ”valon lapseksi”, olet todennäköisesti mestari kannattelemaan itseäsi. Olet taitava jakamaan valoa ja antamaan itsestäsi hyvää ja kaunista. Kääntöpuolena voi olla, että kannat edelleen surua ja murheitasi useimmiten yksin. Tai ehkä olet jäänyt valosi vangiksi ja kärsit siitä, että muut ihmiset näkevät sinusta vain yhden puolen. Silloin voi olla hyvä opetella raottamaan ovea myös toiselle, vähemmän tunnetulle Sinulle. Ne ovat molemmat yhtä arvokkaita ja yhtä totta.
Kun sinun ei enää tarvitse kääntyä vahvasti valon puoleen, voit olla rohkeasti molempia – iloa ja surua, kevyttä ja raskasta, valoa ja varjoja – ja kaikkea siltä väliltä.
Seuraavan kerran, kun tapaat sen Aina Aurinkoisen, niin muista tämä: valon kirkkaudesta voi päätellä korkeintaan varjon pituuden.
Kurkkaa Sielun sopukoita -runokirja:
