Joskus elämä haastaa niin että luottamus elämään särkyy. Kärsimys, jota kohtaamme, on jotain niin suurta ettemme luota elämään. Ettemme luota elämän kantavan tai että elämä tarjoaisi myös hyvää tai jotain muuta kuin kärsimystä.
Elämän tarjoamat kierrepallot yllättävät aina
Omassa elämässäni on ollut lukemattomia hetkiä kun luottamuksen puute on iskenyt. Elämä on heittänyt takavasemmalta sellaisen kierrepallon, jolloin olen hetken vain pyörinyt paikoillani henkeä haukkoen, että mitä helvettiä tässä nyt tapahtui. Ja kysynyt miksi. Miksi minulle? Miksi meille tapahtuu näin? Miksi juuri nyt?
Ihminen on elämän äärellä pieni
Perhekonstellaatiomenetelmän ja valitettavasti myös lukuisten kärsimystapahtumien myötä olen saanut enemmän ymmärrystä siihen, että minä ja ylipäätään ihminen on kovin pieni. Me ihmiset tahdomme olla kauhean suuria suhteessa elämään. Ottaa elämä haltuumme. Luoda siitä itsemme näköistä. Minäkin sorrun aina välillä viljelemään näitä kliseisiä lauseita.
Elämä astuu aina välillä voimakkaana esiin kärsimyksen kera tahdoimme tai emme. Nappaa ihmisen mukaansa ja kuljettaa meitä kuin lastua laineilla. Elämän antama kärsimys sattuu.
Tahdomme taistella kärsimystä vastaan
Ihmisenä luulemme, että voimme taistella tapahtunutta vastaan. Voimme yrittää rimpuilla vimmatusti elämää ja sen mukanaan tuomaa kärsimystä vastaan, asettua suuremmaksi ja osaavammaksi. Kuvittelemme pahan poistuvan kun taistelemme. Kärsimys vähenee kun taistelemme. Kuvittelemme kykenevämme hallitsemaan jotakin itseämme suurempaa.
Mutta elämä näyttää aina että ihminen on pieni. Ihmisen osa on ottaa vastaan mitä tuleman on.
Kärsimys voi tuntua lohduttomalta. Elämä on epäreilu. Kuormat joita saamme ovat raskaita. Tahdomme haistattaa elämälle. Elämää vastaan voi ja saakin taistella. Kärsimys voi tuntua kohtuuttomalta. Kysymme: Tämänkö todella ansaitsin?
Ja silti kaikki tapahtuu. Elämä on välillä kohtuuton.
Elämä antaa ja ottaa tahdoimme tai emme
Elämä ei anna sen mukaan mitä kukin ansaitsee. Elämä antaa. Elämä ottaa. Tahdoimme tai emme. Meiltä ei kysytä tahdommeko että näin tapahtuu. Meiltä kysytään kärsimyksen äärellä nöyrrymmekö elämää pienemmäksi. Nöyrrymmekö elämän edessä vai yritämmekö taaskin tai ehkä koko elämämme taistella vastaan jotain mikä on suurempi kuin pieni ihminen.
Elämä ei ole milloinkaan luvannut kärsimyksestä vapaata elämää
Saatamme kadottaa taistellessamme elämää vastaan itsemme vihaan, suruun, katkeruuteen, pelkoon. kärsimyksen saapuessa elämään menetämme luottamuksen elämään, mikä ei milloinkaan ole luvannut, että tästä ihmisen matkasta tulisi helppo tai kärsimyksestä vapaa. Me ihmiset vain toivomme, sitten petymme ja väitämme, että elämä petti meidät. Vaikkei elämä ole luvannut meille mitään.
Voimme valita tunnemmeko kaikki tunteet ja sitten otamme vastaan sen miten elämä tuli. Koska näin elämä tekee. Tahdoimme tai emme. On karua ymmärtää oma paikka suhteessa elämään joka kerta.
Antautuminen on sieluntason hyväksymistä. Voimme antautua elämälle vaikkemme hyväksyisikään miten elämä kohtelee. Paradoksaalisesti kun antaudumme kärsimykselle ja elämälle, tuska lievenee. Kun taistelemme vastaan tuska kasvaa.
