Tuttuja tarinoita, yhdelle jos toiselle.
Olet jumahtanut taas sohvalle television ääreen. Tuijotat ruutua silmät lasittuineina ja aivot sumeina. Keskenään riitelevien sairaalloisesti ylipainoisten amerikkalaisten laihdutuksesta kertova tarkoituksenhakuinen tosi-tv-sarja on jatkunut jo lähemmäs tunnin.
Tiedät, ettei sinua oikeasti kiinnosta ja tiedät, ettei katsominen edistä mitään hyvää, mutta jumitat. Eihän tässä nyt muutakaan ole.
Myöhemmin illalla luet suosittua kirjaa. Väittävät, että hyvää sellaista. Olet sivulla seitsemän, enää kolmesataa edessä. Ei tunnu sinun teekupilta, enemmänkin tervan juonnilta. Haluat silti lukea loppuun, koska kaikki muut ovat somen mukaan niin tehneet.
Lopettaminen olisi luovuttamista.
“Kesken aterioinnin ei lähdetä, eikä ruokaa jätetä”, kuten äiti ruokapöydässä vuosikymmeniä aiemmin ohjeisti.
Aamulla somea selatessasi (mitä tiedät, että sinun ei pitäisi tehdä heti aamusta) silmääsi osuu unelmien työpaikkailmoitus. Juuri sellainen pesti, josta olet haaveillut. Harmi vaan, että et usko saavasi moista, omasta mielestäsi jopa tiedät sen. Aiemmatkin yritykset ovat kariutuneet, miksi tämä olisi erilainen.
Myös Tinderissä swaippaat kaikki hyvännäköiset ja potentiaaliset vasemmalle, koska miksi tuhlata matcheja epärealistisiin toiveisiin.
Ja niin tarina jatkaa kulkuaan ja aika tiimalasissa vähenee.
Uskotko tarinaan, jossa roolisi on lukittu?
Ihminen on domestikoitu eläin. Janoamme oman näköistä elämää, mutta samalla pelkäämme hypätä yhteisestä veneestä soukemmalle. Tämän seurauksena vietämme valtavasti aikaa asioiden parissa, jotka eivät edistä hyvinvointiamme tai ylipäätään sovi meille.
Hassua kyllä, useimmiten tiedostamme tämän, mutta jatkamme silti. Ikään kuin olisimme kiinni tarinassa, jossa oma roolimme on lukittu, emmekä ansaitse parempaa.
Hamstraamme ja himoitsemme monia resursseja, mutta aikaan suhtaudumme häkellyttävän välinpitämättömästi, vaikka se on ainoa vara, jonka ehtyminen on meidän jokaisen kohdalla täysin varma.
Kun sitten eräänä päivänä lamppu päämme päällä syttyy, vältämme astumasta sen valaisemalle tielle. Emme useinkaan koe olevamme suurten unelmiemme arvoisia – korkeintaan niiden keskisuurten tai sitä pienempien.
Joku roti nyt sentään.
Yksi suurimmista riippakivistä, jota mukanamme kannamme on usein tarina, jota itse itsestämme kerromme. Se on kuin nilkkaan lukittu kahle, jota Jorge Bucayn kertoman tarinan sirkuksen elefantti kantoi mukanaan. Poikasena ollessaan se tottui kahleiden ylivoimaan. Tottumus suli uskomukseksi, jonka myötä elefantti ei osannut kyseenalaistaa sitä edes kasvettuaan aikuiseksi, jolloin sen voimat olisivat todellisuudessa riittäneet vapauteen.
Monella meistä on norsun muisti, mutta kehnosti päivitettävä sellainen.
Muutos pelottaa, koska se vaatii tekoja
Miksi haluamme pitää niin tiukasti kiinni tarinasta, joka ei palvele meitä? Sen vuoksi, että on olemassa vielä sitä tarinaa pelottavampi asia.
Muutos.
Muutos tarkoittaa sitä, että jonkin on muututtava. Se on aktiivinen tila, joka ei tapahdu vasta kun siltä tuntuu. Moista tunnetta saa yleensä odottaa pitkään, joskus koko loppuelämän.
Muutos on verbi. Se on tietoinen valinta.
Jos tarinaan halajaa muutosta, on ryhdyttävä oman elämänsä tarinankertojaksi ja muutosjohtajaksi. Jokainen jälkimmäistä missä tahansa yhteisössä tehneenä tietää, että kyseessä on vaativa rasti. Oman pään sisällä oleva yhteisö on monesti se kohisevin ja haastavin.
Uuden tarinan haltuun ottaminen johtaa polulle, jossa eteen tulevat ainakin seuraavat kolme rastia. Mikäli valitset ottaa ratkaisevat askeleet, nyökkään rohkaisevasti ja toivon sinulle voimia ja kärsivällisyyttä. Suuntasi on uskoakseni oikea.
1. Valitse: Sinun tulee tehdä tietoinen valinta. Uuden tarinan oppiminen ei tapahdu vahingossa tai vain sen hetkisen tunteen perusteella. Sen tulee kummuta päätöksestä, jonka pohjalla on vastaus tai vähintään aavistus kysymykseen “miksi?”.
2. Siedä: Valinnan tehtyäsi sinulta kysytään kykyä sietää epämiellyttäviä tunteita. Tarinasi on vasta uusi ja se rakentuu vain antamalla sille aikaa. Juuri nyt se saattaa näyttäytyä pieneltä väriläiskältä keskellä suurta valkoista taustaa. Moni tulee myös kyseenalaistamaan sen. Sinua tullaan testaamaan – jopa lähipiirissäsi. Voit kuunnella ja ymmärtää, mutta päästää irti muiden sinuun tuottamista odotuksista, jotka kohdistuvat vanhaan tarinaasi.
3. Sitoudu: Elä uutta tarinaasi todeksi ja sitoudu siihen. Tarinasi on kuin valkoinen tausta, jota värität siveltimenveto kerrallaan ja luot uutta pohjaa. Se ei valmistu päivässä tai kahdessa. Itse asiassa, täysin valmiiksi se ei tule koskaan. Et ole rikki, joten mikään tarina ei suoranaisesti korjaa mitään. Sellaisen tarinan todeksi eläminen, jonka koet sydämessäsi oikeaksi, vapauttaa hengitystä kuitenkin siinä määrin, ettei paluuta entiseen ole.
Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.
