20 vuotta eronneiden tukena ollut terapeutti: Nämä asiat olen oppinut erosta selviämisestä

Valmistuin Fisherin eroseminaariohjaajaksi vuonna 2003 psykologi Kari Kiianmaan koulutusryhmässä.  Hän oli tuonut Fisherin eroseminaarimallin Suomeen Yhdysvalloista, jossa oli tavannut sen kehittäjän Bruce Fisherin. Olin käynyt oman eroseminaariryhmäni vuosien 1999-2000 vaihteessa Helsingin Alppitalossa ja vertaistuen voima oli ollut minulle käänteentekevä kokemus.

Fisherin malli oli mainio. Se perustui kymmenen viikon prosessiin, jossa käytiin läpi järjestyksessä eron vaiheita kulkien kohti tulevaa ja uutta tarkoitusta. Tärkeitä teemoja ovat rakkaus, vihan ja surun käsittely, avoimuus, oman suhteen vahvistaminen omaa itseä kohtaan ja elämän tarkoituksen päivittyminen.

Kertojen välillä tehtiin kotitehtäviä ja saatiin voimaa tiedosta, että kohta taas päästään jakamaan ryhmäläisten kanssa ajatuksia. Eron aiheuttamaa tuskaa lievitti jakaminen, tieto siitä, ettei ole yksin. Ja sehän suurimmalle osalle eronneista on vaikeaa: hyväksyä se, ettei kumppani enää kulje vierelläsi, vaan selviytymisen tähden tulisi opetella olemaan välillä myös omillasi. Monelle eron keskellä elävälle tämä  kerta on ensimmäinen elämässä.

Minulle eroseminaari oli käänteentekevä kokemus suhteessa itseeni ja rakkauteen.  Minulle oli myös selvä asia osallistuessani ryhmääni, että haluan itse alkaa eroseminaariohjaajaksi.  Vuonna 2003 tämä onneksi mahdollistui. Ensimmäiset kymmenen vuotta pidin ryhmiä erilaisissa opistoissa muun työn ohella, mutta vuonna 2012 perustin yrityksen.

Samoihin aikoihin Kari Kiianmaa myi eroseminaariohjaajakoulutuksen liiketoiminnan Marianna Stolbowlle, joka uudisti mallia kirjoittamalla uuden eroryhmän käsikirjan ja pitämällä meille ohjaajille täydennyskoulutuksen. Näin syntyi Suomalainen eroseminaari. joka on siis jo ehtinyt kymmenen vuoden ikään.

Eroseminaarin onkin käynyt Suomessa jo tuhannet ihmiset, ja kirkkaasti suurin osa heistä on ollut siihen tyytyväinen.  Saan itsekin yhä vuosien jälkeen terveisiä omilta ryhmäläisiltä heidän elämänvaiheistaan. Epäsuorana kiittävänä palautteena otan sen, että miltei jokaisessa uudessa ryhmässäni on mukana ihmisiä, joille minun vetämäääni kurssia on suositeltu.

Vuosien varrella olen kouluttautunut lisää. Nykyään teen eroryhmien lisäksi myös yksilö- ja pariterapiaa sekä kirjoitan ihmissuhteita ja tunteita käsitteleviä kirjoja.  Eroseminaareihin en vain ole kyllästynyt. Jokainen ryhmä on ainutlaatuinen, jokainen tarina kallisarvoinen, uniikkin, vaikka me ihmiset olemme lopulta aika samankaltaisia kipujemme kanssa.  Oma elämä on kuitenkin aina lähinnä itseä, se on inhimillistä. Vaikka en pääse ryhmäläisten tarinoita yhtä lähelle kuin he toistensa, pääsen seuraamaan vierestä heidän kasvuprosessiaan.  Se tuottaa minulle tavatonta iloa. Työni on minulle kutsumus ja saan tyydytystä  siitä, että saan auttaa ja kulkea asiakkaideni rinnalla. Mitä enemmän olen oppinut eroamisesta ja sen vaiheista, sitä enemmän tiedän myös siitä, mitkä ovat hyvän ja toimivan parisuhteen edellytykset.

Suhteita ja  eroja mahtuu meidän kaikkien elämään. Niihin liittyvät tunteet voivat riipaista silloinkin, vaikka ne olisivat ystävyys- tai perhesuhteita. Suhteessa muihin ihmisiin tulemme näkyviksi, saamme mahdollisuuden kasvaa. Mutta mitä olen oppinut erityisesti näiden kahdenkymmenen vuoden aikana työssäni erosta selviytymisestä? Tässä oivallukseni ja samalla toivon, että niistä on apua sinulle, joka läyt läpi tätä vaikeaa  vaihetta elämässäsi. Muistathan, että tämä tuska menee ohi ja tilalle tulee uutta. Sinä selviät, kun suostut prosessille, teet tilaa tunteillesi, päätät toimia vastuullisesti sillonkin kun ottaa kovaa, ja lopuksi tärkein: luotat rakkauteen.

Erosta selviää, kun

  • on valmis kohtaamaan oman osutensa tarinasta (syyllisiä etsimättä).
  • ei pakene eron aiheuttamia vaikeita tunteita päätäpahkaa uuteen suhteeseen tai hämää itseään muulla tavoin pois asian ääreltä (toki eroa voi käsitellä myös uudesta suhteesta käsin).
  • ei jää yksin katkeroitumaan ja rakentamaan suojamuuria.
  • hakee vertaistukea henkilöistä, jotka elävät läpi samankaltaista tilannetta.
  • valitsee olla itsensä puolella (joka ei tarkoita olemista jotain muuta vastaan).
  • on avoin ajataukselle, että rakkautta ei voi riistää, vaan rakkaus on luonamme aina riippumatta siitä, olemmeko yksin tai yhdessä.
  • kun hyväksyy, että vaikeat tunteet ottavat aikansa, mutta että sillä on merkitystä, kuinka ajan käyttää.
  • kun pyrkii ymmärtämään, että tilanteen hyväksyminen ei ole saama asia kuin siitä pitäminen.
  • haluaa herätellä ajatusta, että toinen teki ehkä parhaansa, eikä pystynyt enempään.

 

Apua ja tukea eron käsittelyyn sekä eroprosessin eri vaiheisiin löydät Erohehku-korteista, jotka nostavat esiin erosta selviämisen ja uuden elämän rakentamisen kannalta tärkeitä teemoja.

 

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image