Sivuutatko kehosi tärkeitä viestejä? – 6 arkista tapaa, joilla saatat huomaamattasi ohittaa kehosi signaalit

Kehomme kertoo meille jatkuvasti asioita sisäisten aistien, tuntemusten ja tunteiden kautta. Usein otamme kehon viestit niin itsestäänselvyytenä, ettemme kiinnitä niihin erityistä huomiota. Toisaalta, jos kuuntelisimme jokaista, pienintäkin sisäistä liikahdusta, emme juuri muuta ehtisi tekemäänkään.

Oman kehon taajuudelle kannattaa kuitenkin opetella virittäytymään, sillä keho auttaa meitä hakeutumaan kohti tasapainoa. Kehon viestit kertovat muun muassa tarpeistamme, rajoistamme ja syvimmistä tunteistamme. Siten niillä on valtavan suuri merkitys paitsi fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, myös siihen, miten olemme suhteessa itseemme ja ihmisiin ympärillämme.

Kun olemme yhteydessä kehoomme, meidän on helpompi tunnistaa, mitä olemme milloinkin vailla ja toimia tarkoituksenmukaisella tavalla.

Tässä 6 arkista tapaa, joilla saatat huomaamattasi sivuuttaa kehosi viestejä:

1. Unohdat helposti fyysiset tarpeesi työn touhussa. Saatat esimerkiksi havahtua siihen, ettet ole muistanut syödä, juoda tai käydä vessassa. Tai ehkä olet keskittynyt niin intensiivisesti työntekoon, että väsymys oireilee sumuisuutena tai päänsärkynä.

2. Havahdut ylikuormitukseen vasta, kun olet sairasloman tarpeessa. Saattaa olla, että ylikierroksista on tullut sinulle normaali olotila, jolloin kehon viestejä voi olla vaikea tulkita. Ylikierroksilla oleva hermosto ajaa helposti jatkuvaan suorittamiseen, vaikka oikeasti keho tarvitsisi pysähtymistä, lepoa ja asioita, jotka auttavat hermostoasi rauhoittumaan.

3. Teet kaikki päätöksesi perustuen järkeen tai siihen, mikä on yleisesti järkevää. Tunteet ovat mielestäsi epäluotettavia etkä halua niiden vaikuttavan sinuun.

4. Sivuutat helposti tunteitasi tai patoat niitä sisällesi. Et muista, milloin viimeksi olisit itkenyt tai kokenut jotakin voimakasta. Sinun on vaikea päästä kiinni tunteisiisi ja kertoa niistä muille.

5. Huomaat usein venyväsi liikaa ihmissuhteissa. Sinun on helppo laittaa muiden tarpeet omiesi edelle. Havahdut usein vasta siihen, kun et enää itse jaksa tai menetät totaalisesti malttisi.

6. Et muista milloin viimeksi olisit hengittänyt syvään tai nauttinut siitä, miltä tuntuu vain olla ja hengittää. Olet hengittänyt pinnallisesti niin pitkään, että syvä hengitys saattaa tuntua vaikealta ja kiristää lihaksia.

Moni meistä tunnistaa jonkin ylläolevista kohdista. Elämme varsin ajattelu- ja suorituskeskeisessä kulttuurissa, jossa keho jää helposti sivurooliin tai siitä tulee ulkoisen muokkaamisen ja jatkuvan kontrolloinnin kohde. Jokaisella meistä on kuitenkin sisäsyntyinen taito kuunnella omaa kehoaan.

Vaikka olisi ajautunut kauaksikin omasta kehollisuudestaan, voi sisäisiä viestejään opetella kuuntelemaan. Alkuun pääsee hyvin yksinkertaisin keinoin kuten pysähtymällä hetkeksi vain hengittämään ja kiinnostumalla sisäistä tuntemuksistaan.

Minkälaisia tuntemuksia huomaat kehossasi, kun käännät aistit sisäänpäin? Missä päin kehoa ne tunnet? Mitä ne sinulle mahdollisesti kertovat? Voit kokeilla tuoda kämmenen tuntemuksen päälle ja vain hetken aikaa olla läsnä kehollesi. Tai voit sanoa itsellesi jotain myötätuntoista. Mitä kehosi tarvitsisi tai mitä se haluaisi kuulla? Myös ajan viettäminen luonnossa auttaa meitä palautumaan oman luontomme äärelle.

Tarvittaessa tukea voi hakea esimerkiksi psykofyysisen fysioterapeutin luota tai tutustumalla kehollisiin harjoitusmenetelmiin kuten joogaan, taijiin, chi kungiin tai tanssi-liiketerapiaan. Monet itämaiseen filosofiaan perustuvat keholliset viisaustraditiot auttavat vahvistamaan sitä yhteyttä, joka on jokaisen meistä synnyinoikeus. Sillä keho on meidän puolellamme. Se kertoo kyllä, kun meillä on aikaa ja tahtoa kuunnella.


Kurkkaa Kotona kehossa -kirja:

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
VIELÄ EHDIT! Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image