Töitä voi tehdä myös herkkyyden voimalla, ei vain hampaat irvessä väkipakolla – 10 vinkkiä erityisherkälle työssä jaksamiseen

Erityisherkälle on tärkeää tehdä merkityksellistä työtä, jossa hän pääsee hyödyntämään herkkyyttään vahvuutena. Mutta kuinka moni todellisuudessa työskentelee sellaisissa olosuhteissa? Muistatko sinä huolehtia herkkyydestäsi myös töissä?

Uskallan väittää, että etenkään palkkatöissä herkkyyttä ei osata vieläkään kaikkialla valjastaa voimavaraksi, vaan siihen usein suhtaudutaan vähätellen ja jopa häpeillen. Yrittäjyys on erityisherkälle mahdollisuus rakentaa omannäköinen tapa tehdä itselleen tärkeää työtä. Herkkä usein hyötyy siitä, kun voi itse vaikuttaa siihen, missä, milloin ja kenen kanssa työskentelee. Mutta tarkkana saa silloinkin olla, ettei ylitä jaksamisen rajoja tai unohda palautumisen tärkeyttä.

Erityisherkän jaksaminen

Erityisherkän jaksaminen on usein haaste etenkin nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä. Itsekin olen palkkatöissä uupunut useamman kerran ja lopulta hyvin vakavin seurauksin.

Töissä herkälle tyypillinen vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat toki hyviä piirteitä, mutta liiallisena ne muodostavat riskin ylikuormitukselle. Lisäksi ne ovat ominaisuuksia, jotka ainakin omalla kohdallani on nopeasti huomattu, joten harteilleni on myös kertynyt aina paljon kannettavaa.

Olen tottunut tekemään paljon töitä, venymään ja kestämään paineita, mutta muun muassa herkkyydestäni johtuen olen kuitenkin altistunut normaalia helpommin myös väsymiselle. Työmäärän lisäksi reagoin herkästi työympäristön muihin haasteisiin – niin psyykkisiin kuin fyysisiinkin.

Normiherkkä ihminen voi sietää paremmin työpaikan ongelmia, kuten huonoa johtamista, työyhteisön ihmissuhdekiemuroita tai huonoa energiaa, mutta itse alan oireilemaan epäkohdille nopeasti. Erityisherkälle työpäivän monet sosiaaliset kohtaamiset, tehtävien hektisyys, intensiiviset palaverit ja monien tuntien koneella työskentely ovat helposti myös hyvin kuormittavia. Työpäivästä palautuminenkaan ei tapahdu hetkessä, vaan herkkä tarvitsee normaalia enemmän omaa aikaa ja lepoa.

Kannan myös herkästi huolta työyhteisön yleisestä hyvinvoinnista, yhteisistä projekteista tai työpaikan muista murheista. Kun tähän lisätään herkkien tavallista suurempi tunne- ja aistiherkkyys sekä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä, voimme helposti ajautua uupumisen kierteeseen – etenkin, jos muu elämä ei ole tasapainossa eikä palautumiseen ole varattu tarpeeksi aikaa.

Kun saan työskennellä yksinyrittäjänä, en enää oireile työyhteisön ongelmista ja elämänlaatuni sekä työssä jaksamiseni on siltä osin parantunut huomattavasti.

Erityisherkän jaksaminen on usein haaste etenkin nykyisessä tehokkuus- ja tuottavuuslähtöisessä työelämässä.

Erityisherkkä yrittäjänä

Koen, että parhaiten jaksan erityisherkkänä työssäni, jos saan toimia mahdollisimman itsenäisesti omassa rauhassa ja saan vaikuttaa mahdollisimman paljon työni sisältöön sekä työskentelytapoihin. Näin harvoin kuitenkaan on palkkatyössä, minkä takia yrittäjyys on ollut toistaiseksi minulle herkkänä paras tapa työskennellä.

Monilla herkillä on vahva sisäinen ohjautuvuus, joten olemme usein itsenäisiä, motivoituneita ja oma-aloitteisia työssämme. Meillä on kyky havaita pienetkin yksityiskohdat sekä luovuus, intuitio ja tunneäly auttavat meitä monessa, kuten ongelmanratkaisussa. Nämä ovat myös yrittäjälle tärkeitä ja hyödyllisiä ominaisuuksia.

Uskallan myös väittää, että mikäli meidän erityisherkkien henkilökohtaiset ominaisuutemme otettaisiin paremmin huomioon esimerkiksi työn suunnittelussa ja mitoittamisessa, myös meidän herkkien vahvuudet pääsisivät loistamaan paremmin ja uupumisten määrä vähentyisi. Kaikki hyötyisivät.

Töitä voi tehdä myös herkkyyden voimalla

Tuntuu siltä, että joskus suurin este herkkyyden tiellä on nimenomaan pelko siitä, että se tekee meistä heikkoja, edustaa liian pehmeitä arvoja, osoittaa itsekurin puutosta tai saamattomuutta. Herkkyys ei tarkoita samaa kuin heikkous tai ujous – meitä on monenlaisia.

Ehkä yhteiskunta on opettanut meidät kuitenkin uskomaan, että kovuus, itsensä jatkuva haastaminen, ylittäminen ja suorituskeskeisyys ovat ainoita oikeita polkuja menestymiseen. Usein tuntuukin, että vain lujan ponnistelun ja ankaran yrittämisen jälkeen arvostamme itseämme – ja myös toisiamme. Unohdamme herkkyytemme ja viemme itsemme äärirajoille. Näin kävi myös itselleni.

Ehkä meitä huolettaa, että herkkyyden myötä emme voisi aidosti menestyä. Sen seurauksena menettäisimme elämämme hallinnan, emmekä olisi yhtä arvokkaita ja tehokkaita – epäonnistuisimme, olisimme huonompia ja heikompia kuin toiset. Näin sen ei kuitenkaan pitäisi olla eikä tutkimuksien mukaan herkkyydellä edes ole tällaisia vaikutuksia – itse asiassa päinvastoin.

Omienkin kokemuksieni perusteella koen asian olevan toisin: jatkuva itsensä äärirajoille vieminen, itsekritiikki ja vaativuus tekevät todennäköisemmin rumaa jälkeä – sekä mieleen että kehoon. Sen sijaan lempeä, hyväksyvä ja rakastava suhtautuminen itseeni, myös omiin virheisiini ja epäonnistumisiini, on porttini parempaan elämänlaatuun ja yleiseen tyytyväisyyteen. Tutkimusten mukaan myös siihen tehokkuuteen ja aikaansaamiseen.

Kun itse hyväksymme herkkyytemme ja näemme sen voimavarana, voimme löytää sisäisen rauhan ja parhaan potentiaalimme. Hyväksyä itsemme. Herkkyyden avulla voimme nähdä mahdollisuuksia siellä, missä muut eivät näe ja toisimme myötätuntoa sinne, missä hukutaan syytöksiin.

Menestyä voi myös herkkyyden ja lempeyden voimalla – ei vain hampaat irvessä, väsyneenä ja väkipakolla.

Koen, että parhaiten jaksan erityisherkkänä työssäni, jos saan toimia mahdollisimman itsenäisesti omassa rauhassa ja saan vaikuttaa mahdollisimman paljon työni sisältöön sekä työskentelytapoihin. Yrittäjänä tämä on mahdollista.

Vinkit erityisherkän työssä jaksamiseen:

1. Tutustu omaan herkkyyteesi ja opi tunnistamaan vahvuutesi sekä haasteesi.

2. Opettele sanomaan EI. Kaikkeen ei tarvitse venyä. Rajojen asettaminen on avainroolissa.

3. Ota aikaa palautumiselle ja huolehdi omasta ajasta – myös työpäivän aikana.

4. Tarkastele työympäristöäsi ja työn tekemisen tapoja – säädä ne itsellesi sopiviksi.

5. Rauhoita työpisteesi ja tauota työpäiviä. Mieti, milloin vireystilasi on parhaimmillaan?

6. Suhtaudu itseesi ja muihin lempeydellä – vähempikin tunnollisuus riittää.

7. Ole ylpeä herkkyydestäsi. Se on supervoima, ei heikkous.

8. Kerro herkkyydestäsi työssäsi niille, joihin koet voivasi luottaa.

9. Kuuntele itseäsi ja kehoasi – älä pakota itseäsi superyksilön rooliin.

10. Etsi itsellesi merkityksellinen työ. Mieti, mikä on sinulle mielekästä?


Voit lukea Annukasta lisää täältä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image