”Armahdan itseni armottomuudelta” – nämä sanat kolahtavat edelleen sille toipuvalle ylisuorittajalle minussa. On hurja ajatella sitä, miten armoton olen ollut itselleni vuosien ajan – miten rumasti olen itselleni puhunut ja miten paljon olen vaatinut. Huomaan usein kysyväni itseltäni, onko aina pakko antaa kaikkensa?
Millainen on suorittajan mieli?
Edelleen armottomuus ja vaativuus itseäni kohtaan ovat asioita, joita työstän ja joiden kanssa saan olla tarkkana. Sisäinen puhe on kyllä muuttunut lempeämmäksi, mutta suorittajan mieli ei hetkessä muutu. Se on sisukas, mutta vaativa ja ankara.
Etenkin silloin, kun tarkastelen omaa käytöstäni, huomaan olevani välillä turhan tuomitseva. Tiedostan, että tunnetyöskentely on osa-alue, jossa minulla on edelleen harjoiteltavaa, mutta herkästi olen vaatimassa itseltäni siinäkin liian nopeaa kehitystä. Myös epäonnistumiset pistävät sisäisen suorittajani koville.
Epäonnistuminen voi tuntua epätodelliselta, kovalta kolaukselta ja isolta pettymykseltä. Näissä tilanteissa lempeämpi minäni alkaa kuitenkin rauhoitella – on inhimillistä epäonnistua. Nykyään pyrin tällaisiin hetkiin armottomuuden sijaan uteliaisuudella; mielenkiintoista, että tunnen näin. Mitä nämä tunteet kertovat minulle tai mitä voisin niistä oppia? Suorittajan mielelle tämäkin on ollut kieltämättä alkuun haastavaa.
Huomaan usein kysyväni itseltäni, onko aina pakko antaa kaikkensa?
Miten oppia uusia toimintamalleja?
Pikku hiljaa tällaisten tilanteiden ja oppikokemusten myötä, tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä, sisäinen suorittajani kuitenkin oppii uusia toimintamalleja – vaatimatta liikoja. Ja vaikka muutokseenkin on suhtauduttava lempeästi, on syytä iloita jokaisesta eteenpäin vievästä askeleesta. Uuden oppimiseen tarvitaan aikaa, harjoittelua ja kärsivällisyyttä – tärkeintä on luottaa prosessiin ja olla itsensä puolella.
Ennen lempeämpää elämää ja uusia myötätuntoisempia toimintamalleja olin kirjaimellisesti juossut ja suorittanut elämääni useiden vuosien ajan. Uusien toimintamallien avulla voin myös muokata sitä, miten maailman näen sekä koen. Minulla on mahdollisuus valita lempeys itseäni kohtaan suorittamisen sijaan. Lempeyden avulla voin hiljentää sisäisen suorittajani ja vaativan minäni. Minulle on tärkeää valita hellittäminen suorittamisen sijaan.
Uuden oppimiseen tarvitaan aikaa, harjoittelua ja kärsivällisyyttä – tärkeintä on luottaa prosessiin.
Mitä muutokseen vaaditaan?
Yritin vuosien aikana monesti hellittää ja jarruttaa tahtia, mutta sisäinen suorittajani piti aina tiukasti ohjaksista kiinni – aina vain lisää kaasua painaen. Nyt olen viimein oppinut ottamaan tähän kaikkeen etäisyyttä ja kulkemaan kohti muutosta. Tarinaani on viimeiset kolme vuotta kirjoittanut aivan uudenlainen lempeämpi minä – uudenlaisine elämänarvoineen.
Omalla kohdallani muutokseen vaadittiin totaalinen pysähdys. Uupumuksen ja sairastumisen myötä alkoi lopulta itsensä uudelleen löytäminen. Oli ymmärrettävä, että vastuu muutoksesta on minulla itselläni. Vaikka tällainen ajattelun- ja asenteenmuutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan vaatii paljon työtä itsensä kanssa, on se ollut kaiken sen uurastamisen arvoista.
Onko kaikki muutoksen jälkeen täydellistä?
Muutoksen myötä olen löytänyt aidon minäni. Se mikä ennen oli sisälläni rikki, on vihdoin päässyt eheytymään. Olen muutaman vuoden ajan kerännyt näitä särkyneitä osia paikoilleen – pala palalta. Samalla kuitenkin tiedostan, että uuden opettelu jatkuu edelleen.
Krooniset sairauteni aiheuttavat toki haasteita eikä elämä tule olemaan varmaan koskaan täydellistä – mutta kuka sanoo, että sen täytyisi sitä edes olla? Elämä on silti täynnä pieniä ihania hetkiä ja juuri niistä hetkistä koostuu mielestäni aito onnellisuus.
Myös unelmani ovat muuttaneet muotoaan enkä koe itseäni millään tavalla epäonnistuneeksi. Suorittajan mieli ei enää hallitse ajatusmaailmaani, vaikka se minussa asustaakin. Nautin siitä, että kuljen rohkeasti omannäköistäni polkua ja kuuntelen sisäistä ääntäni. Nautin herkkyydestäni ja lempeämmästä minusta – siitä, että olen itseni puolella.
Kannustan sinuakin ottamaan rohkeita askeleita kohti haluamaasi muutosta, päästämään irti suorittamisesti ja kulkemaan päättäväisesti omannäköistä polkuasi itsesi puolelle!
Myös unelmani ovat muuttaneet muotoaan enkä koe itseäni millään tavalla epäonnistuneeksi. Suorittajan mieli ei enää hallitse ajatusmaailmaani, vaikka se minussa asustaakin.
10 askelta kohti elämänmuutosta:
- Uskalla pysähtyä, kuuntele sydäntäsi ja käänny sisäänpäin.
- Hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin nyt olet – muutos vaatii aikaa.
- Anna tunteillesi tilaa ja kohtaa myös mahdolliset vastustavat, lannistavat tai epäröivät ajatukset.
- Mieti, mistä olet valmis luopumaan? Mitä vanhaa olet valmis jättämään taaksesi? Usein jonkun oven täytyy ensin sulkeutua, jotta uutta voi tulla tilalle.
- Hanki tukijoukkoja ja tee suunnitelma. Älä kuitenkaan välitä liikaa muiden mielipiteistä, vaan kulje rohkeasti omaa polkuasi.
- Aloita tarvittaessa ensin jostain pienestä ja kulje askel askeleelta lähemmäs muutosta ja haaveitasi. Huomaa onnistumiset!
- Älä luovuta, vaan opettele sietämään keskeneräisyyttä.
- Kerää rohkeutta, luota ja usko itseesi. Sinä pystyt siihen.
- Kun on aika – uskalla päästää irti vanhasta, hypätä ja heittäytyä.
- Nauti matkasta ja luota prosessiin!
”Muutos on alussa vaikeaa, keskellä sotkuista ja lopussa upeaa!”
Robin Sharman
Haluatko apua suorittamisesta irti päästämiseen ja itsesi puolella olemiseen? Tutustu Annukan Lempeämpi minä -palveluihin täältä.
