Iloton ja raskas olo kertoo siitä, että on aika löytää oma aito minäsi

”Maailmassa, joka koettaa syöttää joka suunnasta ihanteita, millainen on hyvä ja menestynyt ihminen, on suurinta rohkeutta olla oma itsensä. Ehkä sinulle on sanottu jo lapsena, että olet “liian” sitä tai “liian vähän” tätä. Muut ihmiset ovat saattaneet omassa vajavaisuudessaan tartuttaa sinuun häpeän, että olet vääränlainen. Se ei ole totta. Sille on tarkoituksensa, miksi sinä olet juuri sellainen kuin olet. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan.”

Niin, sinä synnyit aitona ja originaalina. Ehkä et enää tunnista sitä versiosta itsestäsi? Olet saattanut jo pitkään tukahduttaa omat toiveesi ja tarpeesi, ja piilottaa tietyt ominaisuutesi, koska niin vain on ollut ”helpompaa”. Tietynlaisen roolin ottaminen ja muiden tahtoon ja makuun mukautuminen on varmasti tuonut sinulle rauhan. Olet voinut välttää konfliktit ja sivuuttaa hylkäämisen pelon. Siksi olet antanut muiden vaikuttaa päätöksiisi enemmän kuin olet ehkä tajunnut.

Silloin, kun ihminen ei ole aito oma itsensä, hän miettii aivan liikaa sitä, ”mitä muut minusta ajattelevat”. Haluat tehdä vaikutuksen muihin tekemällä asioita ja käyttäytymällä siten, mistä tiedät saavasi yleisen hyväksynnän tai jopa ihailua. Millaisia asioita kerrot itsestäsi ja läheisistäsi? Mitä postaat someen? Saatat jopa harrastaa sellaisia asioita, joita kohtaan et oikeasti tunne paloa – tiedätkö edes, mikä on intohimosi?

Tai sitten olet ottanut miellyttäjän roolin, koska kuka nyt ei pitäisi kiltistä ja mukautuvasta ihmisestä. Siispä hymyilet, vaikka olet lopen uupunut. Olet aina käytettävissä, koska et uskalla tuottaa muille pettymystä. Huolehdit, että kaikilla muilla on hyvin, vaikka itse tarvitsisit tukea tai vain lepoa. Sinä toden totta ansaitsisit Oscarin oman elämäsi sivuroolista.

Huono puoli tästä on se, ettet saa silloin hyväksyntää aitona itsenäsi. On myös todella kuormittavaa ja väsyttävää olla muunlainen kuin oma aito itsensä, eikö?

Muiden mielipiteet kertovat heidän uskomuksistaan

Et ehkä huomannut, missä vaiheessa kadotit itsesi. Se saattoi tapahtua jo lapsena tai sitten myöhemmin elämässä, kun sinulta alettiin odottaa tietynlaisia valintoja. Saatoit lähteä opiskelemaan jotain ”järkevää” alaa, jotain mihin suvussakin kannustettiin. Sinulle opetettiin uskomuksia elämästä, onnellisuudesta ja rahasta, jotka sotkivat pääsi ja sulkivat sydämesi eli yhteyden itseesi. Nyt omat unelmasi ovat niin kaukana, ettet tavoita niitä, tai jos haluaisitkin toteuttaa jonkin unelmasi, pelkäät näitä sanoja:

-”Naurettava idea!”

-”Älä nyt ole hullu.”

-”Olet liian vanha.”

-”Olet liian kouluttamaton.”

-”Et tule onnistumaan.”

-”Älytöntä haitattelua.”

-”Todella itsekästä.”

Noita lauseita saatat pelätä muiden sanovan, mutta hyvin todennäköisesti pyörität niitä ainakin omassa päässäsi – ja usko pois, jos itse olisin saanut euron joka kerta kun olen itse kuullut nuo lauseet kirjoittajan urallani, olisin voinut tarjota itselleni juhlaillallisen hienossa ravintolassa.

Pelko on ymmärrettävää, mutta sille ei tarvitse antaa liikaa valtaa. Ala purkaa rajoittavia uskomuksia miettimällä, kenen ajatuksia pyörität päässäsi ja ovatko ne ihan totta. Mitä itse ajattelet ja haluat?

Tähän matkaan tarvitaan rohkeutta päästää irti siitä, mikä ei enää toimi. Se on prosessi, johon kannattaa suhtautua uteliaisuudella: mitä kaikkea minusta vielä löytyy ja mitä elämällä on minulle vielä tarjottavana!

Kun et joudu enää pinnistelemään pysyäksesi roolissasi, vapaudut ja rentoudut. Alat nauttia elämästä ja vetää puoleesi itsellesi sopivampia asioita ja ihmisiä – alat elää aitoa, omannäköistä elämää!

”Oletko unohtanut, miten ainutlaatuinen Sinä olet? Oletko tajunnut, että vain Sinulla on nuo ominaisuutesi, taitosi ja ulkonäkösi? Eikö olekin mahtavaa! Älä siis tuhlaa aikaasi yrittämällä olla joku muu, vaan ole rohkeasti Sinä. Minkä roolin haluat hylätä, joka on rajoittanut sinua tähän asti? Mitä puolia et ole vielä uskaltanut näyttää itsestäsi?”

Sitaatit olivat luomani Rohkeutta on…-korttipakan kortista numero 9: Rohkeutta on olla oma itsensä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image