Pelko on luonnollinen tunne, joka serveeraa kaikin hienoin tavoin – siitä ei ole tarkoituskaan päästä eroon. Mutta on aivan eri asia elää turvattomuuden vallassa kuin oppia kohtaamaan pelko tunteena ja voimautua. Pelon tunne siis itsessään on ihan okei – sen tarkoitus ja tehtävä on jeesata a) pysymään hengissä b) tunnistaa mikä on tärkeää c) tunnistaa ja astua itselle autenttiseen. Mutta HUOM!!! ei todellakaan tarvitse eikä kenties edes pidä jäädä tilanteisiin, jotka herättävät pelkoa. Tässä asiassa on valtaisia sävyeroja.
Pelko voi auttaa pysymään skarppina, kasvamaan ja oppimaan uutta silloin, kun se virittää meitä ihan siivittävään kasvustressiin. Mutta jotta näin voi tapahtua, tarvitaan sisäistä TURVAA. Kun pelottaa, psyyke viestii aina siitä että nyt tarvitaan turvaa. Ja aivan olennainen elämässä hyvinvoimisen taito on oppia luomaan itselleen sisäistä turvaa. Se mahdollistaa, että läheisriippuvuudesta voi alkaa eheytyä: ei enää ole riippuvainen siitä, että jokin ulkopuoleltani pelastaisi, toisi turvaa, veisi pahan olon pois, muuttaisi elämän.
Turvattomuus – eli pelkojen vallassa tavalla tai toisella eläminen – on tosi yleistä meillä suomalaisilla (selviytymisen lähihistorian ja siitä seuranneiden sukupolvenylisten tunnetraumojen vuoksi). Siitä seuraa juurikin luottamuksen puutetta, paahtamista, suorittamista, miellyttämistä, jumittamista, sitä ettei oma laiffi oikein virtaa, pelkoja, jännitystä, ahdistusta, ja myös kaikenlaista rassaavaa huttua ihmissuhteissa.
Pelkojen kanssa on helpompaa olla, eikä niistä tarvitse enää niin kovasti pyrkiä poispäin, kun oppii luomaan itselleen turvaa. Vaikeisiin, pelottaviin tilanteisiin voi myös oppia preppaamaan itseään turvaa luomalla. Se ei ole pelon “hallitsemista” tai kontrolloimista, vaan pelon kanssa myötätuntoisesti elämistä. Ohjaksissa silloin on kuitenkin sydämesi, aikuisuus sinussa. Itseään on siis ihan turhaa niitata johonkin reippauteen – jostakin päästä se pakotus kupruaa sitten ulos: kenties jumittamisena tai ilottomuutena.
Kun pelon äärelle pysähtyy ja antaa sen tuntua, voi oppia seuraavaksi kysymään itseltään, mikä mulle toisi turvaa, kuinka voisin jeesata itseäni ja mikä mua auttaisi olemaan tämän kaiken kanssa?
Kun sisäinen turva syntyy ja syvenee, uskaltaa pelätä – ja kulkea eteenpäin, siitä huolimatta. Uskaltaa olla kyssäreiden tilassa, vaiheessa. Kauhuskenaarioiden myllyttäminen puolestaan on defenssi, jonka kautta yrittää saada suojaa ja turvaa – jotta olisi “varautunut kaikkeen”. Itseään yrittää suojata pelon tuntemiselta kehossaan, ja väistää avuttomuutta ja kipua. Mutta se ei ole pelon kohtaamista vaan pelon vallassa pyyhältämistä, eikä auta käsittelemään pelkoa.
Tunnetaidot avaavat tunteiden myötä voimautumisen ihan uusille leveleille. Peloista, ahdistuksista, ketutuksista ja häepästä voi oppia häpeilemättä voimautumaan. On ihan tajunnanräjäyttävää, kun oppiikin kannattelemaan tunnetta ja kohtaamaan sitä – ja kun huomaa, että vaikka tää tuntuu pahalta, mä itse asiassa voimaudun. Koska tunnen tämän tunteen sisältämän voiman, elämänenergian – ja annan myötätuntoisesti sen kulkea lävitseni. Älyllistämättä, analysoimatta, pakenematta, projisoimatta, loputtomasti kauhuskenaroimatta.
Alla juttuni sisäisen turvan vahvistamisesta käytännön ohjeineen ja video turvan ja turvattomuuden syntymisestä:
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
