Vaikka aistit herkästi toisten tunteita, se ei tarkoita, että ne kuuluvat sinun vastuullesi.
Tämän ymmärtämiseen on mennyt minulta lähes koko tähänastinen elämäni.
Olen uskonut, että on minun velvollisuuteni helpottaa ja poistaa toisten raskaita tunteita täsmäämällä olotilani niihin ja ottamalla ne tunnettavakseni, kannettavikseni ja muunnettavikseni.
Olen myös kokenut olevani syyllinen toisten hankaliin tunteisiin vain, koska olen olemassa. Siksi olen uskonut, että olen lähtökohtaisesti vääränlainen ja ei-tervetullut tähän maailmaan.
Vaikka näen nyt selkeästi, ettei ole minun tehtäväni poistaa toisten hankalia tunteita, olen aikaisemmin sukeltanut toistuvasti liian syvälle toisten tunne-energioihin ja kadottanut samalla yhteyden itseeni.
Mitä väsyneempi olen ollut ja mitä merkityksellisemmältä suhde on tuntunut, sitä vaikeampaa minun on ollut pysyä omassa tilassani ja antaa toisen ottaa vastuun omastaan.
Miten aloin herätä överiempatialle itsessäni
Heräsin överiempatialle itsessäni ensimmäistä kertaa vähän päälle parikymppisenä.
Yliopistovuodet Lontoossa olivat olleet onnellinen ajanjakso. Luovuuden virta huuhtoi mennessään suorituspaineet ja muiden laatimat määreet siitä, miten ja missä laajuudessa asioita tehtiin. Sain olla juuri sellainen kuin olin. Kaista oli auki ilmaista itseäni ja tehdä uutta niin paljon kuin sielu sieti.
Siksi muutos, jonka koin, kun siirryin työskentelemään painostavan henkilön alaisuuteen, oli murskaava.
Aluksi tuntui, että meillä synkkasi. Olihan hän palkannut minut useiden hakijoiden joukosta. Vaikka jaoimme yhteisen vision ja tunnelma oli alkuun myönteinen, aika pian huomasin ilmassa väreilevän kireyden ja pelon. Pian tajusin, että en ollut aistimuksieni kanssa yksin. Myös muut paikassa työskentelevät varoivat sanomisiaan johtajan seurassa.
Viikkojen edetessä heristin tuntosarveni äärimmilleen. Virittäydyin pinnan alla kupliviin raskaisiin ja uhkaaviltakin tuntuneisiin värähtelyihin. Koin, että minun täytyi olla jatkuvasti hereillä sille, millä tunnetaajuudella hän sattui olemaan. Hillitsin omia tunteitani ja ilmaisuani, jotta hän ei kokisi minua häiritseväksi eikä jännite kasvaisi liian suureksi.
Vaikka yritin tehdä itsestäni sopivamman ja sivuuttaa sen, miltä tympeä ja ajoittain epäkunnioittavaksi äitynyt kohtelu minusta tuntui, paine sisälläni kasvoi. Mitä ailahtelevammaksi ja kylmemmäksi hänen suhtautumisensa muuttui, sitä enemmän aistin hänen tunteitaan ja yritin purkaa niiden painetta kallistumalla energeettisesti häntä kohti.
Olin jatkuvassa valmiudessa toimimaan hänen tunteidensa mukaan. Yritin tehdä kannattelevaa tilaa, jossa voisimme keskustella tilanteesta avoimesti ja purkaa jännitteet. Uskoin, että hän halusi minun toimivan näin. Ja ehkä halusikin, mutta hänen ehdoillaan.
Hän halusi valita, miten ja milloin hän kaatoi raskaat tunteensa minun ja muiden niskaan kiukutteluna, passiivisaggressiivisena viipyilynä tai avoimina vihanpuuskina.
Olipa tilanne mikä hyvänsä, hän vaikutti odottavan, että meidän olisi pitänyt tuntea ja muuntaa hänen hankalien tunteidensa lataukset hänen puolestaan. Överiempatiani ohjaamana tein työtä käskettyä.
Olin yhä herkemmin valmiudessa sille, mitä tunne-energioita aistin hänessä nousevan ja täsmäsin omaa olotilaani niiden mukaisesti. Jos hän oli matalissa vesissä, en minäkään uskaltanut olla iloinen. Tai jos olin, korjasin sen mahdollisimman pian vastaamaan sitä värähtelyä, jossa muutkin olivat.
Mitä enemmän vietin aikaa raskaissa ja turvattomissa taajuuksissa, sitä kauemmas ajauduin siitä, miltä minusta oikeasti milloinkin tuntui. Kunnes väsyin niin pahasti, että ainoa vaihtoehtoni oli lähteä.
Näin jälkeenpäin tarkasteltuna kävin tuolloin överiempaattisen toimintamallini kunnolla läpi ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Sen jälkeen kierroksia onkin ollut useita.
Haastavat suhteet ovat tuoneet näkyviin piilotetut tunteeni
Niin voimia vievää kuin kuormittavien tilanteiden kokeminen uudestaan on ollutkin, jokainen heilahdus pois keskuksestani on ohjannut minua tutkimaan överiempaattista toimintamalliani yhä tarkemmin.
Jos en olisi menettänyt voimiani, tuskin olisin lähtenyt etsimään työkaluja sen juurisyiden hoitamiseen ja päässyt kasvun polullani eteenpäin.
En todennäköisesti olisi nähnyt, miten voimakkaasti olen valjastanut empatiakykyni ja intuitiivisen tiedon lukukykyni muiden tunteiden aistimiseen ja treenannut niitä ajoittain ylikuntoon. Ja kuten tiedämme, ylikunto ei ole tavoiteltava tila, vaan tarkoittaa, että jotain rasitettu enemmän kuin sillä on ollut mahdollisuus palautua.
Enkä myöskään sitä, miten monella eri tasolla voin hakea ja vastaanottaa empaattista ja intuitiivista tietoa ja hyödyntää sitä, kun valitsen, mihin ohjaan voimavarojani ja energiaani.
Kuoppien kautta olen ymmärtänyt, että överiempaattinen ei todellakaan ole yli-ihminen eikä kaiken ratkaiseva parantaja, joka pelastaa maailman hankalilta tunteilta, kun muut katsovat vierestä.
Kun katson tilanteita, joissa olen vetänyt empatian eniten överiksi, näen, miten ne kaikki ovat nostaneet valoon tunteita, joita olen itsessäni padonnut. Samalla ne ovat tuoneet näkyviin tunnetason tarpeitani, jotka ovat olleet täyttymättöminä koko ikäni. Kuten turvan kokemisen tarpeen.
Haastavissa suhteissa olen hakenut arvostusta, hyväksyntää, turvaa ja rakkautta ihmisiltä, joilla ei ole ollut arvostusta, hyväksyntää, turvaa ja rakkautta riittävästi itsessään, itselleenkään. Joten miten he olisivat voineet antaa niitä minullekaan. Tai poistaa minusta sen kivun ja parantaa ne haavat, joita he eivät ole itsessäänkään hoitaneet. Kuten en minäkään ole voinut poistaa heistä.
Olen yrittänyt tätä niin monta kertaa niin monen kanssa, että tiedän, että ratkaisu ei löydy toisista. Se on kuitenkin ohjannut minut sinne, mistä vastaukset ovat löytyneet: itseeni.
Vuosien saatossa olen ymmärtänyt, etten voi keskittyä pääosin muiden tunteiden helpottamiseen, jos haluan kokea omiakin tunteitani ja ymmärtää tarpeitani. Vaikka yrittäisin miten ratkaista toisten sisäistä kaaosta, yhteydettömyyttä ja turvattomuutta, jotta kokisin itse oloni turvalliseksi ja hyväksytyksi, lähestymiseni ei toimi.
Ainoa kestävä ja oikeasti tuloksia tuova keino on vahvistaa omaa sisäistä arvoani, turvaani, voimaani ja rakkauttani. Silloin voin jakaa näitä energioita vapaasti ja vakaasti niiden kanssa, jotka ovat myös löytäneet ne itsestään.
Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!
