On taito osata pysähtyä elämän ihmeellisyyden ääreen, vaikka huolet painavat ja ympärillä kohisee

 

Tietoisuus on kuin vesi – ääretön valtameri. Se täyttää lasin, kattilan, ammeen, joen uoman tai laakson. Vesi ottaa aina sille tarjotun astian muodon.

 

Lempeys olla läsnä pienissä paikoissa

Kun olemme huoliemme luomassa pienessä, jännittyneessä ja pelokkaassa paikassa, olemme kuin pienessä ahtaassa astiassa, vaikka voisimme täyttää merenkin kokoisen alueen.

On taitoa, nöyryyttä ja viisautta olla lempeästi läsnä omissa pienissä supuissa ja ahtaissa paikoissa pakenematta ja antaa niiden pehmentyä ja laajentua hyväksyvässä syleilyssämme. Inhimillinen puolemme kaipaa lempeää huolehtimista. Sitä ei saa ohittaa.

 

Taito kokea laajuutta

On myös toinen taito, jota voi kehittää. Se on tulla tietoiseksi suuresta olemuksestamme ja antaa itsensä ottaa laajoja tilavia avaruuksia.

Nyt kevään kunniaksi haluan muistuttaa, jostakin laajasta ja ihmeellisestä, joka voi unohtua päivittäisen arkisen selviytymisen, tehtävien perässä juoksemisen ja informaatiokohinan keskellä.

 

Aurinko – tähtemme

Auringon valovoima on täällä taas talven jälkeen. Se herättää luonnon lisäksi myös aivomme ja kehomme. Ihmeellinen on vuodenaikojen matka.

Haluan jakaa yhden Hidasta elämää Metsä ja meditaatio -kortin kanssanne. Se inspiroi minua juuri tänään.

AURINKO – MEIDÄN TÄHTI (12)

Anna itsesi tehdä tietoisuuden matka avaruuteen ja näe, että aurinko massiivinen tulipallo – tähti – jota pieni maa kiertää. Reilusti yli miljoona maapalloa mahtuisi auringon sisään.

Tunne ihmetys ja kunnioitus tuota äärettömän voimallista asiaa kohtaan, jonka voit nähdä taivaalla lähes joka päivä.

”OIVALLAN AURINGON SUURUUDEN JA PYHYYDEN ELÄMÄN LÄHTEENÄ”

 

Voit jatkaa tutkimusta ja oivaltaa, että olemme planeetalla aurinkoa kiertämässä. Olemme avaruudessa. Planeettamme, pieni rakas kotimme, on avaruuden äärettömyydessä. Anna tietoisuuteesi sukeltaa itsesi ulkopuolelle ja täyttää yhä isompia ja isompia tiloja. Väistämättä laajentumisen matka herättää syvää ihmeen ja kiitollisuuden kokemusta, jos olet onnistunut sukeltamaan mielesi pienten katujen ja kujien ulkopuolelle.

 

Palaa takaisin omaan elämääsi

Lopuksi palaa takaisin kehoosi. Elämääsi. Suhteisiisi. Anna samaan aikaan olla läsnä pienuutesi ja olemuksesi valtavuus. Kun olet kokenut laajuutta, niin silloin on usein helpompaa mennä vielä suuremmalla lempeydellä ja hyväksynnällä omiin pieniin kipeisiin paikkoihin. Jos taas olosi on vain yksinkertaisesti hyvä, niin nauti siitä nyt.

 

Elämän ja ihmeellisen luonnon tutkimisen ja meditatiivisten oivallusten äärelle pääset myös Metsä ja meditaatio -korttien kanssa. Tutustu tästä kortteihin  ja osta ne ystävällesi tai itsellesi kaveriksi metsäretkille tai meditaatiohetkiä varten.

 

 

Unsplash kuvat: Andrey Grinkevic / Daoudi Aissa / Kent Pilcher


Seuraava inspiroiva metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukseni löytyy täältä.

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image