Oletko huomannut joskus – ehkä useinkin – kaipaavasi jotakin? Jotakin, joka ei juuri nyt ole tässä, saatavilla, jotakin enemmän, parempaa tai epämääräisesti vain “mitä tahansa muuta kuin juuri sitä mitä tässä ja nyt on”. Tällainen haluaminen on inhimillistä ja itsellenikin tuttua. Samalla se tuottaa kärsimystä.
Usein nimittäin kohdistamme tämän parhaimmillaankin hahmottoman haluamisemme johonkin ihmiseen teemalla “En tiedä mitä haluan, mutta sinun on tiedettävä – ja annettava se minulle”.
Veikkaan, että jokainen meistä on elämänsä varrella liittänyt täyttymättömät toiveensa toiseen ihmiseen. Koko romanttiseen haikailuun kannustava kulttuurimme pohjaa tälle. “Hän tuli ja pelasti elämäni”, on laulujen ja lehtiotsikoiden suosikkimatskua.
Meidät on opetettu uskomaan, että se syvä kaipuu, jota sisimmässämme tunnemme, olisi täytettävissä jostain ulkopuoleltamme, mieluiten jonkun toisen ihmisen toimesta. On oikeastaan vähän huvittavaa, mutta myös pelottavaa tajuta, miten syvälle meihin tämä ajatusvinouma on iskostunut.
Hyvät ja huonot uutiset nimittäin ovat tässä kohtaa yksi ja sama: kukaan ulkopuolellamme ei voi tunnistaa eikä täyttää pohjimmaisia tarpeitamme, eikä niin ole tarkoitettukaan. Kukaan ei voi parantaa toista, kukaan ei voi rakastaa toista ehjäksi, kukaan ei voi pelastaa.
Jokainen tiedämme edellä sanotun, mutta sen syvä ymmärtäminen omakohtaisesti voi todella muuttaa elämää.
Kokemus elämästä ja ihmissuhteista muuttuu merkittävästi siinä vaiheessa, kun emme olekaan toistemme elämässä täyttääksemme toisissamme jonkin vajeen. On eri asia antaa omasta runsaudesta ja luoda yhdessä siltä pohjalta uutta, kuin kauhoa vastapuolen vajaasta kaivosta omaan rutikuivana riutuvaan lätäkköön.
Jos olemme ehdollistuneet sille ajatukselle, että kaipuumme täyttyy ulkopuoleltamme, olemme jatkuvassa vaillejäämisen tilassa. Ei ole mahdollista tuntea olevansa täysi, jos omaan puolityhjään mukiin pitää olla jatkuvasti hamuilemassa täyttöä muualta.
Lienee tässä kohdassa syytä mainita, että toisessa äärilaidassa ovat ihmiset, jotka pelkäävät omaa tarvitsevuuttaan niin paljon, että mieluummin omaksuvat äärimmäisen itsekseen pärjäämisen eetoksen. “En tarvitse ketään, enkä mitään” on heidän tunnuslauseensa. Aito yhteenkuuluvuus kuitenkin elää terveestä tarvitsevuudesta.
Löydä oma runsautesi viipymällä itsesi äärellä
Itselleni on ollut merkittävää huomata miltä minusta oikeasti tuntuu niissä hetkissä, kun ratkaisu tarpeeseeni tuntuu olevan jossain ulkopuolellani. On ollut hyvä huomata, että voimakas ulospäin suuntautuva tarvitsevuus ohentaa kosketusta omaan itseeni ja meneillään olevaan hetkeen.
Kun olen malttanut pysähtyä ja pysyä itseni äärellä esimerkiksi hiljentyen, kirjoittaen, kävellen tai jutellen itselleni ääneen (usko pois, viimeksi mainittu on tosi tehokas metodi!) olen saanut paremmin kiinni siitä mitä oikeastaan kyseisessä hetkessä olen vailla ja mikä voisi tähän vailla olemiseen tuoda helpotusta.
Omien tarpeiden, toiveiden ja kaipuun äärellä on hyvä harjoitella viipyilemään. Näin saamme paremmin kiinni siitä mistä ne oikeastaan meille kertovat, ja kenen tulisi nämä tarpeet kulloinkin täyttää. On ihanaa, kun joku on joskus meitä varten. Vielä ihanampaa on tuntea niitä syviä itsen kohtaamisen, lohduttamisen, kannattelun ja elämänriemun hetkiä, jotka kumpuavat halusta olla syvemmässä kontaktissa omaan itseen, tuntea omia tarpeita ja vastata niihin myös itse.
Kaipuu on osa ihmisyyttä, kaikki kaipaamme. Voimme kuitenkin suunnata kaipuutamme monin tavoin. Joskus on hyvä huomata, että kaipaammekin kohti omaa itseämme, omaa sieluamme ja sydäntämme. Silloin vastaus kaipuuseen löytyy yhteydestä itseen ja tämän kokemuksen vahvistuminen on vapauttavaa. Kun olemme terveellä tavalla itsessämme täysiä, ihmissuhteemme perustuvat vapaudesta kumpuavalle runsaudelle eivätkä tarvitsevuudelle.
Sydämen pyyntö kaipaavalle mielelle:
Olkoon niin, että
kuulen oman sydämeni
kaipuuta
herkällä korvalla ja
lempeällä mielellä
Olkoon niin, että
sallin itseni kaivata ja tarvita
väheksymättä itseäni
ja toiveitani
Olkoon niin, että
haluan oppia vastaamaan
kaipuuseeni
opettelen ravitsemaan
runsauttani
ja
muistan huolehtia itsestäni
hellyydellä.
