Stressi ei tule niinkään tekemisestä vaan tekemiseen liittyvistä odotuksista – omista ja muiden. Tunnollinen ihminen väsyy liian usein omiin (liian koviin) odotuksiin. Tunnollinen haluaa vastata täydellisesti muiden odotuksiin. ”Mahdollisimman paljon” ja ”mahdollisimman hyvin” – eivät kovasta yrittämisestä huolimatta koskaan täyty, koska ainahan voisi tehdä enemmän, paremmin ja nopeammin.
Tämä saa olon kurjaksi ja pidemmän päälle stressaantuneeksi, koska tunnollisen maailmassa odotukset huutavat kovempaa kuin kehon ja mielen hiljaiset toiveet hengähtämisestä välillä.
Jatkuvat kovien odotusten täyttämät tekemiset valtaavat koko näkökentän, vievät hapen keuhkoista, ilon sydämestä ja saavat sitkuttelemaan. ”Sitten kun olen saanut tämän valmiiksi voin…”– ajattelu puskee tunnollista painamaan aina vaan kovemmin. Kuvittelemaan, että kun tämä tehtävä on tehty ihan vimpan päälle niin sitten. Sitten hengähdän. Suoritus ensin ja minä sitten.
Tekeminen on tärkeämpää kuin oleminen tai perustarpeiden tyydyttäminen. Joskus odotusten täyttämisestä tulee stressaantuneessa mielessä oman ihmisarvon mitta. Kadottaa oman johtotähtensä ja kuvittelee, että ellen suoriudu hyvin tekemisistäni en ole minkään arvoinen. En täytä muiden enkä omia odotuksia. Tai oletuksia muiden odotuksista.
Usein kuvittelemme toisten odottavan meiltä paljon enemmän kuin he todellisuudessa odottavat. Joskus he eivät odota meiltä mitään.
Kurjan olon lisäksi ankarat odotukset tukkivat tekemisen iloista virtaa. Täydellisyyden vaatimukset imaisevat ilon innostavaksikin koetusta tekemisestä. Odotusten paine muuttaa hommat haastaviksi velvollisuuksiksi. Tekemisestä katoaa kepeys. Siihen imeytyy pelko siitä, kelpaako lopputulos.
Flow muuttuu puuduttavaksi puurtamiseksi. Stressaantuneella ylitunnollisella fokus on mahdollisissa virheissä ja niiden välttämisessä. Lopputulos saa olla vain virheetön.
Omat toimintamallit eivät muutu itsekseen. Niiden äärelle pitää pysähtyä ja huomata ne. Ja kun tulee niistä tietoiseksi huomaa, että asiat voi tehdä toisinkin – monella eri tavalla.
Mitäs jos ei tekisikään aina parastaan? Jos tekisikin huippusuorituksen vain itselle tosi tärkeissä asioissa. Ja muissa rima olisi siinä, mikä oikeasti riittää. Olisikin kyse vain asioista, joita tehdään eikä minun arvostani ihmisenä.
Tekeminen on kuitenkin vain tekemistä eikä ihmisyyden mitta. Meissä on paljon, paljon arvokkaampia asioita kuin se miten tarkoin täytämme muiden odotukset. Tai omat ylikorkealla asettamamme vaateet. Jos opettelisikin annostelemaan energiaansa ja aikaansa niin, että sitä riittää kaikkeen siihen mitä elämässä haluaa.
Jos odotus olisikin siinä, että elämä on ihana seikkailu ja siitä nauttii enemmän, kun asettaa odotuksensa viisaammin ja itselle sopivalla tavalla. Keskittyy siihen, minkä kokee elämässä tärkeäksi.
