Kuvituskuva kukkia kasvoilla Unsplash

Huomaatko heittäytyväsi uhriksi tai yrittäväsi ihan liikaa?

Kun olet omassa voimassasi, olet elämässäsi aktiivinen toimija. Osaat kannatella itseäsi rakentavilla uskomuksilla, mutta sinun ei tarvitse puskea.

Omasta voimasta on helppo keikahtaa äärilaitoihin: yliyrittämiseen tai voimattomuuteen. 

Yliyrittäjä yrittää tehdä kaiken itse. Hän puskee menemään ja kontrolloi kaikkea, haluaa huolehtia kaikesta. Hän törmäilee ulkomaailman kanssa, koska ei ehdi aistia ympäristöään lainkaan.

Yliyrittäjä ei luota elämään eikä siihen, että riittää itse sellaisena kuin on. Hän pakenee sisintään tekemisellä ja välttelee pienuuttaan kohottamalla itseään keinotekoisesti. Suorittaminen on hänelle turvapaikka.

Uhri puolestaan antautuu olosuhteiden armoille ja elämän heiteltäväksi. Hän ei halua tai uskalla ottaa vastuuta elämästään.

Uhri ei luota itseensä eikä sisäiseen tukeensa. Hän löytää syyn elämänsä haasteisiin ulkopuoleltaan mutta ei halua ongelmista eroon, päinvastoin – hän etsii ongelmia myös hänelle ehdotetuista ratkaisuista. Uhri pakenee vastuutaan valittamiseen ja välttelee suuruuttaan keskittymällä mitättömyyteensä. Uhrin asema on hänelle turvapaikka: potero johon hän kaivautuu ongelmien äärellä ja josta hän ei halua poistua.

Jos et ole omassa voimassasi, saatat olla jommassakummassa äärilaidassa – tai vuorotellen molemmissa. Kun ei ole löytänyt omaa voimaansa, saattaa keikkua voimattomuuden ja yliyrittämisen välillä. Et uskalla antautua tälle hetkelle vaan yrität kovasti päästä koko ajan jonnekin – ja hetken päästä luovut toivosta, että koskaan pääsisit minnekään.

Pienessä mittakaavassa voimattomuus ja yliyrittäminen kuuluvat tasapainoiseen elämään eikä se ole vaarallista. Mutta jos koko ajan yrität liikaa, se kertoo, ettet luota elämään. Jos jatkuvasti unohdut uhriksi, et luota itseesi.

Lue lisää omasta voimasta Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image