Maailma muuttuu nopeammin kuin me. Virukset leviävät, talous horjuu ja suurvaltiot uhittelevat.
Ainakin tältä minusta usein tuntuu.
Havaintoni arjessa perustuvat usein kausaliteettiin eli siihen, että kaikkea ohjaa selkeä syy-seuraussuhde. Jokin asia on seurausta jostain aiemmin kokemastani. Näin sen täytyy olla, ajattelen. Olen oppinut olemaan varuillani, jos siihen ilmenee pienintäkään tarvetta. Evoluution armolahja.
Reagoin päivittäin tilanteissa, joissa koen olevani uhattuna tai vaarassa huolimatta siitä, onko vaara todellinen vai ei. Tämän seurauksena mieli junnaa usein kehässä, jonka päättymätön kiertäminen johtaa kehon jatkuvaan kuormittumiseen ja sitä myötä uupumiseen.
Pelko on oiva tarinankertoja
Olen elämässäni kuunnellut ja katsellut vaaran ja pelon sävyttämiä tarinoita, jotka ovat iskostaneet pääni sisään mielikuvia ja ohjanneet käytöstäni. Vuosikymmeniä sitten Tappajahai-elokuvat olivat nannaa pienen pojan mielikuvitukselle, jonka myötä tummasta järvivedestä muodostui uhkaava näky. Se kiehtoi, mutta myös pelotti.
Lukemattomien eri uhkakuvien alleviivaaminen sai minut myös arkailemaan kiven alle menemistä, vaikka sieltä löytyneet onkalot houkuttelivat. Mitä jos jotain kamalaa tapahtuu, minulle toistettiin.
Niin ikään, ihmissuhteissa olen toisinaan altistunut tarinoille ja “totuuksille”, jotka olen kiltisti liittänyt osaksi minuuttani.
Tällainen minä varmaan sitten olen, koska niin kerrotaan.
Mutta hetkinen, eivätkö kaikki edellä mainitut esimerkit ole ulkoisia tekijöitä omassa elämässäni? Sellaisia, jotka ovat todellisuudessa paljon monimuotoisempia kuin oman pääni sisällä jylläävät mustavalkoiset tarinat niistä.
Kun kausaliteettia aletaan korvata tietoisuudella, asetelma uhkaa keikahtaa nurin. Kenties kyse ei olekaan muista vaan minusta? Siitä, mitä jokin asia minussa herättää.
Vaikka houkutus penätä vastuuta muualta on alati läsnä, pohjimmiltaan ainoa oman elämäni tarinankertoja olen minä itse!
Pelko ohjaa kehon toimintaa
Vaikka toisin kuvittelen, tarinankertojana en ole kovinkaan omaperäinen tai edes moderni. Ennemmin kuvailisin itseäni oman historiani bestselleriksi.
Juoni on usein toistuva. Kun koen uhkaa, puolustusjärjestelmäni aktivoituu ja alkaa etsiä ympäristöstä vaaraa, jotta osaisin sen välttää. Ajoittain elintärkeä toiminta synnyttää harmittavan paljon virhetulkintoja, jonka myötä asiat (ja ihmiset) jotka eivät vaadi suojautumista tuntuvat vaarallisilta.
Keho reagoi siihen tarinaan, jota sille on syötetty. Se voi uskoa, että valkohai käy kimppuuni, luola sortuu päälleni, tai että läheinen ihminen yrittää satuttaa minua.
Tämän seurauksena jähmetyn paikoilleni uhan alla. Pelkään, enkä luota kykyyni selviytyä. Muutun olosuhteiden uhriksi.
Kunnes päätän alkaa toimia.
Opiskelin vuosituhanteen alussa elokuva- ja tv-käsikirjoittamista. Yksi tärkeimmistä prinsiipeistä muistan olleen, että tarina ja varsinkin päähenkilön tekemät valinnat ja arvomaailma tulee ilmetä toiminnan, ei dialogin kautta.
Tuttu ajatus myös lukuisista psykologiaa ja filosofiaa käsittelevistä teoksista, ja äärimmäisen tärkeä työväline oman elämänsä tarinankertojille.
Pelkoon tulee kyetä reagoimaan
Pelolla on lamaannuttava vaikutus, jos siihen valitsee olla reagoimatta. Tietoisuuden lisääntyessä pelko voi olla kuitenkin alkukantainen opas modernissa maailmassa. Erinomainen renki, uuvuttava isäntä.
Koen syvempää yhteyttä itseeni ja mahdollisuuksiini usein juuri silloin, kun oloni on uhattu, mutta tilanteesta huolimatta luottavainen. Tällöin aistin pelon hermojärmestelmässäni, mutta en usko siihen. Teen tietoisen valinnan.
Pelolla on usein joku muoto. Se voi olla valkohai, luola tai vaikka joku tietty henkilö. Kun pelon ääriviivat kohtaa tarpeeksi usein, mielikuva ei toimi enää ja se lakkaa olemasta. Ehkä ei kokonaan, mutta siedettävästi.
Samalla avautuu mahdollisuus ymmärtää piirun verran paremmin sitä, mitä on aiemmin pelännyt. Kuten vaikka, että satojatuhansia vuosia vanha luola ei sorru tyhjästä, eikä valkohai revi rautaista häkkikehikkoa auki.
Eikä se pelottavalta tuntuva ihminenkään suunnittele pahuuksia selkäsi takana tai toteuta pääsi sisäistä uhkakuvaa, vaan mitä todennäköisimmin iloitsee, suree, pelkää ja rakastaa omassa elämässään, niin kuin kuka tahansa meistä.
Katso siis tarkkaan oman pelkosi muotoa ja havainnoi, kuinka todellinen se onkaan!
Tunne pelkosi, vapaudu elämään on tilattavissa Hidasta elämää -verkkopuodin kautta täältä.
