En olisi ikinä osannut kuvitella kirjoittavani kuolemasta. Kuolema jo pelkkänä sanana on ollut minulle kiusallinen. Olen pelännyt kuolemaa ja pelkään sitä edelleen. En niinkään omaani, vaan läheisten. Valitettavasti elämääni on jo nyt mahtunut useamman läheisen ihmisen menetys. Olen selvinnyt niistä, kuten suurin osa meistä selviää, kun aikaa kuluu.
Hiljattain jouduin kokemaan taas kuoleman läsnäolon, kun menetin itselleni tärkeän ihmisen. Tällä kertaa kokemus oli jollakin tavalla lohdullisempi.
Kuolema pysäyttää suurimman osan meistä. Pysähdymme ehkä miettimään elämää ja sen rajallisuutta. Pysähdymme ikävöimään. Pysähdymme kiireestä. Näinä hetkinä olemme läsnä.
Ja hyvä niin.
Otetaanpa vaikka ajatusleikki. Kuvittele tilanne, että saisit tietää viettäväsi viimeisiä hetkiä läheisen ihmisen kanssa. Olisitko tuona hetkenä hänelle enemmän läsnä?
Tekisitkö erilaisia valintoja kuin kiireisessä arjessa teet?
Ja tuntisitko ehkä enemmän kiitollisuutta kaikesta tähänastisesta?
Aivan hiljattain ymmärsin, että kuoleman pelkoni on myös lahja. Olen oppinut ajattelemaan, että pelko on auttanut minua tiedostamaan elämän rajallisuuden joka päiväisessä arjessa. Olen oppinut priorisoimaan aikaani paremmin minulle tärkeisiin asioihin. Olen myös tämän luonteenpiirteeni ansioista oppinut sanoittamaan tunteitani paremmin ja olen oppinut osoittamaan välittämiseni.
Läheiseni kuolinvuoteella istuessa ja elämän hiipumista lähellä seuratessani, tunsin yhtäkkiä suuren surun keskellä myös kiitollisuutta.
Huomasin, ettei minun täytynyt sillä hetkellä käydä läpi ”niitä viimeisiä sanoja”. Olin muistanut sanoa ja osoittaa välittämiseni hänelle niinä hyvinäkin hetkinä.
Olimme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja puhuneet kaikesta.
Olimme siis muistaneet elää elämää elämän aikana.
Läheiseni kuoltua, lohtua toi se, että tiesin hänen elävän edelleen minussa. Muistoissa, tarinoissa ja sydämessä.
Pysähdyinkin miettimään, että itse asiassa meidän jokaisen olisi hyvä ajatella kuolemaa säännöllisesti, silloinkin, kun kuolema ei ole läsnä.
Nimittäin jos kuolemaa ajateltaisiin enemmän, niin meidän olisi helpompaa hahmottaa mihin asioihin elämänsä käyttää.
Eli elämän tärkeysjärjestys hahmottuisi paremmin.
Meidän on hyvä muistaa silloinkin, kun kaikki on hyvin, että kenellekään meistä ei ole luvattu edes seuraavaa hetkeä.
On olemassa vain tämä hetki.
Joten rakastetaan syvemmin, nauretaan lujempaa, anteeksi annetaan ja pidetään huoli läheisistämme. Tänään.
