Yksi iso ja lohdullinen oppi elämässäni on löytynyt skeematerapian tausta-ajatuksesta:Ihmisen käyttäytymiselle on tunnetasolla aina looginen syy, sillonkin kun se ei ole itselle hyväksi taikka se jollain tavoin tuo lähisuhteeseen kitkaa.
Käyttäytymisemme ja reagoimisemme on kuin jäävuoren huippu joka näkyy pinnalle – mutta syvällä veden alla on valtava määrä syvempiä ja haavoittuvaisempia tunteita, tarpeita, haavoittuvaisia alueita, elämän historian vaillejäämisiä ja kipukohtia. Näin ollen se mitä ulospäin näemme itsestämme ja toisista, on vain jäävuoren huippu.
Erilaisia itselle ja muille satuttavia käyttäytymismalleja voi olla esimerkiksi:
- Ylisuorittaminen
- Itsensä hylkääminen
- Alistuminen
- Rajattomuus
- Vaativuus
- Hyväksynnän haku itsensä kustannuksella
- Tunteiden mitätöinti ja vähättely
- Uhrautuminen
- Impulsiivisuus
- Vastuuttomuus
- Addiktiot
Kun käyttäytymistä ohjaa alitajuinen suojautuminen, ajaudumme usein sekä suhteissa toisiin että itseemme satuttaviin oravanpyöriin. Tuomitseminen tai häpeä ei kuitenkaan auta, päinvastoin. Ne usein vain lisäävät oireilua. Vastuunotto on omistamista ja vilpitöntä sitoutumista itseensä.
Kun et ymmärrä jotain omassa (tai toisen reagoinnissa) voit kysyä:
✅ Mitä mahdollisesti pyrin välttämään? Toimiiko se?
✅ Mihin pyrin, mikä on aikeeni? Toimiiko se?
✅ Mistä olen omaksunut tällaisen tavan reagoida? Millaisia muita vaihtoehtoisia tapoja on olemassa?
✅ Mikä olisi minulle ja tälle tilanteelle tarpeen – vaikkei ehkä helppoa tai mukavaa?
Kun tunnistamme todelliset syyt käyttäytymisen takana, voimme harjoitella uusia taitoja kohdata taustalla olevia vaativia tunteita sekä löytää uusia keinoja täyttää syvempiä tarpeitamme.
Syvempiä tarpeita, joita taustalla saattaa esimerkiksi olla
💙 Yhteys ja kuuluminen
💙Hyväksytyksi ja arvostetuksi tulo
💙Tila tulla kuulluksi ja nähdyksi
💙Syvempien ja haavoittuvaisten tunteiden validointi
💙Turvallisuus ja selkeys
Pysähdy miettimään jotain järjettömältä tuntuvaa käyttäytymismallia. Mitä tarpeita sen taustalla mahtaa olla?
Onko elämässäsi toistunut samanlaiset kaavat ja olet jo huomannut että niiden lopettaminen pelkällä tahdonvoimalla ei tunnu toimivan?
Verkkokurssi tunnelukoista käsittelee helposti ymmärrettävästi kaikki 18 tunnelukkoa, sekä mm. ihmissuhteissa usein aktivoituvia defenssejä sekä syvempiä tarpeita niiden takana ja ennen kaikkea sitä, miten löytää uusia keinoja tunnelukkojen kautta ohjautumisen sijaan.
Tervetuloa mukaan 19.10. alkavalle kurssille tarjoushintaan 79 € (norm. 119 €). Tarjous voimassa 26.10.2023 saakka. Voit käydä kurssin omaan tahtiisi helmikuun 2024 loppuun asti.
Verkkokurssi tunnelukoista sopii sinulle, joka…
💚 Olet taipuvainen ylisuorittamaan ja tiedät jo, että hellittäminen ei onnistu vaan tahdonvoimalla
💚 Et oikein tiedä, miten vaativien tunteiden kanssa ollaan, joten tunteiden välttäminen tai niistä käsin reagoiminen on sinulle tutumpaa
💚 Olet taipuvainen ylimiellyttämään, ja tiedät että sinun olisi hyvä opetella parempia raja taitoja
💚 Jos pelkäät että sinulle suututaan tai että sinut hylätään, valitset mielummin ylisopeutua itsesi terveen puolustamisen sijaan
💚 Huomaat että elämässäsi toistuu samankaltaiset kaavat etkä oikein tiedä miten toimia toisin
💚 Haluat oppia ymmärtämään ja hyväksymään itseäsi syvemmin
💚 Haluat löytää keinoja vaativien tunteiden kohtaamiseen itseäsi hylkäämättä
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
Verkkokurssi tunnelukoista – Näin voit tunnistaa ja työstää tunnelukkoja
-
Masennus ja tunnelukot
27,90 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ymmärrä itseäsi – Terapeuttiset itsetuntemuskortit
24,90 € (sis. alv)19,92 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!UUTTA!
Lasten tunne- ja vuorovaikutuspaketti
Alkuperäinen hinta oli: 76,70 €.59,90 €Nykyinen hinta on: 59,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin