Kirjoittaja Carla Cofflet on koulutukseltaan lääkäri, psykoterapeutti, käyttäytymistieteilijä ja tällä hetkellä erikoistumassa psykiatriaan. Carla kirjoittaa vapaa-ajallaan blogia nimeltä Olemisen sietämätön keveys, jossa hän pohtii omintakeisella tyylillään elämiseen ja olemiseen liittyviä asioita.
”Mä en kyllä ikinä vois pettää mun kumppania”
”Mä en tahallaan loukkaa ketään”
”Mä en ikinä vois lyödä mulle rakasta ihmistä”
”En todellakaan harrasta henkistä väkivaltaa, kiusaamista”
”Mä en vois ikinä tappaa”
Ja kas kummaa. Tilastojen valossa 40–50% parisuhteessa elävistä ovat pettäneet kumppaniaan. Jossakin törmäsin juuri lukuun, että jopa 98% olisi valmis pettämään tilaisuuden tullen.
Parisuhdeväkivaltaa joutuu kokemaan noin 20–30% parisuhteessa elävistä. Yli 20 naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivallan uhreina Suomessa. Yleisesti Suomessa esiintyy perheväkivaltaa ja henkirikoksia paljon suhteessa väkilukuun. Ja silti vain murto-osa väkivallanteoista päätyy poliisin tietoon ja tilastoihin.
Lapsiin kohdistuvaa julmuutta on hyvin paljon. Siitä todisteena ovat ylityöllistetyt sosiaaliviranomaiset, lastensuojelulaitokset ja perhekodit. Aiheesta on lähes viikottain kirkuvia otsikoita iltapäivälehtien lööpeissä.
Kauhistelemme ihmisten julmuutta, mietimme pahuuden olemusta. Minkälainen ihminen pystyy tekemään tällaisia tekoja?
Ihannemaailmassa olisimme kaikki toisiamme rakastavia, suvaitsevaisia, toisten tarpeet ja tunteet huomioon ottavia. Emme kantaisi menneisyytemme taakkaa. Siellä ei olisi mitään, mikä voisi meitä traumatisoida.
Lapsuutemme ja kasvuympäristömme olisi ollut täydellinen. Olisimme saaneet juuri oikean määrän rakkautta ja huolenpitoa juuri oikeanlaisilta vanhemmilta. Kukaan ei humaltuisi viinasta, ei käyttäisi huumeita. Sairastamista ei olisi. Kukaan ei kuolisi onnettomuuksissa ennen aikojaan.
Meillä olisi se luvattu 90 vuotta elinaikaa ja vanhenisimme lempeästi. Ryppy per vuosi. Meillä olisi kaikilla normaali aivokemia ja normaalisti rakentuneet aivot. Älykkyys- tai kykyeroja ei olisi, ja elimistömme ei reagoisi herkästi stressiin. Ei olisi sellaisia geenejä, jotka altistavat aggressiiviselle käytökselle.
Olisimme kasvaneet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Kukaan ei kärsisi köyhyydestä eikä kurjuudesta. Emme olisi kilpailuhenkisiä, vaan leppoisasti suhtautuisimme kaikkeen. Kaikki olisivat yhtä kauniita ja vahvoja. Emme edes tuntisi käsitteitä vertailu tai oman edun tavoittelu. Missään tapauksessa tunnemaailmaamme eivät kuuluisi kateus, kauna, viha tai katkeruus. Pelkoonkaan ei olisi aihetta, koska ei olisi mitään pelättävää.
Mutta olemme ihmisiä. Ihminen lajina on aika aggresiivinen, kilpailuhenkinen ja omaa etuaan tavoitteleva olento. Ihminen haluaa koko ajan lisää tai säilyttää jo saamansa. Ihminen luonnostaan jakaa ihmiset ja ihmisryhmät ”meihin ja muihin”. Ihminen on laumaeläin ja puolustaa omaa laumaansa ja reviiriään. Lisäksi ihminen on älykäs, turhautuu helposti ja keksii kaikenlaista toimintaa, jotta jännitys säilyisi. Nämä ovat lajiimme ja evoluutioon liittyvää faktaa. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia?
Hirviö harvoin tunnistaa olevansa hirviö
Oli teko mikä tahansa, ihminen yleensä pyrkii löytämään teoillensa mielekkään selityksen ja oikeuttamaan sen ainakin jollakin tasolla. Kaikilla meillä ei ole samanlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja miettiä tekojemme seurauksia.
Tiettyjä yhtäläisyyksiä voidaan kuitenkin löytää näistä ison kaliiberin ”hirviöistä”. Ammattikielellä voidaan puhua antisosiaalisista psykopaateista, vaikeasta narsistisesta peroonallisuushäiriöstä kärsivistä ihmisistä. Tällaiset ihmiset kykenevät suoranaiseen, systemaattiseen ja suunnitelmalliseen julmuuteen. Heidän empatiakykynsä on puutteellinen, joskus jopa olematon.
Tällaiset ”hirviöt” ovat lähes poikkeuksetta kokeneet lapsuudessa merkittävää kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä. He eivät ole saaneet osakseen rakkautta, eivätkä hyväksyntää. Heidän tarpeitaan ei ole huomioitu riittävästi. Heidät on koettu taakkana, heidän olemassaolonsa pahana. Usein heitä on halveksittu, hyljeksitty ja jätetty ulkopuoliseksi. Tällainen ihminen kokee itsensä hylkiöksi. Hän vihaa sekä itseään että muita.
Tehdessään julmia tekoja ”hirviö” tuntee olevansa vahva ja hänellä on valtaa. Hän laittaa muut ihmiset kärsimään, kuten hän on itse kärsinyt. Hyvin usein tällainen ihminen huomaa, että julmat teot ja väkivalta tuovat mainetta. Hänelle maine riittää. Hänet on huomattu ja muistetaan sitten vaikka julmista teoistaan.
Tällaisten ihmisten peilisolut eivät toimi normaalisti. He eivät koe empatiaa muita ihmisiä kohtaan, reagoi toisen kärsimykseen siten, että haluaisi lievittää kärsimystä. Päinvastoin. Kärsimyksen näkeminen saattaa jopa kiihdyttää julmaa käytöstä. Se vahvistaa vallan ja hallinnan tunnetta, tuo sadistista tyydytystä Hirviön kipeään mieleen. Palsamia jo kauan sitten vaurioituneeseen sieluun.
Kaikista kaltoin kohdelluista ja vaille jääneistä ei tule julmia. Kaikille heille jää varmasti eriasteisia traumoja, jotka voivat tulla esille lievimmissä muodoissaan toisten vahingoittamisena tai ajattelemattomuutena.
Vaikka ajatus ja halu toimia tiettyjen sovittujen sosiaalisten sääntöjen ja moraalikoodien suhteen on hyvä, tällainen ihminen voi sortua loukkaamaan ja aiheuttamaan mielipahaa toisille. Tarkoitan ihmistä, joka haluaisi olla hyvä, jopa ”parempi” kuin muut, mutta kerta toisensa jälkeen löytää itsensä kompuroimasta ihmisten välisten vuorovaikutusten ihmeellisessä maailmassa.
Mitä ”hirviöille” voi tehdä?
Tärkeintä olisi tunnistaa itsessään potentiaali hirviömäisyyteen. Meissä kaikissa se on, ja ehkä sen ymmärtäminen auttaa laittamaan perspektiiviin muiden teot ja toiminnan. Joskus voi olla niin, että on liian tuskallista katsoa itseään silmiin, mutta sen sijaan helpompi arvostella muiden tekoja.
Myötätunto ja armollisuus itseä ja toisia kohtaan auttavat taltuttamaan hirviöitä niin itsessä kuin muissa. Toki on tekoja, joita ei voi vain ymmärtää tai antaa anteeksi. Jokainen määritelköön nämä teot itse omalla hirviöasteikollaan.
Yritä tunnistaa ajoissa tuhoavan käyttäytymisesi juurisyyt. Jos se on pahaa oloa, tunnista ja tuo se esille. Edes itsellesi. Pyri muuttamaan niitä asioita, jotka ylläpitävät pahaa oloa. Yritä uudelleen, jos et heti onnistu. Anna kiitosta itsellesi, kun huomaat edistyväsi. Arvosta itseäsi.
Tunnista itsekkyys itsessäsi. Se on ominaisuus, joka pitää elossa. Se on myös ominaisuus, joka voi ajaa hirviömäisiin tekoihin. Opettele pois liiallisesta itsekkyydestä. Ja jos et pysty, ole rehellinen sen suhteen. Kerro, mihin pystyt ja mihin et. Tällä hetkellä.
Tärkeintä on halu kehittyä ihmisenä. Jatkaa yhteistä matkaamme kohti olemisen sietämätöntä keveyttä.
