Meissä jokaisessa pulppuaa hieman erilainen vivahde samasta lähteestä. Ei ole vain yhtä tapaa olla elossa. Luomme kaikki nämä tavat itse. Kuvittelemme kuitenkin usein, että juuri minun tapani olla on hieman vääränlainen, koska se ei mahdu täydellisesti normeihin, sääntöihin tai odotuksiin. Tällainen kokemus kasvattaa erillisyyttä.
Toki olemmekin erillisiä toisistamme, mutta paradoksaalista kyllä tämän erillisyyden kautta löytyy myös yhteys. Meistä jokainen on omalla ainutlaatuisella tavallaan erillinen ja erilainen – ja kun olemme tätä kaikki, meissä onkin aika paljon yhteistä.
Kaunein lahja, jonka toiselle ihmiselle voi antaa, on todella katsoa häntä, nähdä hänet ja antaa näkemälleen täydellinen vapaus. Läsnäolo katseessa ja kosketuksessa on äärettömän arvokasta. Tähän ei tarvita välttämättä fyysistä kohtaamista. Läsnä voi olla myös puhelimitse tai tietokoneen ruudulla.
Voimme olla läsnä toisen ihmisen naurulle, itkulle, pelolle, riemulle, surulle tai vihalle ja katsoa vierestä, kun toinen on täynnä epäilystä tai iloa. Jos yritämme selittää pois toisen ihmisen tunteet ja auttaa häntä nopeasti eteenpäin, ohitamme sen, mikä juuri sillä hetkellä on totta.
~
Nykyhetkeen saa kuulua myös kipua. Toisen ihmisen tunteet eivät ole minun tunteitani, eivätkä tunteet ole vaarallisia. Minun ei tarvitse kokea toisen ihmisen kipua, mutta voin katsoa häntä ja tunnistaa hänen kipunsa. Voin tuntea yhteisen ihmisyyden vaikeidenkin tunteiden takana ja antaa kanssaihmisen tehdä omaa arvokasta matkaansa kohti omaa raakaa sydäntään.
Ottamalla vastuun omista tunteistani ja sitoutumalla itseeni voin suoda toiselle ihmiselle vapauden olla juuri sitä mitä hän on. On ihanaa kertoa huolistaan tai ilonaiheistaan sellaiselle ihmiselle, joka ei ota tunteitani henkilökohtaisesti, vaan kokee myötätuntoa, näkee minun tuskani tai iloni ja valitsee olla vierelläni: parantamatta, kantamatta minun taakkaani vaan ainoastaan olemalla läsnä.
~
Emme ole olemassa tehdäksemme kenestäkään muusta onnellista. Voimme silti olla läsnä toisen ihmisen tunteille ja sille elämälle, joka liikkuu hänen sisällään ja lävitseen. Sinulla on suuri valta kutsua kanssaihmisiäsi syvempään onneen, nimittäin onneen omassa itsessään olemisesta, jopa kivun keskellä.
Vaikka sisimpänsä näyttäminen toiselle ihmiselle on hurjan palkitsevaa, on se myös pelottavaa. Ilman pelkoa ei kuitenkaan ole rohkeutta eikä suurta voittoa, ja rohkeuden osoittaminen on yksi kauneimmista asioita maailmassa. Rakkaus on hyvin lähellä meitä. Niin lähellä, että sitä on vaikea uskoa todeksi.
Elämme melkoisen sumuverhon sisällä, mutta yksittäisinä pieninä hetkinä sumuverhoa on mahdollistaa puhaltaa sivuun ja löytää edestään taikaa. Kaija Juurikkala kirjoittaa kauniisti kirjassaan Varjojen taika, kuinka jokaisen hetken ja asian äärellä lepää pyhyys. Mikään ei ole liian pientä ollakseen turhaa. Mikään ei ole riittävän suurta ollakseen elämää suurempaa. Toisen ihmisen kautta saan peilata myös omaa ihmisyyttäni, ihmeellisyyttäni ja ainutlaatuisuuttani.
– – – –
Teksti pohjautuu Noora Lintukankaan kirjaan Selviytymisopas elämän kriiseihin. Jos olet kiinnostunut lukemaan enemmän kriisien merkityksellisyydestä, voit hankkia kirjan Hidasta Elämää –puodista.
