Hyvä ystäväni on arvostettu henkinen valmentaja, joka sparraa minua aina kun apua tarvitsen. Silloinkin kun tunnen ulkomailla koti-ikävää tai juurettomuutta. Hän muistuttaa minua siitä, että koti on siellä missä minä olen. Koti on minussa.
Koti-ikävää enemmän tunnen kuitenkin ihmisikävää. En kaipaa tiettyjä tavaroita, huonekaluja, edes omaa sänkyä, tuttua korttelia, kantakahvilaa tai vakiolenkkireittiä. Kaipaan ihmisiä, ystäviä ja perhettä, en kotia tai edes kotimaata. Voisiko koti-ikävä muutenkin olla enemmän ikävää ihmisiä kuin jotain konkreettista tilaa kohtaan?
Samainen sparraajani on hyvä heittämään minulle argumentteja silloin, kun päästän levottomuuteni valloille. Joskus sanon hänelle, että rauhoittuakseni ja hillitäkseni levottomuuttani tarvitsisin juuri nyt hetken aikaa intialaisessa ashramissa. Pyhässä ympäristössä rauhoittuisin ihan varmasti. Saisin energiani kulkemaan ja mielentilani tasapainoon. Silloin ystäväni sanoo minulle, että
Toki voit aina matkustaa Intiaan, mutta et sinä mitään tiettyä rakennusta rauhoittuaksesi tarvitse. Mikset rakentaisi omasta kodistasi ashramia?
Abstraktilla tasolla hän kaiketi tarkoitti sitä, että rauhan, ja sen ashraminkin, voin löytää omasta sydämestäni ja itsestäni, mutta konkreettisesti se tarkoittaa myös sitä, että omasta asunnosta, siitä paikasta jossa kulloinkin elää, voi rakentaa itselleen pyhän paikan, jossa sulkea pois levottomuutta aiheuttavat ajatukset. Se vaatii ainoastaan hieman itsekuria ja suunnittelua. Kotiin voi järjestää vaikka pienen nurkkauksen, asettaa lattialle istuintyynyjä ja pöydälle kynttilöitä tai suitsukkeita. Mitä tahansa esineitä, jotka ovat itselle tärkeitä.
Ashramin rakentaminen kotiin vaatii sen, että ottaa itselleen joka päivä tietyn ajan aikaa hiljentyä. On tärkeää pitää kiinni samasta ajasta ja rauhoittua samassa paikassa. Meditoida vaikka vartti, hengittää syvään ja pitää ajatukset läsnä hetkessä. Moni on sitä mieltä, että koko päivä on erilainen, jos meditoinnin ajoittaa aamuun.
Mutta ei ashramin rakentaminen tarkoita välttämättä esineitä alkuunkaan. Kodista voi tehdä tilan, johon laskee vain positiivisia energioita, jättää huolet oven taakse ja päästää kyläänkin vain hyvää energiaa tuovia kivoja vieraita. Ikävimmät keskustelut ja tylsemmät tapaamiset voi käydä muualla.
Henkinen sparraajani oli minulle yhtenä päivänä hieman vihainen. Soitin hänelle ja valitin, että on levoton olo. Ahdistaa. Mieli laukkaa. Huolia. Tunnustin, että olin meditoinut tietoisesti joskus viikkoja aiemmin. Oli ollut liian kiire. Muka.
Olin itse unohtanut tehdä kodistani ulkomailla ashramin.
Sparraajani heltyi lopulta, kun meinasin ruveta itkemään. Hän opasti minulle uuden hengitystekniikan. Vakuutti, että kymmenenkin minuuttia päivässä riittää. Aloita rauhallisesti ja pienin askelin, hän neuvoi. Hengittelin sitten tietyllä pranayama-tekniikalla aamulla kymmenen minuuttia ja oivalsin, että sen verran on jokaisella aikaa päivässä. Voi päättää surffatako se aika somessa vai rauhoittaako itsensä ashram-tilaan.
Kodin merkitys on muutenkin vuosien saatossa muuttunut. Tapaan koko ajan enemmän ihmisiä, jotka ovat kaukana kotimaastaan, mutta silti kotona. Kahvilat Aasiassa ovat täynnä kannettavien tietokoneiden takana työskenteleviä länsimaalaisia, jotka ovat töissä milloin missäkin. Kotona siellä sun täällä. Itse vaihdan fyysistä kotia keskimäärin kolmen kuukauden välein. Silloin lyhytaikaisesta kodistakin pitää luoda paikka, jossa on hyvä olla ja jossa voi rauhoittua. Käyn edelleen tasaisin väliajoin intialaisissa ashrameissa, ja siellä rauhoittuminen on helpompaa. Mutta olen oivaltanut, että pyhän ashramin tarkoitus on ainoastaan antaa meille eväät siihen, miten ashramin voi rakentaa ihan minne tahansa.
Myin muuten syksyllä asuntoni. Kaiketi olen lopulta sisäistänyt ajatuksen, että koti voi olla missä tahansa. Aina mukanani, pitämässä majaa sydämessäni. Siitä huolimatta, että tavarat ja ikkunan takana avautuvat maisemat vaihtuvat, olen halutessani koko ajan pyhässä ashramissa.
P.S. Tätä kirjoittaessani istun riisipellon laidalla olevassa talossa toista viikkoa ja viimeistelen HE-kirjaperheen Suuria hetkiä -kirjaa. Ajattelin tänään olla vain rauhassa kotona. Maaliskuussa muutan sitten uuteen ashramiin.
