7 syytä, miksi asenne on supertärkeä – Myönteinen mieli lisää luovuutta ja auttaa jaksamaan

Asenne ratkaisee. Voittajalla on asennetta. Rautainen ammattitaito on 90 prosenttia asennetta ja vain 10 prosenttia asiantuntemusta. Samojen prosenttilukujen sanotaan olevan onnistumisten takana. Ne nousevat esiin myös rekrytointien yhteydessä.

Asenne on siis varsin ”kovaa valuuttaa”. Varsinainen valttikortti. Sitä huudellaan kehiin, kun halutaan tsempata itseä ja muita.

Asenne on suhtautumistapa. Se voi olla myönteinen, kielteinen, tai jotain siltä väliltä. Se saa meidät torjumaan, tai hyväksymään asioita.

Asenteemme on tunteita, ajatuksia, odotuksia, tahtoa, aikomuksia ja uskomuksia. Mielen softaa, joka ilmentää sitä, millainen ihminen sisältämme löytyy. Asenne muodostuu kaikesta matkan varrella keräilemästämme ja oppimastamme. Ympärillämme olleilla ja olevilla ihmisillä on myös sen muotoutumiseen vahva vaikutus.

Asenteemme näkyy tavassamme toimia jokapäiväisessä elämässämme.

Ilmaisuna asennetta käytetään usein synonyyminä myönteiselle suhtautumiselle asioihin. Johtuneekin juuri tästä, että sen voimaa peräänkuulutetaan moninaisissa yhteyksissä.

Myönteinen asenne on voimista väkevimpiä.

Se on

1. Läheistä sukua syttymiselle, innostukselle ja intohimolle. Sydäntä ja sykettä.

2. Itsensä arvostamista, ilman miellyttämis-, suorittamis-, suojautumis- ja puolustelutarvetta. Ilman mokaamispelkoa.

3. Kanssaihmisten ja elämän aitoa arvostamista. Asenteesi muihin heijastuu heidän suhtautumisestaan sinuun.

4. Rohkeutta ja hyvää itsensä johtamista.

5. Uskoa onnistumiseen.

6. Keskittymiskykyä, pitkäjänteisyyttä, joustavuutta ja vaikeuksien kohtaamiskykyä. Myös avun vastaanottamista.

Haluatko asenteesi myönteisemmäksi?

Koska asenteesi on opittua, voit myös kehittää sitä myönteisemmäksi. Se on vain ja ainoastaan omassa vallassasi. Aina. Jos vain haluat. Ehkä kannattaisi.

1. Kun kohennat asennettasi, kohenee myös elämänlaatusi.

2. Olet luovempi ja energisempi. On tutkittu, että ihmiset ovat jopa 31 prosenttia tuotteliaampia/tuottavampia toimiessaan myönteisessä mielentilassa.

3. Vaikka synnynnäiset ja hankitut ominaisuutesi jossain asiassa olisivat keskitasoa, voit yltää super-myönteisellä asenteella loistaviin onnistumisiin. Asenne on jokerisi.

4. Itseluottamuksesi ja onnellisuutesi kasvavat.

5. Sen sijaan, että pähkäilisit kaikkia mahdollisia syitä, joiden takia jokin juttu ei toimi sinun tapauksessasi, pohdit miksi ja miten se toimisi.

6. Olet halukas huomioimaan muidenkin mielipiteitä, näkökantoja ja ideoita. Sinulla ei ole tarvetta puolustella omiasi henkeen ja vereen. Sinussa on joustoa.

7. Sinun ei tarvitse vatvoa menneitä, murehtia tulevia eikä syytellä ketään eikä mitään. Ymmärrät, että ongelmat eivät ole elämässä ja muissa ihmisissä. Ne löytyvät omasta mielestäsi.

Myönteisen voiman käyttö edellyttää päätösvallan luovuttamista omalta päältä (mieleltä) omalle sydämelle. Ainakin isoin osin. Myönteistä asennetta ei voi saada pakottamalla eikä sitä voi esimerkiksi työhaastattelussa teeskennellä, valhetutka paljastaa kyllä sanojen ja aidon asenteen ristiriidan.

Rakkaus on voimista väkevin. Olisiko asenne se toiseksi väkevin? Vai voisivatko ne olla yksi ja sama?


Voit lukea lisää asenteesta ja myönteisyyden hyödyistä kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä. 

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image