Mitä tai ketä elämässä kannattaa totella? – Kuuntele sisäistä viisauttasi

Kundaliinijoogatunnin alussa toistetaan mantra Ong Namo Guru Dev Namo. Se tarkoittaa, että kumarran todelliselle opettajalle, viisaudelle sisälläni.

Tämän henkisen tradition mukaan ei ole olemassa ulkopuolista gurua tai opettajaa, joka voisi antaa juuri minua palvelevia elämänohjeita. On toki olemassa hyväksi havaittuja ja jopa sukupolvien ajan testattuja tekniikoita, jotka voivat viedä minut lähemmäs itseäni.

Ennen kuin kuulemme oman sydämen viisautta, voi olla viisasta seurata jotakin tekniikkaa. Minua puhuttelee kundaliinijoogan tekniikka, mutta se on vain yksi monien vaihtoehtojen joukossa. Tekniikka itsessään ei ole arvokas, sen ainut tarkoitus on viedä ihminen lähemmäs itseään.

~ ~ ~

Olemme kaikki jatkuvasti oppilaita – mutta myös opettajia, siis ennen kaikkea itsellemme. Sisäisen opettajan ääntä ei aina ole helppo kuulla, mutta se ei tarkoita etteikö sitä olisi.

Sisäinen opettaja on loppumattoman kärsivällinen. Elämä tuo jatkuvasti eteen oppeja, joita pääsemme kokemaan aina uudelleen. Samaa asiaa voi harjoitella vaikka kuinka pitkään… Opimme kyllä ajan kanssa, mutta ajan sanotaan olevan opettajana julma. Vaikkei elämässä mitenkään välttämättä helppoa suoritusta haeta, tapahtuisi oppiminen kevyemmin ja vapaammin, jos lotkauttaisimme korvaamme sisäiselle viisaudelle.

Kundaliinijoogan oppien mukaan oppilaan polkua määrittää neljä sanaa: Tottele, Palvele, Rakasta, Loista.

Tottele (obey): Mitä elämässä voi ja kannattaa totella? Pomoa, puolisoa, poliisia? Oppimisen ja merkityksellisen elämän kannalta olisi tärkeää totella luonnonlakeja, sielusi kutsua ja intuition selkeitä merkkejä.

Elämä on jatkuvaa kiertoa: vuodenkierto, kuunkierto, kuukausittainen sykli, erityisesti naisen elämän syklisyys… Luin vastikään artikkelin, jossa siteerattiin lakotointiaaniviisaan sanoja: kaikessa, missä voima liikkuu, on pohjalla ympyrä. Kaikki siis kiertää. Niin viisaat ja hyvät kuin vähemmän viisaat ja hyvät teot ja sanat palaavat meille. Ollaksemme synkroniassa luomakunnan kanssa, on meidän havaittava jatkuvaa muutosta ja elettävä luonnonlakien mukaan. Luonnonlakien ymmärtäminen kasvaa sisältämme, kuten sielun syvä kutsu ja intuition suuri viisaus.

Palvele (serve): Palvele elämää. Palvele jumalaista valoa kaikessa, palvele totuuden ja tietoisuuden heräämistä.

Tämä ei tarkoita välttämättä muiden ihmisten palvelemista, vaan sen suuremman tarkoituksen, joka tekee elämästä elämisen arvoista: Elämän palvelemista. Olen tosin huomannut, että monet ihmiset ovat parhaimmillaan muita palvellessaan – enkä nyt tarkoita palvelemista kiitoksen tai palkkion toivossa. Auttaminen saattaa olla jopa yksi ihmisen perustarpeista. Kun tekee antamisen ilosta, saa myös itse moninkertaisesti, ihan huomaamatta. Elämän palveleminen ei vie itseltä mitään pois, se on sydämestään jakamista, jolloin pääoma ainoastaan kasvaa.

Rakasta (love): Palveleminen saattaa johtaa rakkauden kokemiseen, sen ymmärtämiseen että on yhteydessä koko elävään ja hengittävään maailmankaikkeuteen. Rakasta lahjojen antajaa enemmän kuin lahjoja. Rakasta luojaa yhtä paljon kuin luomusta.

Rakkaus ympäröi meidät jatkuvasti, jos vaan pysähdymme huomaamaan ja tuntemaan sitä. Kihelmöintinä iholla, hengityksessä, katseessa ja puheissa… En tarkoita nyt romanttista rakkautta tai vaaleanpunaisia pilvilinnoja. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, sillä kyse ei ole aforismista tai pop-kappaleesta, vaan syvimmästä elämää ylläpitävästä voimasta. Jonka. Voi. Ihan. Oikeasti. Kokea. Joka hetki.

Loista (excell): Rakkautta ja luottamusta kokiessaan ei voi muuta kuin loistaa. Tanssi, älä rimpuile. Pyhä elämän tanssi liittää kaiken yhteen, sinä ja luoja, luoja ja sinä, olette yhtä. Ainutlaatuisella sinulla on kaikki oikeus loistaa.

~ ~ ~

Oma arvomaailmasi – myös se, kuinka paljon arvostat itseäsi ja olet valmis kuuntelemaan syvintä viisautta, jonka elämässä voit löytää, eli sisintäsi – heijastuu teoissasi, ei niinkään sanojen kautta. Sanoilla voimme huijata, mutta teot puhuvat puolestaan.

Energiasi kohdistuu siihen, mitä kullakin hetkellä teet, ja se mihin elämässäsi keskityt, kasvaa jatkuvasti painoarvoltaan.

Jokaisen ”minun pitää” tai ”on pakko” -sanomisen paikalle voit vaihtaa sanat ”minä haluan”. Sinä teet asioita, koska haluat ne tehdä, muuten ne eivät etene. Tarkoitan, että haluat kohdistaa energiaasi niihin asioihin, jotka sinun on mielestäsi ”pakko” tehdä. Muutenhan ne jäisivät tekemättä.

Sinä itse päätät, mihin käytät aikaasi ja energiaasi. Sinä itse päätät, ketä tottelet. Ja suosittelen tottelemaan sisäistä viisasta enemmän kuin ketään muuta. Se on tie oppimiseen, omassa elämässä viihtymiseen.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Viihdy omassa arjessasi -kirja

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Joogapaketti

    77,90  64,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Paremman olon paketti

    46,90  32,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin