Epävarmuus, pelko ja häpeä ovat puhututtaneet viime päivinä paljon somessa. Kipeä vaiettu salaisuus on saanut sanoja ja esiintuloja. Tässä kaksi tarinaa häpeän ja epävarmuuden voimasta. Jaa oma kokemuksesi somessa tunnisteella #minäkinhäpeän – tekemällä yhdessä häpeä näkyväksi, se menettää voimaansa.
Sanna Wikström, Hidasta elämää -sivuston perustaja ja kirjailija:
“Epävarmuuden ja häpeän lamaannuttava voima. Kun se iskee, moni painaa päänsä piiloon. Yrittää olla kuin ei olisikaan: pienentää itsensä ja lakkaa tekemästä.
Viime aikoina minäkin olisin halunnut tehdä niin. Olen miettinyt, että voisinko mieluummin täyttää maitohyllyjä marketissa. Olla luomatta mitään uutta. Lakata pelkäämästä, että jonain päivänä sieluni tuotos ei kiinnosta ketään. Ja siten minut hylätään, koska en ole riittävän hyvä. Olen epäonnistunut. Hävettää. Maitopurkkien kanssa voisi olla helpompaa.
Ennen pelkäsin ja häpesin niin paljon, etten saanut mitään tehtyä. Koitin olla kuin en oliskaan. Kirjoitella turvallisesti pöytälaatikkoon. Eipä ainakaan hävetä, kun kukaan ei tiedä.
Vuonna 2014 tapahtui muutos. Tein silti. Pelkäsin, mutta tein. Hävetti, mutta tein. Oli aika muuttaa asioita.
Voisi kuvitella, että kun vuoden 2014 jälkeen kirjoittamiani kirjoja on painettu n. 50 000 ja luomiani korttipakkoja on myyty ympäri maailman n. 80 000, ei sinänsä tarvitsisi hävetä. Voisi olla sillee että ‘hitto, mä tein tän’. Mutta ei. Yhä uudelleen kun siirtyy uusille vesille ja luo uudenlaista, on samassa epävarmuuden ja häpeän tilassa. Samaa olen kuullut monelta artistilta: Sen sijaan että iloitsee, kokee suunnatonta pelkoa. Kaiken sen menestyksen keskellä, jossa muut ajattelee sinun olevan pelkkää blissiä, oletkin pelkkää muussia. Yhä uudelleen.
Vaikka tällä hetkellä koen suunnatonta epävarmuutta ja häpeää, koitan sanoa itselleni, että olen rohkea. Hävettävän rohkea. Ehkäpä jopa epävarmin rohkea tässä maailmassa – tai kotikulmillani. Mutta ainakin rohkea.
Jos nyt perääntyisin ja katoaisin metsiin, jotain olennaista jäisi kesken. Nimittäin sen tunteen kohtaaminen yhä uudelleen. Yhä suuremmissa saappaissa tai suuremmilla areenoilla. Kunnes olen oppinut sen jonkin olennaisen.
Kun seuraavan kerran katsot ihaillen tai kadehtien ihmistä, joka on luonut jotain ja ehkä menestynytkin omilla jutuillaan, muista, että ei hänen sisällään ole koko ajan ollut blissiä vaan enimmäkseen muussia. Tyyppi tärisee ja kyynelehtii, miettii, kehtaako astua ovesta ulos. Tai hengittää.
Sitä voidaan kutsua rohkeudeksi, mutta paremminkin kutsuisin sitä elämäntehtäväksi.”
Suvi Bowellan, tunneterapeutti-kouluttaja ja kirjailija:
“Viime aikoina häpeän tunne on nostanut päätään eri tilanteissa. Olen itse pelännyt joutuvani häpeämään, ja teema on noussut esille tuttavieni ja ystävieni postauksissa. Häpeä on niin inhottava tunne, että sitä pyrkii välttämään vaikka millä keinoin. Häpeä on vähän kuin niitä viimeisiä pimeitä sokkeloita sisimmässämme, joita emme uskalla tutkia. Välttely ei kuitenkaan tuo vapautta.
Viimeksi häpeän pelon noustessa istuin paikoillani ja toivotin tunteen tervetulleeksi. Kysyin siltä, mitä se minulle haluaa kertoa. Se sanoi: ‘Jos näin ja näin tapahtuu, kuolen häpeästä. En voi enää näyttää naamaani missään.’ Mieleni selvästi rakastaa liioittelua. Listasin ylös kaikki ajatukset ja uskomukset, joita häpeän pelko mielessäni nostatti. Kysyin seuraavaksi itseltäni ‘Mitä sitten? Mitä sillä on väliä? Ja ‘puff’ – tunne haihtui savuna ilmaan, ja tilalle tuli vapaus.
Vuosikausia annoin pelon ja häpeän rajoittaa todella paljon tekemisiäni. Meitä myös pyritään pienestä pitäen kontrolloimaan häpeän tunteita ja pelkoa nostattamalla. Jossain vaiheessa totesin, että en halua olla enää sen vankina. Teen, vaikka hävettää ja pelottaa. Yleensä esimerkiksi ne tekstit, joiden julkaisu hirvittää eniten, nousevat merkityksellisimmiksi.
Kohtaan työssäni upeita herkkiä ihmisiä, joilla on vaikka mitä annettavaa. Tälläkin viikolla nuoren naisen, jonka kovat kokemukset olivat synnyttäneet kaunista taidetta, jota hän piilotteli häpeän, riittämättömyyden tunteen ja torjutuksi tulemisen pelon vuoksi. Mitä, jos se, mitä sinulla on annettavana voisi auttaa jotakuta toista? Jopa pelastaa hengen? Lahjat on tarkoitettu jaettaviksi ja kun joku rohkeasti jakaa itsestään, niin kohdellaan sitä arvostaen. Ei ole helppoa asettaa itseään arvostelun kohteeksi. Tarve arvostella ja repiä alas kumpuaa aina omista haavoista käsin ja on viisasta olla kaatamatta omaa lastiaan toisen niskaan.
Oletko sinä pantannut jotain osaamistasi, koska pelkäät epäonnistumista ja häpeää? Olisiko aika ottaa voimasi takaisin omiin käsiisi?”
