Hyvinvoiva keho syntyy lempeydellä ja herkullisella hernerisotolla

Hemmottele kehoasi tällä lämpimällä, herneen ja mintun makuisella kasvisrisotolla. Risotto valmistuu tattareiden liottamisen jälkeen aivan hetkessä ja saat siitä ihastuttavan määrän ravinteita. Tattarit yhdessä herneiden kanssa tuovat lautaselle paitsi ihanan pirskahtelevaa suutuntumaa, myös terveellistä, kasviperäistä proteiinia. Tämä annos sopii myös loistavasti gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon.

HERNERISOTTO

(ohjeesta tulee noin 4 annosta)

2,5 dl tattarisuurimoita

5 dl pakasteherneitä

5 dl tuoreita pinaatinlehtiä

1 ruukku minttua

2 valkosipulinkynttä

0,5L kasvislientä (= 0,5L vettä + 1  kasvisliemikuutio)

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

1 tl omenasiiderietikkaa

ESIVALMISTUS/ VAIHE 1) Mittaa tattarisuurimot kulhoon ja lisää vettä joukkoon siten, että tattarit peittyvät kokonaan. Lisää joukkoon vielä 1 tl omenasiiderietikkaa ja anna suurimoiden turvota vedessä noin 3 – 4 h ajan.

VAIHE 2) Huuhtele liotetut tattarisuurimot siivilässä juoksevan veden alla.

VAIHE 3) Silppua valkosipulinkynnet. Kiehauta kattilassa 0,5 L vettä ja lisää joukkoon 1 kasvisliemikuutio.

VAIHE 4) Kuullota eli paista kevyesti öljytilkassa valkosipulin kynnet. Lisää joukkoon siivilöity tattari sekä kiehautettu kasvisliemi. Anna hautua miedolla lämmöllä.

VAIHE 5) Yhdistä sulatetut herneet, pinaatti sekä minttu tehosekoittimessa ja pyöräytä sekaisin.

VAIHE 6) Kaada vihreä sose paistinpannulle tattareiden joukkoon ja paahda seos kevyesti yhteen. Anna nesteen haihtua. Lisää ripaus suolaa ja mustapippuria. Tarkista maut. Risotto on valmista, kun tattarit ovat pehmeän pureskeltavia.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image