Kuinka paljon aikaa, coachausta, yms. tarvitaan yhden blogikirjoituksen aikaansaamiseksi?! Sain tämän kirjoituksen otsikon valmiiksi jo muutama kuukausi sitten, kun olin coachattavana – taidan siis tietää jotain siitä, kun helppous on kadotettuna! Kuukausien kuluessa on tullut suht hyviä idiksiä sisällöstä, mutta tekstiä ei ole syntynyt.
Eräänä hyvin synkkänä ja pimeänä iltana lähdin lenkille. Ilokseni Lauttasaaren rannoille oli ilmaantunut tipoittain muitakin ihmisiä. Moni näytti suorittavan lenkkiä tai koiran ulkoilutusta kuin pakonomaisesti kärsivä ilme kasvoilla tai katse suunnattuna alaspäin.
Länsirannan kohdalla alkoi näkymään komeita taloja lenkkipolun varrella. Vaikka olin ollut itsekin apeahkon neutraalissa mielentilassa, sain mukavan iloisuusbuustin, kun näin upeasti valaistuja hienoja koteja. Toivoin metta-meditaation omaisesti hyviä asioita kodeissa asuville ihmisille ja perheille. Se tuntui todella hyvältä ja oli inspiroivaa kuvitella miten (toivottavasti) rakkauden ja merkityksen täyteistä elämää kunkin kodin asukkaat elivät. Oli voimauttavaa seurata ja kokea myönteisten tunteiden aikaan saamia tuntemuksia omassa kehossa ja mielessä – kehomielessä 🙂
Polulla tuli jälleen vastaan lenkkeilijä. Vaikka edellisen puolen tunnin ajan vastaantulijoiden katseet olivat pysyneet pääosin puskissa, katsoin häntä ja vaistonomaisesti hymyilin. Yllättäen hän kohotti katseensa ja paljasti hymynsä. Nyt olisi Dr. Barbara Fredricksonin laboratorion mittarit värähtäneet – tämä oli juuri sellainen ”micro-moment of connection” kuten hän asian ilmaisee. Lyhyt arjen läsnäoleva kohtaaminen, jossa oli ystävällisyyttä ja hyvää tahtoa. Vaikka katseiden kohtaaminen kesti tuskin sekuntiakaan, olen varma että kummatkin meistä tunsivat välillämme yhteyden. Enkä nyt tarkoita mitään romanttista yhteyttä, vaan sellaista ihminen ihmiselle – you know!
Silloin tajusin, että juuri tästä (kadotetussa) helppoudessa on kyse. Kun olemme riittävän hyvässä yhteydessä muiden ihmisten kanssa, asiat ovat helppoja. On molemmin puolista ymmärrystä, ystävällisyyttä, hyvää tahtoa – parhaimmillaan myötätuntoa ja rakkautta. Kun on molemminpuolista kykyä ja motivaatiota yhteistyöhön, vain taivas on rajana – tai kuu, jos on Richard Branson kyseessä.
Muistelepa viimeaikaisia onnistumisiasi, miten iso merkitys hyvällä yhteydellä oli joko toisen tai itsesi kanssa? Sama pätee niin perheessä, parisuhteessa, ystävien kanssa, työssä, asiakkaiden kanssa, jne.
Tiedämme ja tunnistamme liiankin hyvin hetket, jolloin helppoutta ei ole. Yhteys itseen tai toiseen on kadonnut. Ei löydy ymmärrystä, tahtoa, ratkaisuja ja keinoja mennä parempaan suuntaan. On helpompi kasvattaa etäisyyttä ja vetäytyä pois. Kyllä, tätäkin on valitettavasti tullut harjoiteltua ihan riittämiin 🙂
Minkä takia tällainen itsestäänselvyys, kuin yhteyden luominen ja sen yllä pitäminen on tärkeää? Ainakin mulle se on tärkeä muistuttaja siitä, että hankalassa tilanteessa ratkaisu ei välttämättä löydy uusista suunnitelmista, paremmasta ajanhallinnasta, askel kerrallaan etenemisestä, yrittämisestä, asioiden pähkimisestä… On niin helppo sokeutua rationaalisen ajattelun ylivoimaan ja paeta suorittavaan tekemiseen, kun vastaus voi olla koko ajan sisällämme ja myös ihmisten ”välissä” – vuorovaikutuksessa.
Kenties muistan seuraavalla kerralla ristiriitatilanteessa, että aloitan toisen ihmisen kohtaamisesta ja hänelle avautumisesta. En kuitenkaan siitä perinteisestä avautumisesta, vaan sydämestä lähtevästä läsnäolevasta katseesta, jotta toinen saa kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksen. Uskon, että tämän jälkeen kadotettu helppous uskaltautuu piilostaan ja pääsee kukoistamaan vuorovaikutuksen parrasvaloissa.
