Tässä kirjoituksessa käsittelen sitä, miten vaikeita tunteita voi lähteä kohtaamaan. Vaikka askeleet on esitetty näppärästi peräjälkeen, todellisuudessa tämä prosessi ei välttämättä mene ihan laulellen. Yhdessä askeleessa voi kestää useampi päivä tai tunti.
Eihän siis lähdetä hoputtamaan itseämme. Tällaisetkin työkalut muuttuvat valitettavasti tyhjiksi, jos niitä käytetään vain päästäksemme äkkiä pois tunteesta, jota koemme. Tunne vapautuu kyllä, mutta ei aina niin nopeasti, kuin haluamme. Oleellisinta on suostua tutkimaan tunteen tarinaa uteliaasti ja kärsivällisesti.
1. Suostu kokemaan kipu / haava
Kyllä, nyt sattuu! Usein tätä ennen olemme yrittäneet siirtää kipua pois, kukin keinoillaan. Joskus tätä ennen on todella hakattava päätä seinään. Emme voi myöskään ottaa tätä askelta kenenkään muun puolesta eikä kukaan muu voi tehdä tätä puolestamme.
Kaikki keinosi yrittää välttää kipua ovat ymmärettäviä. Luultavasti kuka tahansa sinun saappaissasi olisi kokenut samoin.
Usein otamme tämän askeleen vasta, kun olemme jo kokeilleet välttää, paeta, analysoida, selittää, kieltää… myönnämme, että emme pysty. Suostumme kohtaamaan alkuperäisen haavan ja tunteen kivun. Tässä on kuitenkin tärkeä muistaa, että kivulla ei kannata lähteä mässäilemään ajatuksin, kuten:
“Olen hirveä luuseri”,
“Olen tällainen avuton vätys”
“Taas epäonnistuin, mitä oikein kuvittelinkaan”.
Nuo ajatukset saavat kyllä nousta, mutta kieltäydy uskomasta niitä. Haavan kokemista ilman tarinaa voi auttaa se, että sanoo itselleen, “Nyt koen pettymystä, saa tuntua. Nyt en työnnä sitä pois.”. Itke, jos itkettää. Oikeasti. Se, että koskee ei ole heikkoutta, vaan ihmisyyttä.
2. Halu ymmärtää
Suostu tutkimaan uteliaasti tunnetason kipua. Kun et enää vastusta sitä, voit alkaa oppimaan siltä. Voit alkaa ymmärtämään sitä. Ok, mitä tämä kipu kertoo? Paljastaako tämä kipu kenties jonkin uskomuksen?
Tai ehkä jonkin kaavan, joka on elämässäsi toistunut? Mitä se tekee näkyväksi? Avaa sydämesi. Halua ymmärtää myötätunnolla, mitä tämän kivun takana oikeasti on.
Tämä kohta kysyy haavoittuvaisuuden sallimista. Yhä uudestaan ja uudestaan. Kyllä, vaikka miten olemme lukeneet kirjoja, meditoineet ja olleet omalla polullamme, emme aina ymmärrä tai tiedä, mutta voimme haluta ymmärtää. Se on suurta rakkautta itsellesi.
3. Dialogi
Keskustele haavan / kivun / reaktion kanssa. Voit ajatella, että juttelisit noin 3–7-vuotiaan lapsen kanssa, joka ei vielä juurikaan osaa järkeillä tai analysoida kipua pois.
Mitä tuo lapsi olisi kaivannut? Keskustele sen kanssa myötätuntoisen aikuisen näkökulmasta. Kuule haavan kipu. Mitä se olisi toivonut? Mitä se koki jäävänsä vaille? Missä se koki itsensä uhatuksi? Mitä se pelkäsi? Mikä olisi sille rakkautta? Älä tuomitse sen vastauksia, vaan ole sille läsnä.
Tämä kohta kysyy rohkeutta olla tuomitsematta vastauksiaan lapsellisiksi. Kuule vastaukset aikuisena ja vastaa lapselle aikuisena. Älä komenna, kiellä tai torju mutta älä myöskään ruoki tai mässäile lapsen kivulla. Rakastava aikuinen voi todeta: “Ymmärrän, että sinua sattuu, minuakin sattuisi, jos minulle olisi sanottu noin. Miksi luulet, että hän sanoi niin? Olikohan hänellä itsellä paha olla?”
Esimerkkejä siitä, mitä rakastava aikuinen voi kysyä:
Miltä sinusta tuntuu?
Mitä tapahtui?
Mitä olisit kaivannut?
Mikä helpottaisi nyt oloasi?
Miten voin tukea sinua?
4. Rakkaudellinen askel sinua kohtaan
Nyt, kun olet keskustellut haavan kanssa, olet ehkä huomannut, että haavan takaa löytyy usein lahja. Usein haavan takaa löytyy jokin kielletty tarve tai raja, joka on jäänyt vetämättä.
Mikä olisi aidosti rakkaudellinen askel sinua kohtaan? Tarvitseeko jokin asia elämässäsi oikaisua tai selkeytystä?
Joskus rakkauden teko itseään kohtaan voi olla jonkin tekemättä jättämistä, joskus jonkin asian tekemistä.
Mistä siinä on kyse sinun kohdallasi, juuri nyt? Tämä kohta voi olla haastava ja pelottava. Vedä raja. Kerro tarpeesi. Uskalla paljastaa haavoittuvuutesi.
Aloita se haastava keskustelu, vaikka et tiedä miten toinen reagoi. Kerro, mikä on sinulle tärkeää. Ole sinä sinun puolellasi. Joskus tämä askel on hyvinkin pieni käytännössä, mutta älä arvioi sen vaikutusta. Se voi olla ystävälle tekstiviestin laittamista. Se voi olla kylpyyn menemistä. Se voi olla lämmin kaakaokupponen. Se voi olla sitä, että ottaa itselleen aikaa.
Joskus rakkauden askel on suurempi. Se voi olla sitä, että sanoo ei. Se voi olla sitä, että luopuu jostain vanhasta. Se voi olla avun pyytämistä. Se voi olla sitä, että karsii ylimääräisen ja keskittyy oleelliseen.
Ottaessamme tämän askeleen otamme egon näkökulmasta riskin. Riskin, että epäonnistumme. Riskin, että meille suututaan. Riskin, että tuotamme jollekin pettymyksen. Riskin, että menetämme jotain.
Tiedosta mitä pelkäät. Anna itsesi tarpeen mukaan kerätä rohkeutta ennen, kun olet valmis ottamaan askeleen, mutta ethän viivyttele loputtomiin. Ja silti, otat sen askeleen juuri silloin, kun olet valmis.
5. Huokaise, hengitä, kiitä itseäsi
Olit rohkea. Uskalsit katsoa jonkin kipeän tunteet tarinan. Uskalsit sietää epämukavaa oloa ja tutkia. Vaikka se ei ollut helppoa. Vaikka pelkäsit toisen reaktioita tai mitä joku muu saattaa ajatella. Tai sitä selviäisitkö tästä. Sinä otit rohkean askeleen itseäsi varten.
Usein tässä kohdassa koemme helpotusta. On vapauttavaa olla totta itselleen. Se energia, joka kului aiemmin asian tukahduttamiseen ja piilottamiseen, voi nyt valjastua eheytymiseen ja uudistumiseen. Huomaa, miten joku vanha taakka, energiaa vienyt asia tai tunne saa raueta. Huomaa, miten se tekee elämässä tilaa selkeydelle, kirkkaudelle. Huomaa, miten paljon enemmän voit tuntea vapautta, kun uskallat olla sinä.
Toivottavasti näistä asioista ja askelista oli apua. Ja muista, että tunnetyöskentelyssä jälkiviisaus on erittäin sallittua! Hyvin usein käy niin, että havahdumme vasta jälkeen päin tutkimaan. Se on ok. Tätä voi hyvin tehdä myös viiveellä. Pikku hiljaa käy niin, että jo vaikealla hetkellä muistaa, että ai niin: minulla onkin vaihtoehtoja.
