Minun kiellettyjen tunteitteni listalla ovat olleet mm. viha, pettymys, epäonnistumisen tunne, yksinäisyys, kateus, mustasukkaisuus, pelko, epävarmuus ja jännitys.
Nyt ymmärrän, että nämä tunteet kuuluvat elämään. Nyt ymmärrän, että vaikka nämä tunteet eivät edelleenkään tunnu mukavilta, ovat ne silti osa kokonaista ihmisyyttä. Nyt ymmärrrän, että minun ei tarvitse koittaa ratkaista tai poistaa näitä tunteita, sillä sen taistelun tulen aina häviämään. Nyt ymmärrän, että tunteet eivät määritä minua ihmisenä.
Olen elänyt ajan, jolloin yritin poistaa tunteet itestäni. Tätä edelsivät useat murrosiässä peräkkäin tulleet kriisit, jotka sisälsivät niin paljon kipeitä tunteita, etten osannut niitä käsitellä. Kontrollista ja syömishäiriöstä tuli minulle keino tukahduttaa tunteita, ja näennäisesti onnistuinkin kasvattamaan kuoren sydämeni ympärille suojaksi.
Näissä kuorissa on sellainen haaste, että niiden ylläpitäminen sattuu VALTAVASTI. Niiden ylläpitäminen saa toimimaan tavoilla, jotka ovat itselle tuhoisia. En sallinut tunteitani, vaan käytin valtavasti aikaa ja elämän voimaani pitääkseni tunteeni vakan alla.
Kuorien tehtävä on tukahduttaa ja kieltää. Kieltäminen on sen esittämistä, että ei tunnu. Se on yritystä poistaa inhimillisyys. Se on yritystä torjua se, mitä ei ymmärrä. Sitä mitä kieltää, ei voi työstää tai hyväksyä.
Kieltämiseen on aina hyvät syyt. Jokaisella omamme. Emme kiellä pelkästään ns. ”negatiivisia” tunteita, vaan myös ns. ”positiivisia” tunteita, kuten iloa, nautintoa, vastaanottamista, naurua, kaunista haikeutta ja liikutusta.
Kieltäminen kuluttaa energiaa. On pidettävä itsensä kiireisenä, on pidettävä tiettyä roolia yllä. Usein sitä mukaa, kun oppii sallimaan tunteita, tuntee olonsa keventyvän. Tulee tilaa. Tulee liikkumavaraa. Ei tarvitsekaan yrittää niin kovasti.
Vaikeiden tunteiden salliminen on usein pelottavaa.
Pelkäämme, että jos koemme väsymystä, meitä pidetään heikkoina.
Pelkäämme, että muut eivät kestä suruamme.
Pelkäämme, että meidät tuomitaan vihastamme tai kateudestamme.
Tai ehkä kiellämme ilon, ettei meitä pidettäisi naiiveina ja tyhminä.
Vältämme ahdistusta, koska uskomme sen nielevän meidät.
Itse tunne ei satuta meitä siinä määrin, kuin se tarina jonka tunteeseen liitämme.
Kun tunnistaa jonkun tunteen olevan itselle hankala, onkin viisasta tutkia: Miksi?
Mitä pelkää, että tapahtuu?
Miten pelkää muiden suhtautuvan?
Tämä tekee näkyväksi sen tarinan, mitä itsellemme kerromme. Kun syyn tiedostaa, sen kaavaa on mahdollista murtaa.
Oleellista ei ole se, hyväksyvätkö muut tunteesi, vaan se, että sinä hyväksyt. Hyvin usein saamme kokemuksia siitä, että ympärillä olevat, aidosti meistä välittävät ihmiset, hyväksyvät meidät kyllä, kaikkine tunteinemme päivinemme. Ihan ihmisinä.
Kieltämisestä seuraa….
Häpeää, piilottelua, ahdistusta, addiktioita, kiirettä, epäilyä, epäluottamusta, kireyttä, jännittyneisyyttä, uhriintumista, yrityksiä kontrolloida, väärinymmärryksiä, jne.
Sallimisesta seuraa…
Avoimuutta, ymmärrystä, halua tutkia, eheytymistä, irtipäästöä, aitoa hyväksyntää, luottamusta, yhteyttä, antautumista, yms.
Aina, kun kohtaat itsessäsi vaikean tunteen, kannustan sinua vastustamisen sijaan kysymään, miten voit antautua tunteelle. Englanninkielen sana surrender (antautua) on kaunis kuvaamaan tunteen sallimista. Lakata vastustamasta.
Salliminen kysyy rohkeutta ja luvan antoa itselle. On lupa tuntea, on lupa olla inhimillinen.
Jos tunteiden salliminen tuntuu vaikealta, voit kirjoittaa tunteestasi tai kertoa siitä jollekin sinulle turvalliselle ihmiselle. Usein pelkäämme, että muut tuomitsevat tunteemme. Useimmiten ihmiset ovat enemmänkin helpottuneita, kun myönnämme ihmisyytemme. En usko, että kenellekään meistä on oikeasti varaa tuomita toisiamme ihmisyydestämme, sillä siinä olemme kyllä täysin samassa veneessä.
Tulevissa osioissa on käsittelyssä mm. seuraavia aiheita: Erottelukyky ja tunteet, tunteiden tunnistaminen ja tunteiden ilmaisu.
