Vahvistavia sanoja haavoitetulle: ”Luota itseesi, olet oman elämäsi asiantuntija”

Kompastuitko suhteessasi, tai kampitettiinko sinut? Petyitkö ihmiseen, riistettiinkö sinulta mahdollisuus onneen? Et ehkä saanut mitä halusit, tai unelmasi toteuttaminen epäonnistui.

Sairastuminen, työttömyys, yksinäisyys, lapsettomuus, rakkaussuhteen päättyminen. Elämässä kohtaamme odottamattomia asioita. Osaa ikävistä asioista osasimme jopa odottaa, puhumme silloin itseään toteuttavista ennusteista. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun hylkäämistä pelkäävä joutuu yhä uudelleen hylätyksi, koska hän mahdollisesti toteuttaa omaa käsikirjoitustaan.

Moni haava syntyy siitä, ettemme saa mitä haluamme.

Sekoitamme rakkaudenkin haluun omistaa tai tulla omistetuiksi. Tuhoavassa parisuhteessa kärsimme, koska olemme siinä syistä, jotka eivät edistä kasvuamme, paikassa jossa ei ole tilaa rakkaudelle. Pelkäämme yksinäisyyttä niin voimallisesti, että olemme valmita luopumaan itsemääräämisoikeudestamme ja niinpä pienennämme itseämme ja hylkäämme mahdollisuuden kasvaa oman potentiaalimme kokoiseksi.

Kriisi sisältää aina mahdollisuuden oppia näkemään toisin. Se edellyttää antautumista muutokselle. Logoterapian kehittäjä Viktor Frankl kirjoitti, että ihmisellä on vapaa tahto. Emme voi valita mitä kaikkea kohtaamme, mutta meillä on aina mahdollisuus valita asenteemme. Hän osoitti teoksissaan, että meillä on mahdollisuus nousta jopa kärsimyksen yläpuolelle.

Jopa kärsimyksen yläpuolelle.

Logoterapian keskeinen ajatus on, että tarkoituksen löytämisen kautta ihmisellä on mahdollisuus kokea onnea, joka on logoterapian mukaan aina sivutuote, ei päämäärä. Tarkoitus vaihtuu elämäntilanteiden ja ikävaiheiden mukaan. Meillä voi olla monia tarkoituksia samaan aikaan. Kun yksi tarkoitus täyttyy, asettaa elämä kysymyksen muodossa meille mahdollisuuden löytää uusi.

Oletko sinä tietoinen, mikä on oman elämäsi tarkoitus? Mitä elämä kysyy sinulta tänään?

Epäilyksen hetkellä

Kun lopetat vastustamisen, teet sielussasi tilaa lohdutukselle
Niin kauan kun et hyväksy tapahtunutta, et pääse eteenpäin. Kriisin alkuvaiheeseen kuuluu kieltäminen, mutta älä takerru siihen, vaan ota muutos vastaan mahdollisuutena. Jos et saa lohtua muilta ihmisiltä, voit aina pyytää sitä itseltäsi. Meillä kaikilla on kyky lohduttaa itseämme. Mikä on paras tapa lohduttaa itseäsi?

Aika on paras hoitaja
Ajan kanssa ihminen sopeutuu ja saa perspektiiviä. Aika on hoitava syli. Käytäthän kuitenkin aikasi hyvin, koska itsesi hyväksi tehdyt asiat kantavat hedelmää tulevaisuuteen. Tee kriisistä kasvukokemus, älä uhriudu.

Maailma ei ole valmis, etkä sinä
Emme valmistu täydellisiksi tämän elämän aikana, vaan kuljemme kukin omaa kasvupolkuamme. Ole armollinen itsellesi ja pyri antamaan anteeksi itsellesi ja tarpeen vaatiessa myös toiselle ihmisille. Katkeruus ei kasvata teistä kumpaakaan, mutta sinut se kalvaa rikki. Sinun ei tarvitse hyväksyä epäoikeudenmukaisia tekoja, mutta voit päästää irti menneestä. Mistä olisi juuri nyt tärkeää irrottautua?

Rakkautta ei voi riistää sinulta
Vaikka sinut hylättäisiin, ei rakkautta voi viedä sinulta pois. Rakkaus on läsnä. Rakkaus on sinussa, sinun ei tarvitse ansaita rakkautta. Kuinka tunnet rakkauden läsnäolon?

Se, mikä tekee sinulle hyvää, ei välttämättä tunnu hyvältä
Monet asiat, jotka auttavat meitä voimaan paremmin edellyttävät tahtoa, jopa kuria. Tavoitteisiin päästäksemme tarvitsemme usein askelkarttaa. Mistä luopuminen voisi auttaa sinua voimaan paremmin?

Luota itseesi
Olet oman elämäsi asiantuntija, luota itseesi. Jos olet hukassa itseltäsi, opettele tuntemaan itsesi. Aloita listaamalla, mistä pidät ja mitä tiedät tunteistasi. Tunnistatko niitä? Mitä sisäinen lapsesi pyytää sinulta? Mikä osa sinussa kaipaa vahvistusta? Mistä asiasta elämässäsi olet erityisen kiitollinen? Mitä kohti haluat kulkea seuraavaksi?


Kurkkaa Luopumisen kauneus -kirja, jonka voit kuunnella äänikirjana esim. BookBeatissa:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image