Olimme perheen kanssa sienimetsässä, rupattelimme toisen sienimetsäläisen kanssa ja vertailimme saalistamme: meillä oli suppilovahveroita ja hänellä lampaankääpää. Kohtaamamme herrasmies ihmetteli, kuinka olemme saattaneet löytää suppilovahveroita. Samalla tutkimme mielenkiinnolla hänen kääpiään, jotka olivat meille tuntemattomia.
Mies kertoi, että hän oli tullut nimenomaan etsimään lampaankääpiä, koska oli kuullut tuttavaltaan, että niitä löytyisi paljon. Me taas olimme suppilovahveroiden perässä, koska ne ovat meille tuttuja sieniä.
Hän oli myös löytänyt lampaankääpiä, ja me olimme löytäneet suppilovahveroita – ei suinkaan toisinpäin. Sillä eihän saaliimme ollut mitenkään sattumaa, vaan tietoisen valinnan tulos, joka samalla auttaa meitä näkemään sitä, mitä etsimme. Mies totesi toistemme sieniä ihmetellessämme: ”Pitää osata etsiä erilaisella silmällä, jos haluaa löytää suppilovahvereoita.”
Elämämme ja ihan tavallinen arkemmekin on yhtä sienimetsää: suuntaamme energiamme ja huomiomme johonkin, ja se valtaa koko havaintokenttämme. Ja vaikka kuinka olisimme hyviä multitaskaajia, eli monisuorittajia, emme pysty pitämään havaintokentässämme montaa asiaa kerrallaan.
Jos esimerkiksi kiire ja stressi ovat tuttuja kavereita arjessa, näemme luultavasti paljon esteitä ja uhkia. Kokemuksemme arkielämästä on siis esteiden karsintaa etukäteen (eli murehtimista) tai uhkien skannailua (eli yleistä huolestuneisuutta). Niin aivot toimivat: ne rajaavat kokemukseemme sen, mille annamme huomiota. Kyse ei suinkaan ole siitä, että arki olisi täynnä aiheita murehtimiselle tai huolestumiselle, vaan siitä, että koemme asian niin. Ei metsäkään ole täynnä pelkästään suppilovahvereoita, vaikka meidän kokemuksemme sellainen olikin.
Kun ymmärtää sen, että mielen liikkeisiin voi vaikuttaa ja opetella suuntaamaan mielen valokeilaa siihen, mikä palvelee omaa olotilaa parhaiten, voi lakata poukkoilemasta epämääräisessä huolestuneisuudessa ja murehtimisessa ja antaa elämän tarjoilla myös hyvän elämän saaliita.
Tapasimme lampaankääpä-herrasmiehen uudelleen parkkipaikalla lähtiessämme. Hän näytti koriaan ja sanoi, että ”löytyihän niitä suppiksiakin, kun osasi oikein katsoa”. Me taas esittelimme hänelle hienot lampaankäävät, joita emme osanneet aiemmin edes etsiä.
Jos emme tiedä, että jotakin on olemassa, emme osaa katsoa asioita ”sillä silmällä” – ja moni asioista vaan liukuu havaintokenttämme ohi kuin sitä ei olisi olemassakaan. Jos taas emme osaa valita sitä, miten katsomme, elämän kokemuskenttä jää kapeaksi – ja jos ”eloonjäämisaivojemme” antaa valita, se jää hyvin negatiiviseksi.
Opettele katsomaan samaa asiaa eri tavoin, niin ihan tavallisesta arjesta tulee ihana seikkailu!
