Ihailetko kansikuvissa hymyilevää supersuorittajaa? – Onnellisia yli-ihmisiä ei ole olemassa

Mediassa kerrotaan superjohtajista, jotka heräävät treenaamaan klo 4.15. Kerrotaan superäideistä, jotka kantavat koko maailmaa harteillaan. Ihaillaan niitä, jotka ”urheina” käyvät salkku kainalossa palaverien välissä sädehoidossa.

Maailma on mennyt hurjaksi. On luotu illuusio yli-ihmisestä, joka painaa kuin Duracell-pupu vielä silloinkin, kun aurinko on jo laskenut – tai se ei ole vielä edes noussut. Ihailemme ylisuorituksia, super-sitä-tätä ja menestystarinoita, jossa ei ole annettu periksi.

Moni pyrkii tiedostamattaan kohti uutta ihmislajia: yli-ihmisyyttä. Tai jos ymmärtääkin, ettei yli-ihmisyys ole tavoitettavissa, saattaa kulkea kollektiivisessa virrassa, joka liikkuu kohti illuusion reunaa.

On ihmisiä, jotka saavuttavat illuusion reunan, he pääsevät lähelle suoritteiden maksimointia. Reunalla odottaa kuitenkin yllätys: sieltä löytyy kyltti ”Onnellisuus ei löydy täältä”. Kaikki on tehty oikein, mutta elämä ei tunnukaan onnelliselta. Elämästä on alkanut sykkeessä kadota lämpö, läheisyys, kosketus, läsnäolo, tyhjät hetket. Kaikki se, mikä auttaa pääsemään lähemmäksi luottamusta ja onnellisuutta. Päivääkään ei kulu, että itseltä ei vaadi jotain lisää. Aikaa ei ole elämään kuuluville tunteille, jotka eivät tunnu hyvältä. Saattaa tuntua, että jos hidastaa, luovuttaa hetkeksikin, putoaa.

Sitten on se porukka, joka ei koskaan saavuttanut illuusion reunaa eikä myöskään tiedä, että suunta oli väärä koko elämän ajan. Elämä päättyy ennen kuin saa tietää, että onnellisuus koko ajan odotti, että sillä olisi tilaa ja aikaa tulla esiin.

En usko, että onnellisia yli-ihmisiä on olemassa. Yksi toisensa jälkeen täydelliset puitteet elämälleen kiireessä rakentaneet suorittajat kääntyvät pettyneenä ”Onnellisuus ei löydy täältä” -kyltiltä hämmentyneenä takaisin. Hämmennys johtuu ennen kaikkea siitä, että koko maailma toitottaa meille, että kun saavumme jotain (sitä-sun-tätä), onnellisuus on meidän. Kyltin äärellä vieritämme pettymyksen kyyneleet ja käännymme väsyneenä takaisin.

Illuusion reunalta on vain yksi suunta takaisin. Se kulkee itsen äärelle. Tuo matka ei ole pitkä mutta hyvin erilainen kuin aiempi matka. Siinä ei pyritä, tavoitella tai suoriteta. Siinä opetellaan luottamaan hetkeen, itseen ja elämään. Luottamuksen syntyessä avataan ovi onnellisuudelle. Onnellisuudelle, joka on vain odottanut, että kiristys, puristus ja vääntö loppuvat.

Jos haluat olla onnellinen, älä yritä olla super-sitä-tai-tätä, vaan opettele olemaan lempeä itsellesi. Nyt ja tässä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: