Positiiviset ihmiset ovat mukavia ja heidän seurassaan on helppo olla. Positiivisuus on tuottavaa yhteiskunnan kannalta, sillä positiiviset ihmiset kuluttavat ja innostavat. Just do it! Yes, we can!
Kaupan lehtihylly ja self-help-kirja toisensa jälkeen kertoo positiivisen ajattelun elämää mullistavasta voimasta. Silti positiivisessa ajattelussa piilee myös vaaransa.
*
Osallistuin jokin aika sitten Kehto koulun Emilian ja Tommin vaikuttavalle kundaliinijoogakurssille. Sen keskeinen teema käsitteli kokonaiseksi, ehjäksi ihmiseksi kasvamista. Estämme omaa eheyttämme erityisesti kahdella perusasenteella: uhriutumisella ja positiivisella ajattelulla.
Tiedän tämän kuulostavan hämmentävälle positiivisuuden voimaan uskovalle.
Uhriutuminen on helppo käsittää onnellisen ja vapaan ihmisyyden esteeksi. Uhriksi jääminen on vastuun sysäämistä muille ihmisille ja olosuhteille. Jos luovuttaa vallan omasta hyvinvoinnistaan pois, on hyvin vähän mahdollisuuksia elää tasapainoisesti, sillä kukaan ulkopuolinen ei voi tehdä minua onnelliseksi.
Uhriutumisen tapa voi olla hyvin sitkeässä ja siitä harvoin pääsee irti ilman positiivista ajattelua. Positiivisuudesta ei kuitenkaan kannata tehdä uutta pysyvää tapaa.
*
Positiivisuudessa ole mitään vikaa – paitsi jos se ei ole todellista. Nyky-yhteiskunnassa positiivisuus tuntuu lähes pyhältä. ”Valittamista ja ruikutusta riittää, kyllä suomalaiset kaipaavat edelleen enemmän positiivisuutta”, tulee joku kommentoimaan tätä kirjoitusta.
Onnellisuus ei kuitenkaan ole positiivisuuden ilotulitusta, vaikeiden tilanteiden, negatiiviseksi mieltämiemme tunteiden, haasteiden, kivun tai ongelmien kieltämistä. Onnellisuus on sitä, että kykenee suhtautumaan näihin kaikkiin osana paljon suurempaa kokonaisuutta. Onnellisuus on mittakaavan muuttumista pienestä ja henkilökohtaisesta koko universumin laajuiseksi.
”Ei se mitään, käännän tämän voitoksi” on huonoimmillaan negatiiviseksi mieltämiensä tunteiden vaientamista ja hautaamista. Jos pettymystä, surua tai vihaa kääntää saman tien positiiviseksi, elää puolinaista elämää.
Jos ei suostu tuntemaan omia tunteitaan, hautaa niiden energian kehonsa uumeniin kovalla vuokrahinnalla. Tunteiden varastoiminen aiheuttaa monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja, ja tunteet pullahtelevat ulos varastosta hallitsemattomasti. Se mitä yrittää piilottaa, kasvaa odottamattomiin mittasuhteisiin.
En tarkoita, että positiivisuuden sijaan kannattaisi rypeä negatiivisuudessa, se on yhtä lailla puolittaista. Tarkoitan totuuden myöntämistä ja itsensä hyväksymistä, myös sellaisten puolien katsomista, joista ei ole niin ylpeä.
Jos positiivisuus ei ole sydämestä kumpuavaa aitoa iloa, estää se elämästä kokonaista elämää. Silloin on hankala löytää myös omaa todellista ääntään.
*
Elämässä tarvitaan kohottavia asioita. Jo painovoima ja vanheneminen vetävät meitä luontaisesti alaspäin, kohti maata. Mutta negatiiviseksi mieltämiensä tunteiden kieltäminen ei ole kohottavaa, se on itsensä huijaamista.
Itsessään on tutustuttava niin valoon kuin varjoon. Sillä niiden välistä löytyy tasapaino. Niinpä ihmisen kannattaisi tuntea kaikki inhimilliset tunteet, tutustua niihin, hyväksyä ne ja suhtautua niihin uteliaisuudella. Tunteet tulevat ja menevät, ne ovat energiaa. Ne ovat minussa, mutta minä ole yhtä kuin ne. Tunteet eivät ole vaarallisia.
Erityisesti sisäänpäin kohdistuva uteliaisuus on energiatehokas tapa elää. Utelias ihminen on kehollisesti valpas ja rento, hereillä ja avoin maailmalle.
Uteliaisuuden kyydissä pääsee kuitenkin myös paikkoihin, joissa ei ole mukavaa. Mutta kun suostuu tutkimaan, hyväksymään ja päästämään irti, elää kokonaista elämää.
