Siellä täällä näkee ja kuulee ystävistä, joiden puheenaiheet koostuvat lähinnä kiireestä, työlistoista sekä täysin vinoutuneesta työnteon ja lepäämisen suhteesta.
Moni uskaltaa jo myöntää, että väsyttää. Moni ei.
Ovatko läheiset ehkä huomautelleet sinulle, että olisi syytä hiljentää? Oletko joskus lipsauttanut seuraavia vastaväitteitä?
1. “Kyllä tämä tilanne tästä kohta rauhoittuu.”
Jos se ei ole tähänkään mennessä rauhoittunut itsestään, mikä on todennäköisyys, että näin tapahtuu tulevaisuudessa? Jos vaihtoehdot ovat tilanteen rauhoittaminen omasta vapaasta tahdosta, tai pakon edessä siksi, että keho ja pää eivät kestä enää enempää, kumman valitset? Voin kokemuksesta kertoa, että tilanteissa on eroa.
Hassuinta on, että monen unelmaelämä sisältää paljon vähemmän työntekoa kuin nyt, ehkä paljon vähemmän kuin normaali 40-tuntinen työviikko. Mutta ajatellaan, että unelmaelämää voi alkaa elää vasta sitten, kun jokin tietty piste työelämässä tai omassa yrityksessä on saavutettu. No joo, ehkä taloudellinen tilanne ei vielä mahdollista kaikkien unelmien toteuttamista kerralla, mutta unelmaelämä saattaisi olla paljon lähempänä, jos vähentäisi työntekoa jo nyt.
2. “Ei tänne nukkumaan ole tultu – haudassa ehtii sitten levätä.”
Kuinka nopeasti haluat sinne hautaan oikein päästä? Jos meitä ei olisi tehty (myös) nukkumaan, emme tuntisi moista mekanismia lainkaan. Koska tunnemme, sille on oma tarkoituksensa. Unen määrä ei ole se, joka erottaa saamattomat laiskurit onnistujista. Ehkä joskus oli se aika, kun jatkuvia 12–14-tuntisia työpäiviä pidettiin arvostettavina. Toivottavasti ei enää.
3. “No nyt vähän väsyttää, mutta lepään viikonloppuna/jouluna/kesälomalla.”
Jos arkikuormitus on jatkuvasti enemmän kuin ihminen kestää, nuo tyypilliset vapaat ja lomat eivät yleensä riitä mihinkään. Lisäksi vapaista ja lomista on kauhean paljon kivempi nauttia, kun jaksaa tehdä jotain kivaa, eikä niin, että kaikki aika menee palautumiseen. Lepääminen ja rentoutuminen on todella paljon hauskempaa silloin, kun ei vielä keiku uupumuksen rajamailla.
4. “Hiljentää? Päinvastoin, minä haluan mennä vielä kovempaa!”
Tältä minustakin joskus tuntui. Silloin kun kone oli jo menossa ylikierroksilla lepikkoon, minä vielä pohdin, että haluaisin kehittyä, oppia ja saada hommat etenemään PALJON nopeammin. Ihmisen on joskus todella vaikea nähdä metsää puilta. Ei ollut ihan yksinkertaista huomata eikä varsinkaan hyväksyä, millainen oppimisen nopeus sekä saavuttamisen määrä ja laatu on mahdollista ja terveellistä. En tarkoita, etteikö ihminen voisi oppia nopeasti ja saavuttaa isoja juttuja pienessä ajassa. Kyllä voi. Mutta ainakin omalla kohdalla odotukset olivat kohtuuttoman korkealla verrattuna siihen, mikä on hyvinvoinnin ja tasapainoisen elämän kannalta järkevää.
5. “Hyvinvointi ja tasapaino? Plaah, ihan liian pliisua menestyjälle.”
Saat olla rauhassa tätä mieltä niin kauan kuin haluat. Mutta terveys hyppää yllättävän nopeasti arvoissa kärkipäähän, kun se ei olekaan enää itsestäänselvyys. Sen kyllä sitten huomaa.
6. “Ei MINULLE tapahdu mitään sellaista.”
Ei minullekaan pitänyt tapahtua. Luultavasti hyvin moni ylisuorittaja ajattelee pystyvänsä ihmeisiin. KUKAAN ei erityisesti suunnittele sitä, että minäpä teen niin paljon töitä ja stressaan niin kauan, että palan loppuun. “SITKU olen burnoutissa, sitten lepään.”
On poikkeusyksilöitä, jotka lähes kestävät mitä vain. On myös poikkeusyksilöitä, jotka eivät kestä juuri mitään. Suurin osa meistä on keskivertoväkeä, joka kestää pitkään ja paljon (ihminen voi sietää voimakasta stressiä pitkiäkin aikoja) mutta EI loputtomiin.
Jos ei ajattele, että loppuunpalaminen on mahdollista myös minulle ja vastustaa mielessään kaikkea, mitä on tästäkin tekstistä lukenut, joutuu todennäköisesti menemään aika syvälle suohon, ennen kuin tilanteeseensa havahtuu.
Jos taas avaa mielensä sille vaihtoehdolle, että tämä voi sattua myös omalle kohdalle, alkaa ehkä nähdä merkkejä aiemmin. Tällöin myös suunnan muuttaminen ennen pahinta suonsilmäkettä on mahdollista – ja paljon helpompaa.
