Raksuttaako polla? – Kurkistus pääkoppaan

Aivot kiehtovat meitä kaikkia. Ainakin jollain tasolla, ne vaikuttavat jokaisen ajatusmaailmaan. Annamme sille ylimääräistä ajatusta tai emme, aivoista löytyy kiinnostavia elementtejä ja asioita tarkasteltavaksi. On paljon asioita, joilla voimme vaikuttaa jopa ajatusmalleihimme, uuden oppimiseen, sekä mielialaan, puhumattakaan toimintakyvyn säilyttämisestä. Tarkastelussa aivot, mieliala, välittäjäaineet, sekä omien valintojen vaikutus pääkoppaamme laajalla kattauksella. Toivottavasti annat muutaman minuutin aikaa tälle tekstille, joka voi antaa oivalluksia siihen, miten sinäkin pidät aivoistasi ja ajatuksistasi hyvää huolta vielä pitkän aikaa.

Kuinka mielesi toimii tällä hetkellä, kuinka tasaisena koet olotilasi, kuinka hyvin muistat tärkeitä asioita ja millä fiiliksellä heräsit tänään. Tai yksinkertaisesti mitä päässäsi liikkuu? Yllättävän paljon on tehty uusia löytöjä, uusia herättelyjä ja vanhoja oivalluksia liittyen ihmisen olemiseemme aikojen kuluessa. Monet pitävät aivojen kasvua ja kehittymistä yhtenä osatekijänä, joka on mahdollistanut meidän tähän pisteeseen pääsemisen. Kehomme ja mielemme on muokkautunut miljoonien vuosien kasvun seurauksena. Olemme oppineet mukautumaan ympäristöömme, vaihtelevaan ruokavalioon, sekä muuttuvaan maailmaan. Mutta kaikella mitä muutamme ihmiskehon tarpeissamme, kestää aikaa tottumiseen. Mukautumien on prosessi, välillä kivulias sellainen. Fyysinen ympäristömme muuttuu valtavalla vauhdilla ja se asettaa aivomme suuren koetuksen eteen, jotta pää pysyisi perässä kaikkien myllerrysten keskellä. Nämä uudet haasteet tekevät monet väsyneiksi, hermostuneiksi ja pahimmillaan koko systeemin täysin sekaisin. Mentaaliset haasteet, keskittymiskyky, sekä rappeutumissairaudet ovat yleisiä kaikkialla maailmassa, jossa eletään ”kehittyneissä oloissa”.

Mutta mitäpä jos pystyisimme perusymmärtämisellä vaikuttamaan meidän aivojemme toimintaan. Ilman, että uppoudumme täysin monimutkaisiin aivokiemuroihin, voisimmeko maalaisjärjellä tehdä jotain järjellemme? Näyttäisi siltä, että pystymme, mikäli näin päätämme valita. Ennenkaikkea, jotta valitsisimme aivoillemme tärkeät elementit elämäämme.

Vaikka en ole lääkäri tai aivojen toimintoihin uppoutunut tutkija, näkisin, että jokaisella meistä olisi hyvä ymmärtää perustoimintoja omasta kehostamme. Vaikkakin monia pelottaa se ajatus, että ottaisimme omiin käsiimme terveyttämme (ja myös aivojamme), ajatusmallin rikkoessa monia vahvoja auktoriteettisia rakenteita, rohkaisen silti niin tekemään. Omilla aivoillasi.

Peruspohja hyvällä aivotoiminnalle

  • Syö riittävästi laadukkaita rasvoja, jotka toimivat fysiologisen tarpeesi tyydyttämiseen.
  • Panosta aminohappoihin, jotka ovat aivosi viestinviejiä
  • Tunnista raskasmetallit ja pyri puhdistamaan aivosi
  • Tiedosta ympäristösi vaikutus pään sisääsi
  • Opettele havainnoimaan omia käyttäytymismallejasi, jotka tukevat/eivät tue aivojasi
  • Liikkeen merkitys
  • Ulkoilman merkitys
  • Stressin vaikutus aivotoimintaasi
  • Tunnista perusvälittäjäaineet ja niiden merkitys kehossasi.

Välittäjäaineet

Ihmisen aivot ovat äärimmäisen monimutkainen järjestelmä, jossa on arviolta 100 biljoonaa aivosolua, joista jokaisesta solusta lähtee n.1000 yhteyttä eteenpäin. Jokainen ajatus, tunne ja teko vaatii kommunikaatiota aivojen sisällä, jonka laukaisee aivojen välittäjäaineita (neurotransmittors). Nämä välittäjäaineet määrittävät hyvin pitkälti sen, miten aivot kokevat ympäröivää maailmaa. On perusymmärrystä, että esim. useimmissa mentaalisissa oireissa on jonkinlaisia epätasapainoa välittäjäaineiden kesken. Esimerkiksi alhaiset serotoniinitasot löydetään usein masennuspotilailta. Hyvä mentaalinen ja aivojen hyvinvointi vaatii kunnollisen välittäjäaineiden toiminnan.

On helppo aliarvioida ravinnon merkitys aivojen ja erityisesti mentaalisten oireiden edessä. Kuitenkin välittäjäaineet koostuvat ravinnosta, jota syömme. Aminohapot, vitamiinit, mineraalit ja muut ravinteet vaikuttavat siihen mitä välittäjäaineita aivomme muodostavat. Näistä taas koostuvat ne tekijät, jotka vaikuttavat oppimiseemme, keskittymiskykyymme, sosiaalisuuteeme, motivaatioon, rauhallisuuteemme ja yleensäkin kaikkiin tunteisiin ja ajatuksiin joita koemme. Tämä suunta on toki myös toiseen suuntaan, eli se mitä ajattelemme, koemme ja teemme vaikuttavat välittäjäaineiden muodostumiseen.

Esimerkkeinä voitaisiin mainita serotoniini, jota muodostetaan aminohaposta nimeltä tryptofaani, jonka viimeinen vaihe vaatii b-6 vitamiinin läsnäoloa. Dopamiini, jota muodostuu omega-3 ja aminohapoista, vaatii rautaa ja folaattia muodostumiseen. Kun taas sinkkiä ja b-6 vitamiinia tarvitaan GABAN muodostumiseen.

Välittäjäaineita on valtava määrä ja niitä löydetään kaiken aikaa lisää. Tässä yleistettynä 4 aivojen välittäjäainetta:

Dopamiini – Motivaatio, inspiraatio, tekevä, rationaalinen / Proteniinipitoinen ruokavalio

Serotoniini – Kaikki hyvin fiilis, hyvä olla / Tryptofaani aminohappo & pitkäketjuiset hiilihydraatit ruokavaliossa

Asetyylikoliini – Luova ja leikkisä ja intuitiivinen / Koliinipitoinen ruokavalio (esim.kananmuna)

GABA– Rauhallisuus, tyyneys / Pitkäketjuiset hiilihydraatit + glutamiinipitoinen ruokavalio

Näistä kaikista välittäjäaineista myöhemmissä kirjoituksissa lisää.

Mitkä tekijät vaikuttavat aivoihimme?

Ympäristön vaikutus

Mitä pistämme sisäämme ravinteiden ja myrkkyjen muodossa. Puutokset elintärkeistä ravinteista tai yliannostukset haitallisista aineista, vaikuttavat ei pelkästään jaksamiseemme, mutta myös aivojen toimimiseen ja sitä kautta käyttäytymiseemme. Ilmasto, ympäristömyrkyt, kemikaalit ja monet muut tekijät mitä saamme ulkoisesta maailmasta vaikuttavat omalta osaltaan.

Geenistö

Vaikuttaa osittain, muttei täysin. Kuitenkin tietyt tilat saadaan jo syntyessämme, mutta kaikkiin voimme vaikuttaa omilla valinnoilla. Emme välttämättä pysyvällä muutokselle, vaan tilan helpottamisella.

Sensorikuorma

Kuinka paljon olemme stressin ja paineen alla vaikuttaa suuresti meidän koko keholliseen ilmaisuun. Mikäli kuormitusta on enemmän, kuin pystymme käsittelemään. Miten näemme maailman vaikuttaa, siihen kuinka koemme sen. Monet terapiamuodot perustuvat yksinkertaisimmillaan siihen, kuinka henkilö on tietoinen/tiedostamaton haitallisista toimintatavoista ja kuinka saadaan hänet tarkkailemaan omaa tilaansa selkeämmin. Kehittämällä suurempaa ymmärrystä omaan itseensä ja positiiviseen mielentilaan tukee suuresti ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Ravinto

Vaikuttaa myös, joissakin tapauksissa suuremmin, joissakin vähemmin. Kuvitellaan hetki. Henkilö, sanotaan vaikka Jussi, on b-vitamiinien jatkuvassa puutostilassa. Mikäli hänen ruokavalionsa ei tue b-vitamiinien ja dopamiinin (motivoiva välittäjäaine, jota muodostetaan proteiineista) tuotantoa, hän tuntee itsensä jatkuvasti väsyneeksi ja motivaatio on kadoksissa. Kuten moni, myös Jussi turvautuu stimulantteihin, aineisiin jotka lisäävät aktiivisuutta kehossa. Näitä on mm. kahvi, sokeri, alkoholi ja tupakka. Nämä kyllä hetkellisesti piristävät, mutta pitkässä juoksussa vievät kehon voimavaroja ja ravinteita entisestään. Näin kierre on valmis ja se jatkuu entistä suurempana tarpeena saada piristeitä, jotka lisäävät motivaation puutosta ja vähentävät energisyyttä mikäli näitä aineita ei saada. Pahimmillaan tämä jatkuva kierre voi johtaa mm. masennukseen.

Uni

Keinoja aivoja hellivään uneen:

Pimeä huone

Viileä huone

Selvitä mikä pitää sinut hereillä, mikä stressaa sinua

Opettele stressin hallintaa

Tasapainota ravinteiden saanti, varmista ainakin d-vitamiini, magnesium, kalaöljy ja probiootit, joko ruasta tai lisäravinteista.

Tasapainota aivojen välittäjäaineet, erityisesti serotoniini, melatoniini ja gaba

Tasapainota hormonisi

Usein vähärasvainen ruokavalio lisää kuormitusta kehoomme ja aivoillemme. Tämä sen takia, koska kolesterolista muodostuu moni meidän hormoneistamme, mm. meidän sukupuolihormonimme. Elintärkeä osa aivoistamme on kolesterolia, jotta aivomme voisivat toimia täydellisesti. Rasvat ruokkivat muistiasi toimimaan paremmin. Kurkkaa rasvoista kertova kirjoitus alhaalta.

Aivot ja raskasmetallit

Mikäli aivot eivät toimi optimaalisella tavalla, on syytä kurkata mitä aivoissa tapahtuu. Helposti tämä onnistuu mm. hiusmineraalitestillä (monet asiantuntijat suosittelevat myös verestä otettua testiä, jolloin saat monipuolisemman kuvan tilanteesta), jolloin saat käsitystä siitä mitä aivoissasi on meneillään. Kun tiedät mistä on puutosta ja mitä raskasmetalleja siellä on liikaa, voit ruveta korjaamaan tilannetta.

Lyijy

Jos aivoihin pääsee lyijyä on se kohtuullisen vaikeaa saada sieltä pois. Monet lääkkeistä eivät pääse veriaivonesteen läpi puhdistamaan tilannetta, mutta ei huolta, c-vitamiini pystyy tuon nesteen läpi kulkemaan. Parasta c-vitamiinissa on, että se puhdistaa raskasmetalleja, kuten lyijyä, arsenikkia ja kadmiumia kehosta pois. Jos haluat että aivosi toimivat kunnolla, niin lisää c-vitamiinia ruokavalioosi, joko ravinnosta tai lisäravinteena. Mitä enemmän sinulla on raskasmetelleja, sitä enemmän tarvitaan c-vitamiinia.

Lyijy / Kadmium

Vaikkakin c-vitamiini toimii näihin, myös sinkki on syytä ottaa huomioon. Sinkki on lyijyn vastavaikuttaja, poistaen ylimääräisiä jäämiä kehosta ja aivoista.

Raskasmetallit

Yksi erittäin kyseenalainen aine ihmiselle on glyphosate, jota käytetään tuholaismyrkyissä, kuten roundupissa. Sen epäillään olevan osatekijä monissa aivojen toimintoihin liittyvissä tilanteissa.

Yksi Erityinen lisä on riittävän kalsiumin (mieluiten ravinnosta) saanti, joka on kadmiumia ja alumiinia vastaan hyvä ase. Elohopeaa taasen poistaa seleeni. On hauska huomata miten useissa meriravinnossa on runsaasti seleeniä, samalla kun kaloissa on usein elohopeaa. Luonto osaa tasapainottaa, mutta välillä tarvitaan myös lisäystä. Myös ravinnosta löytyy täsmäaseita. Panosta erityisesti rikkipitoisiin aminohappoihin, joita löytyy esim. valkosipulista, munista ja sipuleista. Myös Rikki (msm) lisä on hyvä lisä arsenaaliin. Erityistä huomiota on kurkata myös aminohappoihin metioniini ja kysteiini, joiden loistava lähde on kuumentamaton heraproteiini ja laadukkaat eläintuotteet. Mentaalissa haasteissa tasapainota ravinnolliset puutostilasi, jotka vaikuttavat suoraan siihen kuinka voit

Aivojen muistisääntö:

  • Syö riittävästi hyvälaatuisia pähkinöitä, siemeniä, joita ei olla kuumennettu tai lisätty ylimääräisiä aineita
  • Nauti hyvälaatuisia kananmunia, kookosöljyä, kaloja, riistaa, kylmäpuristettuja öljyjä, joilla on pitkä käyttöhistoria (esim. oliiviöljy)
  • Nauti lisäravinteena omega-3 kalaöljyä tai kalanmaksaöljyä tai muuta vastaavaa, josta saat tärkeitä aivoravinteita
  • Jätä prosessoitu ruoka, pikaruoka, kuumennetut kasvirasvat, jotka eivät tue aivojen kehittymistä
  • Syö riittävästi välttämättömiä aminohappoja, mieluiten joka aterialla väh. 10 grammaa
  • Syö vihreetä, panosta tummanvihreisiin kasviksiin, joko kaupasta tai kotipihalta. Muista myös marjat, avokadot, juurekset ja muut värikkäät kasvikset, jotka antavat aivoillesi suojaa.
  • Suosi lisäravinteena multivitamiinia, jossa on kaikki b-vitamiinit, sinkki, magnesium, d-vitamiini, kalsium (mieluiten ruasta), c-vitamiini, seleeni ja mangaani.
  • Jos sinulla on mentaalisia oireita, kurkkaa vapaamuotoisiin aminohappoihin, jotka voivat tasapainottaa tilannetta. Työskentele ammattilaisen kanssa, joka ymmärtää aivokemiaa.
  • Lisää lesitiiniä, esim. kananmunista tai GMO-vapaasta soijalesitiinistä. (eläinperäiset toimivat biologisesti paremmin aivoillemme)
  • Vältä valkoista (vehnä, jauhot, pasta, sokeri, riisi yms) ja panosta väreihin mieluummin.
  • Panosta mausteisiin, jotka suojelevat aivoja. Parhaimpina suojamausteena voidaan mainita kurkuma
  • Liiku, mieluiten raittiissa ulkoilmassa
  • Opettele uutta, mieluiten joka viikko. Lue, tanssi, aloita uusi harrastus, opiskele kieliä
  • Harjoittele stressin hallintaa ja stressiin suhtautumista. Tarkkaile omia ajatuksiasi. Luo positiviisia rakenteita itsellesi.
  • Nuku riittävästi.
  • Luo sosiaalisia yhteyksiä, toisinsanoen hengaa ystävien ja rakkaiden kanssa
  • Oleile luonnossa, aivot latautuu
  • Kyseenalaista omia uskomuksiasi ja kunnioita toisten eriäviä mielipiteitä tasa-arvoisena
  • Pidä itsestäsi ja aivoistasi hyvää huolta.

Lisäluettavaa:

Proteiineista ja aminohapoista

Rasvat

Optimal nutrition for the mind – Patrick Holford

Optimal nutrition for your child’s mind – Patrick Holford

Nutrient power – Heal your biochemistry and heal your brain – William J Walsh, Phd

The Edge effect – reverse or prevent alzheimer’s. Aging, memory loss, weight gain, sexual dysfynctions and more – Eric R. Braverman. MD

(http://en.wikipedia.org/wiki/Steroid_hormone)

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2013/07/30/glyphosate-toxicity.aspx

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: