Aaro Löf: Toinen askel aikuiseen rakkauteen

Juoksen luoksenne ja näen, että olette kaatuneet rappusissa. Olette molemmat itkuisia ja hädissään. Et pysty juuri liikkumaan koska johonkin sattuu. Samalla pidät huolta tytöstäsi joka on pahasti säikähtänyt ja hädissään tilanteesta.

Katson silmiisi ja tunnun jäätyvän paikalleen. Viha, katkeruus ja toive siitä, että en olisi olemassa, niitä näen silmissäsi. Tunnut ajattelevan, että viimeistään nyt sinulle on selvää, ettet halua minua osaksi perhettänne. Pidät minua säälittävänä koska en osaa edes auttaa. Toivot, että en olisi siellä. Näen mielessäni sen mielikuvan kuinka aamulla hyvin kohteliaasti sanomme hyvästit. “Olihan tämä tiedossa”, mieleni sanoo ja alkaa jo kovettua jotta isku ei tuntuisi niin pahalta.

“Herätys Aaro. Jumankauta, herätys! Kato mitä tässä oikeasti tapahtuu.” Suljen silmäni,  ja hengitän pari kertaa syvään. Rentoudun ja annan tietoisuuteni laajentua. Onneksi jokin sisälläni tiesi, että se mitä näen, tunnen ja koen ei aina ole totta.

Kokemani on aina totta minulle.
Se ei silti aina perustu todenmukaisiin havaintoihin tai tulkintaan.

 

Toinen askel rakkauteen ovat tietoisuustaidot. Ellen olisi harjoittanut taitojani, olisin ehkä ollut sokea sille mitä näin kun avasin silmäni. Tämän ihmisen silmät katsoivat minua rakastavasti. Niissä näkyi hätä ja epävarmuus koska hän oli kaatunut tyttärensä kanssa rappusissa eikä hän tiennyt miksi hänen oli vaikea liikkua. Hänellä oli huoli tyttärestä ja hän tunsi kipua. Häntä myös pelotti se, että katosin omaan painajaiseeni ja sulkeuduin täysin koko tilanteelta. Näin silmissä sanat “auta minua, jooko, mulla pelottaa”.

Muistan ajatelleeni sitä kuinka monissa elämän tilanteissa en ole ollut läsnä itselleni tai muille koska olen hukkunut omaan kokemukseeni. Omiin tulkintoihini, reaktioihini, tarinaan ja pelkoihin. Kuinka olen epäonnistunut antamaan rakkauden viittä osaa; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta.

Tietoisuustaidot ovat edellytys rakkaudelle. Ilman kykyä itsereflektioon, olemme reaktioidemme ohjaamia. Emme pysty ottamaan vastaan tai antamaan. Meidän täytyy osata rentoutua tietoisuuden neutraaliuteen ja sydämen hiljaisen äänen ääreen sekä katsoa mitä oikeasti tapahtuu. Usein myös päästää irti toiveesta ymmärtää ja kysyä. Joskus vain katsoa ja odottaa, että todellisuus paljastuu.

Tietoisuustaitoihin kuuluvat muunmuassa:

  • kehotietoisuus
  • tunnetietoisuus
  • tietoisuus mielen toiminnasta ja ajatusten luonteesta

Niin keho, tunteet kuin mielikin elävät tahdostamme riippumatonta elämää. Ne toimivat pääosin automaatiolla ja luovat elämäämme toisinaan esteitä rakkaudelle ja tietoiselle toiminnalle. Mitä hyväksyvämmin ja neutraalimmin pystymme tarkastelemaan itseä ja ulkomaailmaa, sitä rakastavampia voimme olla. Tiellä aikuiseen rakkauteen joudut lupaamaan itsellesi seuraavat asiat:

  1. Tiedostan, että ajatukset eivät ole totta ja pyrin katsomaan ja kysymään mitä oikeasti tapahtuu. Lupaan myös tarkastella mitä ajatukset kertovat persoonastani. Sisällytän elämääni jonkinlaista meditaatio ja/tai mindfulness harjoitusta.
  2. Tiedostan, että tunteet syntyvät sisäisen tulkinnan kautta ja otan vastuun tunteistani ja kysyn miksi tunnen näin. Ymmärrän, että tunteet kertovat minusta, eivät ulkomaailmasta. (huomaa ero aistikokemuksen ja tunteen välillä). Otan aikaa avoimelle tuntemiselle ja tunteiden jakamiselle. Hengitän tunteitani.
  3. Lupaan kuunnella kehoa ja sen viisautta. Tiedostan myös sen kyvyn jännittyä suojaamaan minua ja pyrin rentoutumaan kun en ole oikeasti vaarassa. Kehoni reagoi ajatuksiin sekä tunteisiin ja kokiessani vaaraa palaan kohtiin 1 ja 2. Harjoitan kehotietoisuutta lisäävää liikuntaa, esimerkiksi joogaa.

Kun rentoudun syvälle tietoisuuden ja hiljaisuuden syleilyyn, avaudun elämälle ja sen rakastavalle luonteelle. Mitä laajemmin avaudun ja päästän irti, sitä kaukaisemmalta tuntuu kokemus erillisen minuuden olemassaolosta. Sitä syvemmin olen yhtä elämän kanssa. Tällöin tiedän mitä rakkaus on. Sen muotoja ihmisen elämässä ovat huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus.

“Oletko valmis siihen, että sinut pyyhitään, poistetaan peruutetaan ja tehdään tyhjäksi? Jos et ole, et koskaan muutu oikeasti.” D. H Lawrence (kirjassa Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa, Basam Books 2012)

Lyhyesti:

  • Jos haluat rakastaa, kehitä tietoisuustaitojasi. Hiljenny tarkkailemaan mielen ja kehon toimintaa. Vietä aikaa tunteidesi kanssa ja opi ymmärtämään niitä – ystävysty niiden kanssa. Kuuntele kehosi viestejä ja kommunikoi sen kanssa.
  • Syvennä yhteyttäsi tietoisuuteen ja anna sen synnyttää sinussa luottamusta elämän kantavuuteen.
  • Älä ota sitä vakavasti! Hyväksy oma kokemuksesi mutta ota siihen pilke silmäkulmassa etäisyyttä. Anna asioiden olla ja katso mitä tapahtuu.
Lue tästä askeleet 134 ja 5.

rakkaudella, aaro

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image