Onnen äärellä: Onnellisuus ei tule pakottamalla…

… vaan se on jotain, joka vain on, tässä ja nyt. Sen oivaltaminen tuntuu hyvältä.

Viimeisen reilun vuoden työstin erästä unelmaani. Ja vaikka kyse oli unelmasta, jonka tekemisestä olin haaveillut jo vuosia, en voi sanoa, että unelman toteuttaminen muun arjen ohella olisi ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Välillä toki fiilistelin täysillä mahdollisuutta kirjoittaa kirja, välillä taas olin valmis heittämään hanskat tiskiin hetkenä minä hyvänsä. Tunteet rullasivat vuoristorataa. Hämmennyin. Mietin, että eikö mun nyt pitäisi vain olla onneni kukkuloilla, kun kerran saan tehdä sitä, mitä haluan? Huomasin, että yritin jopa pakottaa itseäni olemaan onnellinen, vaikka oikeasti tunnetilasta toiseen paiskautuminen turhautti. Podin myös huonoa omaatuntoa. Mietin, olinko kiittämätön, kun en ollutkaan koko ajan happyhappyjoyjoy, vaikka puuhastelin unelmani parissa. Välillä toivoin, että osaisinpa vain puurtaa tasaisesti ja olla koko ajan tyytyväinen. Kunnes eräänä päivänä oivalsin sen, että unelmien toteuttamisessa on kyse samasta kuin arjessa yleensäkin: aina fiilis ei voi olla naminamijee, vaan ihmisen on siedettävä epämukavuutta ja epämukavia tunteita saavuttaakseen jälleen niitä huippufiilareita. Tiesihän Muumipappakin jo sen: Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.

Sama pätee myös onnellisuuteen, ei sekään ole pelkkää auringonpaistetta. Moni vain tuntuu suhtautuvan onnellisuuteen kovin yksioikoisesti. Kuvitellaan, että onnellisuus on jokin ihmeellinen tila, jonka tulee vallita 24/7 ja että usein sen voi saavuttaa jonkin aineellisen asian avulla. En voi olla onnellinen, koska naapurilla on hienompi auto kuin minulla. Olen onnellinen vasta sitten, kun olen rakentanut sen unelmieni talon. Miten voisinkaan olla onnellinen nyt, kun kaikki on ihan jees, mutta hei aina voi tulla jotain vielä parempaa!

Toki uudet asiat, materiakin, innostavat hetken, mutta ihminen tottuu kaikkeen. Huomasinhan itsekin, että aika lyhyen ajan jaksaa fiilistellä jotain asiaa, vaikka se olisikin saavuttamisen hetkellä tuntunut maailman mahtavimmalta jutulta.

Onnellisuus ei tarkoita sitä, että olisi vapaa kielteisistä ajatuksista, tunteista ja kokemuksista. Onnellisuus ei tule pakolla tai vain siksi, koska mä nyt vain haluan. Enemmänkin meistä tulee onnettomia, kun yritämme väkisin hallita jotain, mikä ei ole hallittavissa. Kukaan meistä ei voi täysin tietää, mitä huomispäivä tuo tullessaan. Me ihmiset leijailemme maailmassa höyhenen lailla ja tuuli voi kääntyä milloin tahansa. Elämää ei voi pakottaa eikä loppuun asti ohjata. Sama pätee onnellisuuteen: mitä vähemmän pakotamme onnellisuutta tulemaan luoksemme, sitä onnellisempia olemme.

Vaikka arjessa kaikki ei olisi aivan tip top, onnellinen voi olla. Kun opettelee hyväksymään vaihtelevat tunnetilat ja arjen vastoinkäymiset eli asiat, jotka eivät mene, kuten itse toivoisimme, on paljon helpompi hengittää. Hyvinvointia ja mielihyvää saa toki tavoitella, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi samalla vältellä elämän nurjempaa puolta henkemme kaupalla. Se, että pyrimme tuntemaan olomme hyväksi, ei tarkoita sitä, että meidän tulee tukahduttaa huonot fiilikset. Usein kärsimystä aiheuttaa se, että nousemme henkisesti barrikadeille ja pistämme hanttiin kaikilla voimillamme. Onnellisuuteen, unelmiin ja elämään yleensäkin lukeutuu koko tunteiden kirjo ja hyvä niin.

Yksi merkittävimpiä kirjan tekemisen aikana nousseita oivalluksiani oli se, että ne pienet arjen asiat ovat kuitenkin lopulta ne, joista sen ilon ja energian arjessani ammennan. Ne, jotka vaikuttavat pieniltä, mutta ovatkin niitä elämän suurimpia juttuja. Ne asiat, jotka otamme välillä itsestäänselvyytenä tavoitellessamme jotain muka parempaa, suurempaa ja mahtavampaa, mutta joilla onkin valtava merkitys. Toki olen kiitollinen kirjasta, mutta eniten minua lämmittää se oivallus, ettei onnellisuuteen tarvita mitään kovin suurta, oikeasti ei edes niiden suurien unelmien toteutumista. Meidän ei tarvitse tehdä elämäämme hankalaksi ja yrittää tavoitella kuuta taivaalta. Onnellisuus lisääntyy, kun todella pysähtyy haistelemaan ruusuja, silittää lapsen pehmoisia jalkapohjia, halaa ystävää tai nauttii siitä, että aamulla sai herätä uuteen päivään.

Viimeksi tänään koin pakahduttavaa onnellisuutta, kun aamulla astuin ovesta pihamaalle ja kuulin lintujen laulavan. Se oli totaalinen tässä ja nyt -hetki, eikä mikään olisi voinut sillä hetkellä olla paremmin.

Onnellista, pienten suurten hetkien täyttämään arkea sinulle!

P.s. Olet tervetullut lueskelemaan myös säännöllisesti päivittyvää Vastaisku ankeudelle -blogiani, joka löytyy myös Facebookista.

Näiden uhmaikäisten varpaiden näkeminen on yksi arkeni huippuhetkiä!

 

 

 

 

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: