Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän “pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Helmikuussa lähdimme Keski-Vietnamin Hoi Aniin lomalle. Paikka oli uskomattoman upea. Autio hiekkaranta ja aallot herättivät minussa oudon tunteen. Koin olevani hyvin onnellinen. Kaikesta siitä, mitä elämässäni on. Heti samalla, kun tämä tunne aktivoitui, tapahtui muutakin: koin hurjaa pelkoa. On niin paljon menetettävää! Näin hyvä ei voi kestää. Olin koko loman ylikierroksilla onnellisuuden tunteesta.
Kului pari kuukautta. Olin edelleen niin onnellinen, että mietin kaikki mahdollisia riskejä, jotka saattaisivat pilata onneni. Sitten koin jotakin ihmeellistä: yhtenä aamuna taksissa tajusin, että onnellisuutta sellaisena kun olin sen kuvitellut ei ole. On vain hetkiä, parempia ja huonompia. Koko tähänastinen onnellisuuden tavoitteleminen tuntui hieman naiivilta projektilta, johon olisi ratkaisu. Kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ei olekaan sijaa kokonaisvaltaiselle onnelle. Kokonaisvaltaista onnea ei nimittäin ole. On pelkästään luottamus siihen, että selviää, tuli eteen mitä tahansa.
Kun tajusin tämän, energiaa vapautui muuhunkin kuin onnellisuuden tavoittelemiseen. Onnellisuuden tavoittelu on pahimmillaan stressaavaa, suhteessa itseen ja suhteessa muihin. On raskasta elää niin, että pyrkii jatkuvasti arvottamaan sekä pieniä että suuria valintoja. On helpompaa elää, kun ei analysoi joka asiaa.
Onnellisuus tuo helposti mukanaan myös murehtimisen kierteen. Lisäksi onnellisuus estää toteuttamasta unelmiaan, sillä “kaikki on ihan hyvin, turha on riskeerata sitä mitä jo on”- ajattelu jämähdyttää paikoilleen. Itse olen ottanut enemmän riskejä silloin, kun en ole ollut onnellinen. Silloin olen helpommin uskaltanut kokeilla uusia omia teitäni.
Vaatii rohkeutta ottaa riskejä myös silloin, jos kokee olevansa onnellinen. Lisämausteena tällöin pääsee helposti kantamaan vaativan ihmisen taakkaa. Haluaa vielä lisää tai jotakin muuta, vaikka onkin tyytyväinen. Mutta riskinotot tuovat elämään jotakin muuta, mitä ei tasaisen onnellisuuden tavoittelulla saa.
Väitän kuitenkin, onnellisuuden tavoittelu on harhaa. En tule onnelliseksi ”tekemällä oikeita valintoja”. Uskon, että nyt kun olen alkanut vapautua onnellisuuden tavoittelusta, vapaudun paljosta muustakin. Minun ei tarvitse olla onnellinen, eikä vaatia itseäni olemaan onnellinen. Saan olla ihan niin onnellinen tai onneton kuin haluan. Ja tärkeimpänä: minun tarvitsee vain olla.
