Joulua ennen ihmiset kertovat usein stressaavansa, että kaikki valmistelut ehditään tekemään valmiiksi ennen jouluaattoa. Joulusiivous täytyy tehdä hyvissä ajoin, jouluruoat täytyy valmistaa tai miettiä pitkä ostoslista, mitä ruokia täytyy hakea kaupasta. Monessa … Lue lisää
Avainsana: onnellisuus
Hetkessä eläminen ei ole helppoa -Taitoa kannattaa silti harjoitella
Hetkessä elämisen taito on yksi vaikeimmista asioista oppia. Se ei ole samanlainen taito kuin esimerkiksi pyöräily. Vaikka oppisit hetkessä elämisen taidon kerran, huomenna se voi olla taas vaikeaa. Tämä taito on kuitenkin … Lue lisää
Tyytymättömyys omaan elämään voi johtua heikentyneestä yhteydestä sisimpääsi – Miten olla itsesi puolella silloinkin, kun on vaikeaa?
Mielikin on kuin lihas; kun sitä käyttää, se vahvistuu. Etenkin silloin, kun on huono vaihe elämässä, tarvitaan henkistä lujuutta – ajatusta siitä, että kävi, miten kävi, olen itseni puolella. Kun valjastat mielesi … Lue lisää
Oletko väsynyt suorittamiseen? – 10 lempeää askelta muutokseen
“Armahdan itseni armottomuudelta” – nämä sanat kolahtavat edelleen sille toipuvalle ylisuorittajalle minussa. On hurja ajatella sitä, miten armoton olen ollut itselleni vuosien ajan – miten rumasti olen itselleni puhunut ja miten paljon … Lue lisää
Sinun ei tarvitse tietää, mikä sinusta tulee isona – Voit muuttaa suunnitelmia vielä monta kertaa
Meillä on usein lapsena monenlaisia suunnitelmia ja haaveita, mitä teemme sitten, kun olemme isoja. Joskus on hauska lukea vanhoja kaverikirjoja, siellä on kysytty, missä näemme itsemme 25-vuotiaina. Jotkut vastaukset voivat naurattaa nyt … Lue lisää
Mitä voimme valita silloinkin, kun emme saaneet valita
”Suurin suru elämässä on oman lapsen menetys. Pahinta, mitä voi elämässä tapahtua, on menettää lapsensa.” Miten monesti olinkaan törmännyt noihin melko synkkiin lausahduksiin. Sitten oma lapseni menehtyi. Vain muutamia viikkoja ennen kuin … Lue lisää
Kodin ei tulisi olla paikka, jossa pitää suorittaa – Näistä asioista muodostuu oma turvasatama
Sisustuslehtien valkoiset unelmat luovat usein valheellisen kuvan siitä, miltä ihmisten kodeissa näyttää. Sosiaalisessa mediassa lapsiperheiden asunnot ovat usein siistejä. Hyllyille on aseteltu muutama lelu näytille, mutta missään ei näy leikkimisen jälkiä. … Lue lisää
Hyvän suhteen merkki ei ole ongelmattomuus vaan tämä valinta
Eroon päättyvissä suhteissa on ollut vaikeuksia usein jo suhteen alusta asti ja monet jo alkuun ilmenneistä on ongelmista nousevat uudelleen esiin suhteen loppumetreillä. Voi käydä myös niin, että seikka joka sai sinut … Lue lisää
Valoa ja toivoa on sielläkin, missä kaikki tuntuu tärisevän liitoksissaan
Kevään ensimmäiset auringon lämmittävät säteet saapuvat kasvoilleni ja saavat havahtumaan siihen, että luonto, kaikki kuitenkin jatkaa kulkuaan. Linnut palaavat muuttomatkaltaan, metsä herää, ihmiset kaivautuvat ulos kodeistaan. Kävelyllä istahdan lumesta sulaneelle rantakivelle ja … Lue lisää
Kun elämä tuntuu kuormittavalta – 7 vinkkiä, jotka lisäävät rakkautta ja myötätuntoa elämääsi
Hei ihana! Täällä kirjoittelevat Lotta ja Laura auringon alta. Päästiin muuttamaan vihdoin ja viimein ulkomaille, ihanaa! Maailmassa tapahtuu tällä hetkellä paljon ja tuntuu, että ihmisten varjot ovat hyvin pinnalla ja läsnä. Maailmassa … Lue lisää
Sinulla on lupa pitää taukoa kuormittavista aiheista – Nämä 4 merkkiä kertovat tauon tarpeesta
Valitse, mihin keskityt – lempeydellä Tuntuu tärkeältä pysyä kartalla siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja mitä tutuille ihmisille kuuluu. Some voi tarjota paljon sydämellisiä yhteyksiä, iloa arjen hetkien jakamisesta sekä lämpimiä viestejä & … Lue lisää
Onko mikään työ uupumisen tai sairastumisen arvoinen? Ihmisen voimat eivät kasva samassa suhteessa kuin pörssikurssit
Meillä työssäkäyvillä on usein tapana ottaa itsemme aika vakavasti. Kuljemme virallisen näköisinä, virallisen näköisissä rakennuksissa ja virallisissa asioissa. Näemme paljon vaivaa, jotta olisimme uskottavia tekijöitä omalla alallamme. Venytämme jaksamisemme rajoja, jotta meidät … Lue lisää