Kirjoitin tämän tekstin alunperin Sinkun elämää -kirjaani, mutta se pätee kenelle tahansa naiselle missä elämäntilanteessa tahansa. Teksti syntyi halusta muistuttaa meitä kaikkia naiseuden vahvuudesta ja mielettömästä moninaisuudesta. Naiseus ei ole heikkoutta, joka tulisi piilottaa, vaan voimaa, jolla luodaan maailmaan kauneutta ja lempeyttä maskuliinisten arvojen tasapainoksi.
Suosittelen luettavaksi ääneen päivittäin.
1. ”Olen rakastettava.”
Vahvana naisena tiedän olevani rakastettava, vaikka eläisin yksin tai eri tavalla kuin mitä muut minulta odottavat. Vahvana naisena minun ei tarvitse todistella kenellekään mitään, vaan voin elää juuri omannäköistä elämää. Vahvaksi minut on tehnyt itseni hyväksyminen sekä hyvine että huonoine puolineni. Tiedän, että minun ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi miellyttääkseni muita. Ne jotka pitävät minusta, pitävät minusta juuri minun itseni vuoksi. Vahvana naisena mietin, millainen itse haluan olla, jotta voin kasvaa parhaaksi versioksi itsestäni
2. ”Olen arvokas.”
Vahvana naisena aion odottaa, että kohdalleni osuu minulle sopiva mies, enkä juokse sellaisen perässä, joka alentaa arvoani ja itseluottamustani. En tee vääränlaisia kompromisseja, jossa minun täytyisi piilotella omia tarpeitani. Vahvana naisen osaan kuunnella muita, mutta en tee mitään, mitä en itse halua. Oletan ja odotan myös itse tulevani kohdelluksi hyvin.
Vahvana naisena autan ja kannustan muita, mutta en unohda omaa hyvinvointiani. Tiedostan, että omat tarpeeni ovat minulle ihan yhtä tärkeät kuin muidenkin tarpeet – enhän voi olla avuksi muille, jos en itse voi ensin hyvin. Vahvana naisena uskallan kertoa, mitä toivon ja tarvitsen. En heittäydy marttyyriksi, vaan osaan vetää rajat antamisen ja saamisen välille. Vahvana naisena osaan arvostaa itseäni ymmärtääkseni, että myös minä ansaitsen itselleni hyvää. Osaan rakastaa, mutta myös ottaa rakkautta vastaan.
3. ”Olen voimakas naisellisella tavalla.”
Vahvana naisena minun ei tarvitse kilpailla miesten (tai naistenkaan) kanssa, eikä alistaa ketään ollakseni vahva. Vahvana naisena minun ei tarvitse olla ylimielinen ja nyrkit pystyssä. Aidosti vahvalla ihmisellä on varaa olla ystävällinen ja rento. Olen esimerkkinä muillekin siitä, miten toisia tulee kohdella ja siksi ansaitsen muiden arvostuksen. Arvostusta ei voi vaatia, se ansaitaan.
Vahvana naisena tiedän myös selviäväni elämästä oman voimani ja viisauteni ansiosta. Tiedän, että me kaikki olemme jollain tavalla vähän rikkinäisiä, koska kukaan ei selviä lapsuudesta ja nuoruudesta kasvukivuitta. Vahvana naisena ymmärrän mistä toimintamallit tulevat, mutta en laita vaikeuksiani menneisyyden piikkiin. Ymmärrän, että aikuisena ihmisenä voin ottaa vastuun elämästäni nyt. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi muuttaa, miten siihen suhtaudun. On myös suurta vahvuutta pystyä antamaan anteeksi itselleen. Vahvana naisena tiedän, että saan olla haavoittuvainen, koska oman inhimillisyytensä myöntäminen tekee nöyrällä tavalla vahvaksi.
4. ”Toimin sydämestäni käsin.”
Vahvana naisena toimin rakkaudesta, enkä pelosta käsin. Jos tilanne vaatii, jatkan matkaani rohkeasti eteenpäin. Olen vapaa. En ole silti rakkaudeton, vaan olen vapaa rakastamaan ketä tai mitä haluan. Ammennan voimaa alitajunnastani ja kuuntelen intuitiotani. Osaan antautua elämälle rohkeasti, koska tiedän, että sitä ei voi hallita. Kun elän sydämestäni käsin, voin luoda maailmaan kauneutta ja runsautta kohdellen ihmisiä aidosti, sydämellisesti ja myötätuntoisesti.
Vahvana naisena olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on ja mitä olen saanut, vaikka kaikki lahjat eivät ole tulleet helpoimman kautta. Vahvana naisena olen rehellinen ensin itselleni, jolloin vasta voin olla sitä myös muille. Olen uskollinen vain sille, mikä palvelee rakkautta.
5. ”Olen ylpeä naiseudestani.”
Vahvana naisena arvostan omaa kehoani ja mieltäni, enkä anna muiden käyttää itseäni hyväksi. Tiedän olevani liian hyvä olemaan toisten kynnysmatto. Osaan yhdistää feminiiniset ja maskuliiniset piirteeni toimivaksi kokonaisuudeksi tilanteiden mukaan. Vahvana naisena olen erityisen ylpeä naiseudestani, enkä pidä sitä heikkoutena. Annan naiseuteni näkyä kauneutena, viisautena, luovuutena, aistillisuutena, huolenpitona, lämpönä, hedelmällisyytenä ja runsauden voimana. Vahvana naisena ymmärrän, että maailma tarvitsee kovien arvojen tasapainottamiseksi lisää pehmeyttä, välittämistä ja sopusointua, jotta kaikki voisivat paremmin. Vahvana naisena löydän paikkani maailmassa sieltä, missä voin kukoistaa. Olemuksessani on eheyttä ja voimaa, joka säteilee ulospäin ja joka saa ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi lähelläni.