Miksi nainen on kuin tuuliviiri?

NOORA_SADHANA

Vuosien ajan vastustin ajatusta naisen ja miehen eroista. Nainen pystyy siihen kuin mieskin! Kyse on asenteesta! Tasa-arvo tarkoitti mielestäni samankaltaisuutta.

Tiedostin kyllä, että naisiin ja miehiin liitetään tietynlaisia ominaisuuksia, mutta enemmän kuin sukupuolesta, ajattelin sen johtuvan historiasta. Arvostin itsessäni enemmän maskuliinisina pitämiäni ominaisuuksia, nopeaa päätöksentekoa, rohkeutta ja reippautta. Feminiinisinä ominaisuuksina pidin muun muassa epävarmuutta, voimattomuutta ja häilyvyyttä. Ajattelin, ettei minun tarvitse edustaa näitä.

Joogan opiskelun myötä törmäsin teksteihin naisen ja miehen eroista. Niiden mukaan olemme eri rotua, mitä minun oli vaikea sulattaa.

Joogisen käsityksen mukaan maskuliinissa ja feminiinissä energiassa on suuri ero. Maskuliininen on päättäväistä ja pysyvää kuin aurinko, femiini syklistä ja liikkuvaa, kuten kuu. Meissä kaikissa on kumpaankin, mutta naisen kehoon syntyneellä feminiinistä energiaa todennäköisesti on enemmän. Femiini ja maskuliini täydentävät toisiaan, molempia tarvitaan.

~ ~ ~

Jooga on itsetuntemuksen matka, joka vie hiljalleen kohti aina vain hienovaraisempia kerroksia. Matkan varrella olen myöntänyt, että maskuliinisessa ja feminiinisessä on tiettyjä perustavanlaatuisia eroja. Tämä ymmärrys on auttanut minua tutustumaan itseeni naisena, havaitsemaan ja myöntämään piirteitä, joita aiemmin en halunnut tunnustaa itsessäni sekä näkemään voiman ja potentiaalin, jota nainen voi feminiinisestä energiasta käsin ilmentää. (Nainen on joogan oppien mukaan ”16 kertaa intuitiivisempi ja herkempi” kuin mies ja naiset ovat luonnollisia johtajia niin kotona kuin töissä, jos vain toimivat omista feminiinisistä vahvuuksistaan käsin.)

Jonakin päivänä kaipaan ystävien seuraa ja olen puhelias, toisena tarvitsen yksinoloa ja rauhaa. Joskus olen päättämätön, toisinaan näen päätöksen seuraukset kristallinkirkkaasti ja osaan kertoa sekunneissa, mikä on parasta.

Yksi syy syklisyyten ja liikkuvuuteen on kuun energia. Samalla tavoin kuin se vaikuttaa Äiti Maahan vuorovesien, kasvien kasvun ja eläinten rytmien muodossa, vaikuttaa se myös ihmisiin.

Mieheen kuuenergialla on pienempi vaikutus, sillä joogan oppien mukaan miehellä on vain yksi ”kuupiste”, naisella niitä on 11.

~ ~ ~

Kuupisteet ovat fyysisen kehon kohtia, jotka ovat muita herkempiä kuuenergialle. Miehen kuupiste sijaitsee keskellä leukaa (jos mies antaa parran kasvaa, imee karva aurinkoenergiaa ja tasapainottaa kuuenergian vaikutusta, muun muassa siksi monilla kundaliinijoogimiehillä on parta). Aurinkoenergia vaikuttaa mieheen luonnostaan enemmän kuin kuuenergia.

Naisen 11 kuupistettä sijaitsevat eri puolilla kehoa, ja kuuenergia kiertää nämä pisteet naisen noin 28 päivän kuukausittaisen syklin aikana. Se on aktiivinen kussakin noin 2,5 päivän ajan.

Kierto vaikuttaa muun muassa tunteisiin ja siihen, miten nainen kokee itsensä ja elämänsä.

Ennen kuin ajatuksen tyrmää tai hyväksyy, kannattaa sitä tutkia omassa elämässään.

~ ~ ~

Hiusrajassa sijaitsevan kuupisteen ollessa aktiivinen kantavia teemoja ovat vakaus, pysyvyys, jumalainen kirkkaus ja todellisuus. Tämän 2–3 päivän jakson ajan nainen on selkeimmillään, ja loogisimmillaan, kommunikoinnissaan neutraali, herkkä ja varma. Asiat virtaavat ja päätökset ovat selkeitä.

Poskien kuupisteen aktivoituessa nainen on tunteiden epätasapainossa, irrationaalinen, arvaamaton ja kontrolloimaton. Tämä on tärkeää aikaa oman kurinalaisuuden harjoittamisessa. Suurin osa näiden parin päivän aikana koetuita tunteista on illuusiota, ja ne menevät ohi.

Huulet ovat verbaalinen, interaktiivinen ja kommunikoiva kuupisteen paikka. Kommunikaatio voi olla todella tehokasta tai hyvin tehotonta höpötystä. Henkinen harjoittelu ja ruokavalio ovat tänä ajankohtana erityisen tärkeitä tasapainon säilyttämiseksi. Suuri harjoitus on huomata, kannattaako puhua vai olla hiljaa.

Korvalehtien kuupiste aktivoi älykkyyttä, analyyttisyyttä ja idealismia. Silloin on kiinnostavaa käydä keskusteluja arvoista ja tärkeistä asioista. Tosin analyysi saattaa olla jopa ylikriittistä niin itseä kuin muita kohtaan.

Niskan kuupisteen ollessa aktiivinen nainen on romanttinen, herkkä, flirttaileva, oikukas, hassutteleva, helpommin vietävissä ja halukkaampi ottamaan riskejä. Tämä on hyvä aika uusien asioiden kokeilemiseen, tärkeiden päätösten tekoon ajankohta taas ei ole paras mahdollinen.

Rinnoissa sijaitseva kuupiste tuo jumalaista myötätuntoa ja antamista (hölmöyteen saakka). Tämä on sydänkeskeistä ja intiimiä aikaa, jolloin on tavallista vaikeampi sanoa ”ei”. Tämä on hyvä hetki tutkia omia rajojaan tai käydä vaikka tapaamassa sairasta ystävää ja naapurin vanhusta.

Napa sekä vastaava kohta alaselässä aktivoivat epävarmuutta ja haavoittuvuutta. Jos napakeskus on heikko, tämä aika on turvatonta ja on helppo kallistua pois omasta keskuksesta. Hetki on hyvä sisäänpäin kääntymiseen, hiljaisuuden tutkimiseen tai kevyiden ja viihdyttävien asioiden tekemiseen, vaikka hauskan leffan katsomiseen.

Kulmakarvoissa sijaitseva kuupiste on naisen kehon herkin kohta, kaikkein hienovaraisin alue parasympaattisessa hermostossa. Kun kuupiste on aktiivinen, on mielikuvituksen ja suurten visioiden aika. Silloin on hyvä kirjoittaa runoja tai kylvää muita luovuuden siemeniä, leikkiä lapsenomaisesti ja keksiä uusia ideoita.

Klitoriksessa sijaitsevan kuupisteen aktivoituminen tekee naisesta, puheliaan, hurmaavan ja ulospäin suuntautuneen. Tämä on hyvää aikaa uusiin ihmisiin tutustumiseen, verkostoitumiseen tai vaikka uuden mekon käyttämiseen ja juhliin. Rästiin jääneitä kirjanpitohommia ei kannata laittaa kuntoon juuri nyt.

Vaginan kuupiste aktivoi niin ikään sosiaalisuutta, mutta syvemmällä tavalla: yhteyden hakeminen muihin ihmisiin on merkityksellisempää. Jotkut eivät tosin tunne itseään sosiaalisiksi vaan haluavat mieluummin olla yksin ja täyttää sisäistä tyhjyyttä meditaatiolla. Tämä on hyvä hetki pieneen aikalisään, paussiin tekemisestä, jolloin voi huomata, että alut ja loput tarkoittavat samaa.

Sisäreisissä sijaitsevan kuupisteen aktivoituesessa nainen on tehokas, toimelias ja tuottelias. Energiataso on korkealla, on helppo tehdä listoja ja huomata yksityiskohta, organisoida asioita ja ryhtyä toimeen.

~ ~ ~

Jokaisella naisella on oma henkilökohtainen syklinsä eli järjestys, jossa energia liikkuu kuupisteestä toiseen. Tämä henkilökohtainen sykli muotoutuu jo kohdussa ja pysyy samana läpi koko elämän (jokin suuri shokki saattaa tosin muuttaa järjestystä). Sykli ei välttämättä vastaa kuukautiskiertoa. Aktiivinen kuupiste on myös erogeenisesti herkempi.

Oman syklinsä voi sitoutuneella tarkkailulla oppia tunnistamaan, mutta järjestystä suurempi viisaus piilee mielestäni ymmärryksessä, että noin kahden ja puolen päivän välein tuuli tosiaan kääntyy.

~ ~ ~

Kirjoituksen lähteenä on käytetty kundaliinijoogajärjestö 3HO:n julkaisemia artikkeleita sekä teosta A Woman’s Book of Yoga, Embracing Our Natural Life Cycles (Machelle M. Saibel & Hari Kaur Khalsa. Penguin 2002.)

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image