Eräänä aamuna vain vähän aikaa sitten näin unen ja valveen rajamailla kuvan tyynestä ja kirkasvetisestä lammesta. Vedestä heijastui sininen taivas ja pilviä. Tunsin itseni katsomassa veden pinnasta heijastuvaa ihmisen hahmoa; en nähnyt kasvoja, mutta tunne jonka tunsin, tuntuu vieläkin. Minut oli saatettu ydinuskomukseni äärelle.
Minut oli ohjattu katselemaan arvottomuuden tunnettani. Arvottomuuden kokemus aivan paljaana ollessaan on todella kipeä tunne. Arvottomuudessa on jotain samaa kuin vääränlaisuuden kokemuksessa, mutta samalla jotain vähän syvempää. Häpeä ja sen eri muodot ovat näille kahdelle yhteinen nimittäjä.
Katselen aina silloin tällöin itsestäni valokuvaa, jossa olen ihan pieni. Ehkä puolen vuoden ikäinen. Kuvassa minulla on vaaleanpunainen kietaisupaita ja valkoiset potkuhousut. Katson isoilla silmillä kuvaajaa suoraan ja hymyilen. Katson pientä ja näen pelkkää suloisuutta. Katse on vauvalla niin auki, että sielu näkyy. Sillä tavalla ihan pieni lapsi maailmaa katselee.
Kuva aiheuttaa minussa usein itkuisen olon. Tunnen surua siitä, mitä kaikkea tuo lapsi joutui kokemaan niin, että katse muuttui toisenlaiseksi. Samalla etsin katseesta sitä jotakin, mitä olin ja mitä kohti olen edelleen menossa – alkuperäistä sielullista minua kohti, joka on valoa ja rakkautta, häivähdys taivasten valtakuntaa.
Arvottomuuden kokemus – mihin valo ja rakkaus katoavat?
Valo häviää, kun sukupolvet toisensa jälkeen istuttavat lapsiinsa häpeän ja arvottomuuden kokemuksia. Saamme osaksemme haavoittuneiden ihmisten katseita, jotka kertovat, että meissä on jotain, joka ei ole hyväksyttyä. Näitä kokemuksia me sitten aikuisina ryhdymme paikkaamaan parhaan kykymme mukaan. Harvoin olemme kovin tietoisia siitä, mitä keinoja käytämme selviytyäksemme ihan itsessämme pohjimmaisena olevien tunteiden kanssa.
Kunpa kaikkia lapsia kunnioitettaisiin ja katsottaisiin rakastavin silmin, ei moitittaisi eikä väheksyttäisi ja jätettäisi yksin selviytymään vaan annettaisiin heille kuuluva arvo ja täydellinen hyväksyntä. Niin että lapsi voisi kasvaa itseään ja muita rakastavaksi ehjäksi ihmiseksi ja voisi pysytellä itsensä äärellä eikä kadottaisi kosketusta omaan itseensä. On niin kova työ aikuisena saada itsensä ehjäksi jälleen.
Minusta on tärkeää ymmärtää, ettei se ole sen vauvan tai lapsen vika, ettei häntä osattu rakastaa. Moni kysyy, mikä vika minussa on, kun en kelvannut. Lähellä olevilla vain ei ollut riittävästi tavaraa omassa rakkauskupissaan, jotta siitä olisi riittänyt lapsille asti. Tyhjästä kupista ei pysty ruokkimaan rakkaudennälkäistä lasta. Ikävää tässä on se, että rakkauden nälkä jää, ja sitä nälkää aletaan sammuttaa mitä ihmeellisimmillä asioilla. Monelle riittää se, että saa kunnon aterian puutteessa edes murusia – nekin täyttävät enemmän kuin ei mikään.
Ihmismieli on niin hölmö, että se etsii ruokaa päättömyyksilleen ja kärsimyksen lähteelleen. Itse olen tehnyt esimerkiksi monia sellaisia ihmissuhdevalintoja, joissa sanoma on ollut tuttu. En ole uskaltanut valita elämääni niitä kumppaneita, jotka olisivat tarjonneet minulle rakkautta.
Olen töissä saattanut kuulla ihmisten palautteista pelkän kriittisen ja suodattanut positiivisen pois. Näkymättömät tuntosarveni ovat tunnistaneet arvottomuutta vahvistavat olosuhteet.
Olen nähnyt usein vain ne katseet, jotka ovat katsoneet tyhjästi tai armottomasti. On ollut paljon asioita, jotka ovat hanganneet sisälläni olevaa kipeää haavaa. Ihan itse nuo kokemukset ja vahvistavat olosuhteet valitsin, koska en muutakaan osannut.
Kuulostaako tutulta?
Tälläkin tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Tiedättekö, miten kiitollinen olen tänään siitä, että syvä kokemukseni on nyt paljas ja näkyvillä. On paljon helpompi käsitellä avohaavaa kuin haavaa, jonka päällä on hiekkaa ja kaikenlaista muuta tavaraa. Matkanteko perimmäisen kipuni äärelle on ollut älyttömän raskasta, mutta tunnen nyt, että olen perillä. Jotenkin ei ole kiire enää mihinkään.
Kurkkaa Miian kirja Masennus ja tunnelukot.
Kirjassa käsitellään esimerkiksi sitä, miten lapsuudessa syntynyt vääränlaisuuden kokemus voi näkyä aikuisena syvänä häpeän tunteena ja vaikuttaa jopa masennuksen syntyyn tunnelukkojen kautta.
