5 tekemistä rajoittavaa sisäistä puheenpartta

Viimeisten vuosien aikana olen käynyt sisäistä oppikoulua, jossa olen yrittänyt muuntaa sisäistä puhettani sellaiseksi, ettei se lannistaisi ja passivoisi minua. Onhan ihan hölmöä olla tekemättä asioita vain siksi, että sisäinen puheenparsi on lamaannuttavaa. Iloinen toiminta jää toteutumatta, jos jo ajatuksen tasolla estelee itseään.

Kun olen päässyt eroon rajoittavista puheenparsistani, on alkanut tapahtua! Kun sain tehtyä sisäisiä muutoksia, syntyi Stressinhallintakortit, useampi verkkokurssi ja viimeisimpänä Voimauttavat kysymykset -kortit, jotka olen kuvannut, suunnitellut, piirtänyt ja toteuttanut aivan itse.

Muutama vuosi sitten olisin sanonut tästä hetkestä: ”Ei ole mahdollista minulle, ei ole totta!” Niin kaukaiselta asia silloin tuntui. Tässä viisi rajoittavaa puheenparttani ja kuinka muutos tapahtui.

1. En minä osaa

Olen koulutukseltani suomen kielen maisteri, eli minun pitäisi tehdä asioita, joita koulutukseni pohjalta parhaiten osaan. Kirjoittamistaitoon nähden en todellakaan osaa piirtää, valokuvata, tehdä graafista suunnittelua tai taittaa. Ajattelin pitkään, että olen kirjoittaja, mutta en osaa muuta. Kun ajattelin näin, en todellakaan osannut, koska en opetellut – koska en osannut. Eli en tehnyt.

MUUTOS: Jossain kohtaa sisäinen paloni ohitti ajatukset. Luomisen vimma kasvoi niin suureksi, etten malttanut enää odotella, että joku muu tekee minulle sitä, mitä ”en osaa”. Aloin ottaa kuvia puhelimella – ilman päämäärää. Aloin harjoitella puhelimen appsilla kuvankäsittelyä ja myöhemmin opettelin saman koneella. Tiedättekö mitä tapahtui? Opin. Mutta ennen kaikkea tein, enkä vain estellyt itseäni tekemästä!

 

2. Joku on aina parempi

Kun olin vähän oppinut uusia taitoja, ajattelin, että en voi näyttää niitä muille tai ainakaan julkaista, sillä ammattilaiset osaavat paljon paremmin. Omat visuaaliset räpellykseni ovat varmaan tosi säälittäviä niiden mielestä, jotka ovat tottuneet ammattilaisten hienoilla vehkeillä ja rautaisella ammattitaidolla tehtyihin pläjäyksiin.

MUUTOS: Eräs viisas (graafisen alan) ystäväni oli sanonut joskus sanat, jotka jäivät mieleeni pyörimään: ”Kuka tahansa voi sanoa, että asian voisi tehdä paremmin, mutta pointti onkin siinä, kuka tekee.” Tajusin, että arvostelijoita ja analysoijia riittää, tekijöitä ei aina niinkään. Toinen graafisen alan ystäväni sanoi, että ammattilaisen näkemykset ovat vain mielipiteitä, ja niitä on yhtä monta kuin tekijää. Tämä auttoi minua ymmärtämään, että ei ole vain hyvä-huono-asteikkoa, vaan jokaisen erilaista näkemystä kaivataan.

 

3. Tää nyt on vaan tämmöne

Pelko ja häpeä pitävät tiukasti vakan alla osaamista ja sitä, mitä voisimme muille antaa. Ajattelin, että ”nää nyt vaan on tällaisia säälittäviä räpellyksiä”. Kuinka voi auttaa tai tehdä toisten hyväksi jotain, jos ei usko pystyvänsä auttaa?

MUUTOS: Eräs nuori mies tuli luentoni jälkeen kerran sanomaan, että ”tajuatteko, kuinka monen ihmisen elämän olette luultavasti pelastaneet?” (viittasi Hidasta elämää -sivustoon) En, en ollut tajunnut. Mutta tajusin, että jos voin pelastaa yhdenkin ihmisen elämän tai tuoda toisen ihmisen elämään jotain hyvää, se on riittävä syy olla pitämättä osaamista ja asioita vakan alla.

4. En minä tiedä

Minua on ohjannut vahvasti myös sellainen uskomus, että minulla ei ole riittävästi tietoa toteuttaa asioita. Ajattelin, että tarvitsen pitkät koulutukset siihen, että voin aloittaa kuvaamisen tai kuvankäsittelyn tai graafisen suunnittelun. ”On varmasti jotain pyhiä salaisuuksia, joita muut osaavat.” Ja samalla olen aina ollut se, joka haluaa laittaa ensin kädet saveen ja itse kokea, miltä se tuntuu.

MUUTOS: Kun laitoin kädet saveen ja aloin harjoitella, minua ei enää yhtäkkiä kiinnostanutkaan tieto, vaan jokainen pieni onnistuminen sai iloitsemaan. Tiedän, että on tietoa, joka helpottaa luomista ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia, mutta sen aika tulee, kun olen valmis. Haluan, että luomisessa säilyy ilo – tällä hetkellä se ei synny lukemalla vaan kokemalla.

 

5. Teen sitten joskus

Kun ajattelee, ettei osaa, ajattelee myös, että ”opettelen sitten joskus”. Toisin sanoen aloittaminen siirtyy ja siirtyy. Innostus alkaa muuttua vähitellen laimeammaksi, eikä tekemiseen tule tartuttua silloinkaan, kun siihen olisi aikaa. Sitten tulee se hetki, kun tajuaa, että joku muu on toteuttanut oman idean, kun itse on jäänyt pyörimään päässään pientä kehää.

MUUTOS: Olin saanut monta ideaa, ja kuitenkin jouduin katselemaan vierestä tai kaukaa, kun joku muu toteutti MINUN ideoitani. Kunnes tajusin, että kaikki ideat on koko ajan kaikkien saatavilla ja vastaanotettavissa. Näen ideat ikään kuin leijumassa ilmassa – se, joka on vastaanottavainen, voi napata ideoita tuosta kaikkien saatavilla olevasta luovuudenlähteestä. Siksi samat ideat syntyvät usein samanaikaisesti useammassa paikassa. Tämä auttoi minua ryhtymään toimeen heti – ottaen kuitenkin huomioon, että tekemisessä säilyy hyvä flow eikä sitä tarvitse runnoa eteenpäin väkisin.

Toivoisin, että tämä kirjoitus vapauttaisi edes yhden ihmisen yhden turhan esteen, jotta hyviä asioita ei jäisi tekemättä tai iloa tuomatta konkreettiseksi.

---

Tämän tekstin löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin Tsemppikirjasta.