Ruoki oikein muistiasi

Häärin keittiössä ja klassinen musiikki soi taustalla. Keltaiset kynttilät, tulppaanit ja narsissit tuovat iloa ja valoa räntäsateiseen päivään. Silppuan sipulia ja valkosipulia. Muussaan haarukalla lampaanmaitofetaa. Kaivan pakkasesta viimeisiä nokkosia ja vuohenputkia ja otan yrttiruukusta vielä kourallisen tuoretta basilikaa. Valmistan välimerellistä piirakkaa. Olen onnellinen kokatessani, sillä odotan tytärtäni pääsiäislomalle kotiin.

Maailmalla on jo useita tutkimuksia siitä, että Välimeren ruokavalio tukee sydän- ja aivoterveyttä. Samoihin tuloksiin päästiin muutama vuosi sitten suomalaistutkimuksessa. Kävi ilmi, että Välimeren ruokavalion opeilla muistisai­rauksien syntyä, kehittymistä ja ilmentymistä voidaan ehkäistä ja hidastaa. Vaikka meillä olisi geneettinen alttius sairastumiseen, sairaus ei välttämättä puhkea, jos syömme oikeaoppisesti ja terveel­lisesti – etenkin keski-iässä.

Raija piirakka

Olen syönyt tietoisesti yli 15 vuotta Välimeren ruokavalion oppien mukaan. Tuntuukin hyvältä tajuta syöneensä jo vuosikau­sia aivoja hellivää ja muistisairauksia ehkäisevää ruokaa. Terveellisesti syöminen ei välimerellisesti syötäessä tarkoita kuitenkaan tiukkapipoisuutta eikä syömisen suorittamista. Syöminen on nautiskelua. Terveystoimittajana näen ja kuulen liian monia tuskaisia tarinoita liiallisen ruokarajoitteisuuden elämänhalua ja -iloa nakertavasta vaikutuksesta. Syöminen saa olla ihanaa ja onnelliseksi tekevää.

Villiä vihreää ja lähiruokaa

Mitä sitten oikein syön? Syön aitoa ruokaa. En valmisruokia enkä lisäaineilla kyllästettyjä epäruokia. Vältän valkoista sokeria enkä syö gluteeniviljoja. Syön luomua ja villiä, todellista ilmaista lähiruokaa. Popsin luomukananmu­nia, villivihanneksia, luomukasviksia, erityisesti kaaleja, kesäkurpitsaa, bataattia ja porkkanoita ja papuja. Syön rasvaista kalaa ja villikalaa, pähkinöitä ja manteleita, lampaan- ja vuohenmaitojuustoja. Juon aina kahvini luomuna ja syön myös kipollisen mustikoita päivittäin. Jos tekee mieli herkutella, nappaan mieluiten tummaa suklaata suuhuni.

Villivihanneksilla on merkittävä rooli ruokavaliossani ja niitä nautin päivittäin. En juuri tuhlaa kalliisiin lisäravinteisiin, kun saan kaiken mitä tarvitsen Suomen luonnosta varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Villiä vihreää kasvaa kaikkialla ja se on kaikille ilmaista. 

voikukka raija.HE

Aivoystävällisen ja muistia hoitavan aterioistani tekevät erityisesti voikukanlehtien, ja muiden villivihannesten ja kaalikasvien yletön lehtivihreä ja runsaat antioksidantit, mustikoiden antosyaani, kananmunan koliini ja kahvin verenkiertoa vilkastuttava kofeii­ni. Rasvainen kala on myös aivoruokien aatelia ja sitä on hyvä syödä vähintään pari kertaa viikossa. Pähkinöistä ja manteleista saan myös aivojen tarvitsemaa hyvälaatuista rasvaa, huippulaatuista proteiinia ja kuitua.

Vaikka luonnossa on kymmeniä syötäviä ja hyvinvointia tukevia kasveja, voikukka on minulle paras. Nautin voikukkaa sen maksaa ja suolistoa hoitavien ominaisuuksien tähden. Maksan hyvinvointi on tärkeää aivojenkin kannalta. Sitäpaitsi voikukka kaunistaa, poistaa turvotusta ja antaa virtaa. Jokainen nainen haluaa näyttää hyvältä ja juuri tuohon kaunistamiseen voikukka sopii mitä parhaiten.

Aivot ovat sitä mitä syöt

Tiesitkö, että aivosi muodos­tuvat siitä ravinnosta jota syöt? Jos syöt roskaa, aivot ovat äkkiä ah­dingossa. Mutta jos korjaat ruokavalintojesi kurssia, voit saada onnelliset ja vielä vanhanakin terävästi toimivat aivot. Valtavasti yleistynyt Alzheimerin tauti kehit­tyy pitkän ajan kuluessa ja keski-iän ruokatottumuksilla voi joko edistää tai ehkäistä sairauden puhkeamista.

Välimerellinen piiraani alkaa olla valmis. Kyytipojaksi sekoitan vihreän salaatin, jossa on kevätsipulia, luomutomaatteja, salaattisiemeniä ja luomuomenaa. Jälkiruuaksi olen tehnyt mangosta, riisimaidosta ja chiansiemenistä upean keltaista ja herkullista vanukasta. Aivojen hoitaminen on siis näin helppoa ja herkullista. Kun istahdan ruokapöytään perheeni kanssa, kaadamme laseihin luomupunaviiniä ja kilistämme sille, että perhe on taas koolla. Ja sitten syödään pitkään!

Illalla ennen nukkumaan menoa haudutan teetä kuivatuista voikukanlehdistä. Luomupunaviini oli niin hyvää, että join sitä yhden lasillisen liikaa. Mutta koska haluan pitää maksani onnellisena, otan voikukan avuksi. Ihana ja rakas voikukka on maksan hyvä ystävä ja puhtaana pitäjä.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image