Kiitos hyvää – Herkkuja ilman gluteenia ja sokeria

RIIKKA_BLOGI

Inspiroivan reseptin tunnistaa siitä, että sitä haluaa heti kokeilla vuorokaudenajasta riippumatta. Suosittua Kiitos hyvää -blogia pitänyt Virpi Mikkonen julkaisi viime vuoden lopulla blogin nimeä kantavan kirjan, josta löytyy yli 70 herkullista, kokeilemisen arvoista ja kauniisti kuvattua reseptiä. Virpin uusi nettisivu Vanelja jatkaa samalla linjalla, ja muutama kirjan resepteistä löytyy myös kyseiseltä sivulta.

Kiitos hyvää kansi

 

Kiitos hyvääkirjan (Otava 2014) kaikki reseptit ja kuvat ovat Virpin omaa käsialaa, ja kokonaisuus on mielestäni sekä harmoninen, tyylikäs että samaan aikaan aito. Erityisesti kirjan kuvat ovat erittäin kauniita, ja oli uskomatonta kuulla kun tapasin Virpin, ettei hän ole aikaisemmin harrastanut valokuvausta tai edes ollut kovinkaan innokas ruoanlaittaja. Hänen kaltaisten reseptitaiteilijoiden ansiosta leipominen ilman vehnää ja valkoista sokeria tuntuu jotenkin helpolta ja vaivattomalta, ja mausta ei silti tarvitse missään välissä tinkiä. Kirjan resepteissä ei myöskään käytetä liian eksoottisia raaka-aineita, ja varsinkin gluteenittomaan leivontaan tottuneelle useat raaka-aineet löytyvät varmasti jo valmiiksi kaapista.

Virpin kirja ja blogi ovat virkistävä esimerkki siitä, että resepteistä saa oman näköisiä niitä oikeasti itse kehittelemällä ja testaamalla. Mielestäni Kiitos hyvää -kirja erottuukin positiivisesti muista markkinoilla olevista ruokakirjoista tämän omaleimaisuuden ja autenttisuuden vuoksi.

Kun reseptien joukosta löytyvät kakut, keksit, muffinit, donitsit ja levitteet on kokeiltu, kannattaa ehdottomasti siirtyä karkkiosioon. Reseptejä löytyy niin tryffelien, toffeiden, karkkiremmien, vadelmatankojen kuin lakujen tekoon. Itse tehdyt vadelmatangot olivat ihanan sitkeitä ja vadelmaisia sekä saivat taateleista mukavasti makeutta. Nämä kolmen raaka-aineen vadelmatangot syntyivät yksinkertaistettuna näin:

Kolmen raaka-aineen vadelmatangot

  • 2dl pakastekuivattuja vadelmia
  • 4dl pehmeitä taateleita
  • 0,5 dl punajuurimehua

Jauha pakastekuivatut vadelmat jauheeksi tehosekoittimessa. Pese taatelit ja poista niistä kuoret (kuoret irtoavat helposti tuoreista taateleista juoksevan veden alla). Lisää taatelit ja punajuurimehu tehosekoittimeen ja soseuta.

Annostele sose pursotinpussiin ja pursota uunin pellillä olevalle leivinpaperille noin 1 cm:n paksuisia tankoja. Paista tankoja 75 asteessa noin 3-4 tuntia, kunnes ne ovat kovettuneet hieman. Mikäli kuivatat tangot 45 asteessa, kypsennysaika on noin 12–16 tuntia. Säilytä valmiit jäähtyneet tangot suljetussa rasiassa jääkaapissa.

Kuva: Virpi Mikkonen
Vadelmatangot. Kuva: Virpi Mikkonen

 Tilaa verkkokaupasta menestyskirja Kiitos hyvää

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image