Tämä kirjoitus käsittelee uuden elämän ensimmäisiä hetkiä, siihen liittyviä kokemuksia, tuntemuksia, sekä ennenkaikkea mahdollisuuksia kasvaa polulla ihmisyyteen. Se ei tarjoa valmiita malleja, eikä totuuksia. Jos jokin asia sinua puhuttelee, niin kurkkaa sisällesi, miksi näin tapahtui. Tervetuloa mukaan ihmeelliselle matkalle.
Syntymä
Saimme tänä keväänä ihmeellisen pienen pojan, joka tuli muistuttamaan elämän ihmeellisyydestä ja puhtaudesta. Poikamme Sato-Ensio (EnsiSato) on tuonut monta asiaa pinnan alta näkyväksi, helpommin käsiteltäväksi. Jokainen, joka on lapsen läsnäoloa saanut elämässään kokea, tietää miten ihmeellistä se voikaan olla. Se on ihanaa, kuten myös välillä erittäin väsyttävää, välillä ärsyttävää, jopa vihastuttavaa, mutta suurimman osan ajasta rikastuttavaa. Joillakin lapsi tuo rakkauden elämäänsä, joillakin se vain syventää sitä, koska rakkaus on jo sydämessään ollut ennestään. Joka tapauksessa, jokaisen se varmasti pysäyttää miettimään, miten uskomattoman ihmeellistä elämä voikaan olla.
Odotukset
Meidän odotukset olivat selkeät ja suunnitellut. Luonnonmukaisuus, puhtaus, ravitseminen jo ennen syntymää olivat tärkeitä teemoja. Yksi mikä ihmetyttää on se, kuinka vähän edelleen puhutaan vanhempien ravitsemuksesta ENNEN syntymää. Koska ihmisen oleminen kaikessa monimutkaisuudessaan, voidaan yksinkertaistaa siihen, että olemme osa siitä mitä itsellemme annamme. Niin fyysisesti, kuin mentaalisestikin rakennumme paloista, joita sisäämme pistämme. Monesti ajatellaan, että geenit määrittävät meidän olemisen, mutta nykyään pystytään ymmärtämään (myös maalaisjärjellä), että voimme vaikuttaa omien geeniemme aktivoitumiseen. Näillä valinnoilla voi parhaimmillaan (pahimmillaan) olla sukupolvien välisiä vaikutuksia. Raskaana olevan äidin ruokavalio vaikuttaa lapsen geneettiseen rakennelmaan, joka kestää aikuisikään asti. Jos äiti saa liian vähän metyyliryhmän aineksia tai koliinia, voi tällä olla DNA:han vaikuttavia ominaisuuksia.
Tämänkin takia pidimme omaa ravitsemustamme äärimmäisen isossa roolissa ennen syntymää. Varsinkin raskauden aikana äidin ruokavaliossa löytyi paljon hoitavia rasvoja, sekä laadukkaita proteiininlähteitä, joista keholla on mahdollisuus kasata hyviä rakennusaineita. Toinen mihin mielestämme oli hyvä panostaa, on raskaana olevan äidin stressitasojen minimointi. Tähän meillä miehillä on suuri vaikutus ja valta vaikuttaa. Henkilökohtaisesti koen, että meidän tehtävämme on pitää huolta äidistä, hieroa, kertoa kuinka ihmeellinen hän on, kuinka hienosti homma etenee. Eli yleensäkin pitää huoli siitä, että omalla sekoilullamme emme anna odottavalle äitille ylimääräistä stressikuormaa, joka voi vaikuttaa myös tulevaan lapseen. Mieti, jos jatkuvasti omalla käytöksellämme, esimerkiksi luomalla epävarmuutta suhteeseen, nostamme odottavan äidin kortisolitasoja. Mitä luulet, miten kohdussa käyttäydytään, kun solut ovat puolustusasetuksilla, kasvuastuksien sijaan? Mitä luulet, jos saamme omalla kosketuksellamme ja esimerkillämme äidin mielihyvän, sekä hormoneiden kuten oksitosiinin nousuun, miltä pikkuisesta tuntuu vatsassa? Rakastavaiselta, joka mahdollistaa kasvun ja kehityksen.
Olimme luoneet myös odotuksen luonnonmukaisesta synnytyksestä, joka tukisi äidin omia hormoneita tukemaan synnytystä, vähentämään kipuja, sekä tuntemaan tunteet niin vahvoina, kuin ne on synnytykseen tarkoitettukin. Suunnitelmien mennessä roskakoriin loppuajan haasteiden takia, ainoana valintana oli medikalisoitu leikkaus, jossa luonnonmukaisuus oli kaukana. Vaikkakin se harmitti, ennenkaikkea tärkeän prosessin takia, jonka lapsi pääsee kokemaan alatiesynnytyksessä, jäätyä poissa kuvioista. Kuitenkin tärkeintä oli, että kaikki selvisivät elossa, iloisina ja hyvinvoivana. Kaikelle on paikkansa, myös sille, että pystyy luopumaan omista haaveista, mielikuvista, ennenkaikkea odotuksista elämää kohtaan. Ihana opettajamme oli saapunut seuraamme.
Sukupuoliroolit
Yksi mitä kuulin sanottavan ennen mestarin tuloa, oli asia, kuinka mies ei voisi osallistua täysin lapsen hoitoon alussa. ”Odota muutama kuukausi, sitten sinäkin pääset osallistumaan enemmän” Kyseenalaistin tämän heti alkuunsa. Mies pystyy osallistumaan lähes samoin, kuin supernainenkin. Kyse on enemmäkin valinnoista. Päätätkö olla kotona, vai treenaamassa. Päätätkö olla vaihtamassa vaippaa, vai tekemässä just sitä tärkeetä työtä. Valitsetko jäädä syöttämään lasta, vai haahuilemaan omissa tärkeyksissä. Kaikki tässä elämässä ovat valintoja, myös ne kuinka päätämme astua vanhemmuuteen. Haasteena on se, että meillä ei ole mitään opaskirjaa, joka kertoo, kuinka olla vanhempi 2000-luvulla. Haasteena on myös se, että naisten odotukset saattavat olla sellaiset, mitä me miehet emme ole kasvatuksessa saaneet. Esimerkkinä on tunteiden rehellisesti puhuminen ja ilmaiseminen, jota nykyisin monesti mieheltä odotetaan. Kysymykseni kuuluu, kuinka moni meistä ”isistä” on saanut kasvatuksen, jossa kannustetaan näyttämään tunteita, puhumaan avoimesti kaikista elämänhaasteista. Ennenkaikkea, kuinka moni on saanut moisen kasvatuksellisen roolimallin 1900-luvulla? Onneksi tämä on muuttumassa, kun opimme ymmärtämään omaa olemistamme entistä enemmän. Ja tähän väliin on sanottava, että en missään nimessä kritisoi vanhempia kasvattajia. Hehän, kuten oma isänikin ovat tehneet parasta mahdollista työtä, johon ovat sen hetkisillä työkaluilla, sekä elämänymmärryksellään pystyneet. Ja loppupeleissä ainut millä on väliä, olemmeko saaneet rakkautta. Onneksi osa olemme. Ja onneksi pystymme antamaan, vaikkei meille olisikaan annettu.
Tietoinen vanhemmuus
Nyt kun olemme astumassa uudelle aikakaudelle, on aika päivittää myös ymmärrystämme, kuinka ollaan vanhempi sillä tavalla, miten haluaisimme olevan. Kieltämisen ja auktoriteettisen yhteiskunnan sijaan, voimme alkaa luoda selkeitä roolimalleja itsemme kautta, joka kannustaa lapsia myös samaan suuntaan. En uskoisi, että on hirveän paljon väliä, mitä sanomme, jos itse toimimme sanomisiamme vastaan. Mitä väliä on kieltää lapsia ”hipelemästä vaatteita”, jos itse teemme heti sen jälkeen samoin kaupassa? Mitä väliä on, jos sanomme jollekin asialle ei, mutta itse toimimme ”kyllä” asiaa kohtaan? Hillitön ristiriita lapsen päässä. Mietippä, jos sanomme pienelle lapselle ”ole kunnolla”. Mitä ihmettä se tarkoittaa, ellemme ole antaneet selkeitä viitekehyksiä, mistä lapsi voi sen ymmärtää. Selkeys meidän päässämme, ei tarkoita selkeyttä lapsen päässä. Tai entä, jos lapsi juoksee kohti vettä ja huudamme ”älä!!”, pahimmillaan lapsi voi säikähtää, eikä mene koskaan lähellekään vettä, jääneen trauman vuoksi. Tässä saamme jokainen olla tarkkana, kuinka kommunikoimme toistemme, niin lapsien, kuin puolisoidenkin kanssa. Luommeko kielteisiä kuvia, vai selkeitä raja-aitoja puheellamme? Siinä riittää varmasti minullekin pohdittavaa loppuelämäksi.
Vaihtoehtoisia tapoja kommunikoida:
”Älä huuda –> Puhu rauhallisemmalla äänellä”
”Älä potki –> Pidä jalat paikallaan”
”Älä kiusaa –> Ole kiltti / kosketa kevyesti”
Paljon valintoja, paljon mahdollisuuksia, ennenkaikkea kasvunedellytyksiä. Meidän matkamme jatkuu, niin puhtaassa ympäristössä kuin mahdollista, tarjoten luonnollisia elementtejä, joiden parissa pääsemme kasvamaan. Uskoisin, että tästä geeniymmärryksellä katsottuna, pystymme luomaan hyvää terveydellistä pohjaa pienokaiselle, joka saa tulevaisuudessa tehdä omat valintansa, toivottavasti rakkaudellisen kasvatuksen tukemana. Me miehet, astutaan linjalle, otetaan vastuumme, kannetaan ylpeänä tätä siisteintä jobia, minkä universumi voi meille tarjota. Pidetään hyvää huolta itsestämme, puolisoistamme ja pienokaisistamme. Jos olet kasvattaja, tai tulevaisuudessa sellaiseksi aikova, niin nostan höyryävän yrttisen maljani sinulle ja toivotan voimallista matkaa, jonka toivottavasti luot omista näkökulmistasi. Tämä malja on meille kaikille. Kippistä sankarit!!
Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com
Kuuntele myös Radioni haastattelu, jossa Heikki Harju, oli kertomassa suunnattoman tärkeitä teemoja vanhemmuudesta ja parisuhteesta. Haastattelun voit kuunnella täältä:
Tarkastelussa ihminen – Heikki Harju
