Joku asia painaa mieltä, ja soitat ystävälle. Kerrot tilanteesta kaiken mahdollisen, ja ystävä kyselee vielä yksityiskohtia. Käytte yhdessä läpi, mitä se ja se ehkä tarkoittivat sanoillaan, mitä kaikkea seuraavaksi voisi tapahtua ja mitä teet, jos pahin mahdollinen vaihtoehto toteutuu.
Kun puhelu päättyy, olet käsitellyt asiaa tunnin, mutta et tunne oloasi yhtään rauhallisemmaksi. Oikeastaan päinvastoin. Nyt mielessä pyörii vielä enemmän huolestuttavia asioita.
Usein sanotaan, että puhuminen auttaa. Ja parhaimmillaan se todella auttaakin. Kaikenlainen puhuminen ei kuitenkaan lievitä ahdistusta, vaan tietynlaiset keskustelut voivat jopa ruokkia sitä.
Milloin puhuminen muuttuu vatvomiseksi?
Kun jokin asia ahdistaa, siihen yrittää ymmärrettävästi löytää ratkaisun. Siksi asiaa tekee mieli ajatella ja puhua siitä yhä uudelleen.
Ratkaisuyrityksistä voi muodostua ongelma silloin, kun keskustelu ei enää auta jäsentämään tilannetta vaan jää pyörimään erilaisten kauhuskenaarioiden ympärillä.
Saatatte esimerkiksi pohtia:
Entä jos hän ei vastaa siksi, että hän on suuttunut?
Entä jos menetän työpaikkani?
Entä jos oire tarkoittaakin jotain vakavaa?
Entä jos valitsenkin nyt väärin ja kadun sitä loppuelämäni?
Hyvää tarkoittava ystävä saattaa lähteä mukaan pohdintaan: “Niin, entä jos käykin noin? Mitä sitten tekisit?”
Yksi huoli synnyttää helposti seuraavan. Ahdistus saa lisää vettä myllyynsä, mutta tilanne ei välttämättä selkiydy lainkaan.
Myös uudessa Kun ahdistaa -kirjassa puhutaan tällaisesta vatvomisesta ja ”yhteismärehtimisestä”. Ongelmaa vahvistavassa keskustelussa huomio pysyy siinä, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Tällainen ei-rakentava keskustelu ei auta ihmistä ymmärtämään omaa kokemustaan tai pääsemään eteenpäin.
Myös jatkuva vakuuttelu voi ylläpitää ahdistusta
Ahdistuneena haluaisi usein kuulla, että kaikki kyllä järjestyy.
“Eihän tässä ole mitään hätää, eihän?”
“Ethän usko, että hän aikoo jättää minut?”
“Eihän tässä voi olla kyse mistään vakavasta?”
“Ei tietenkään, kaikki menee varmasti hyvin” on vastaus, joka saattaa rauhoittaa hetkeksi.
Mutta tällainen hetkellisen helpotuksen etsintä voi vahvistaa tarvetta pyytää vastaavanlaisia vakuutteluja yhä uudelleen.
Kun ahdistaa -kirjassa tätä kuvataan vakuuttelun hakemisena. Jos olo helpottuu vasta kun toinen ihminen vakuuttelee, että kaikki on hyvin, kokemus siitä, että pystyy itse sietämään epävarmuutta ja selviämään vaikeasta tunteesta, jää kokonaan saamatta.
Ahdistuksen kannalta ratkaisevaa ei siis ole se, puhutaanko asiasta vai ei. Olennaista on se, mitä puhumisella tehdään.
Hyvä keskustelu ei ruoki pelkoja, vaan auttaa jäsentämään tilannetta
Miltä sitten kuulostaa keskustelu, joka oikeasti auttaa?
Sen sijaan, että yrität ystävän kanssa ratkaista kaikki mahdolliset tulevaisuuden katastrofit, keskustelussa voidaan keskittyä siihen, mitä oikeastaan tapahtuu juuri nyt.
Esimerkiksi näin:
“On täysin ymmärrettävää, että tämä tuntuu todella kuormittavalta.”
“Mikä tässä tilanteessa pelottaa sinua kaikkein eniten?”
“Mikä on nyt oikeasti totta ja mikä tällä hetkellä omaa tulkintaasi?”
“Mitä voisit tehdä seuraavaksi?”
Tällainen keskustelu tekee muutakin kuin tarjoaa lohdutusta. Se auttaa erottamaan toisistaan tilanteen, tunteen, ajatuksen ja reaktion. Samalla epämääräinen uhka muuttuu hieman selkeämmäksi.
Kirjassa jäsentelevän puhumisen kerrotaan auttavan juuri siksi, että se lisää ymmärrystä, vähentää yksinjäämisen kokemusta ja auttaa suuntaamaan huomion avuttomuuden sijasta toimintaan, eli siihen, mitä tilanteessa voisi tehdä seuraavaksi.
Joskus tärkein kysymys on: mitä tarvitsen nyt?
Ahdistus ja huoli houkuttelevat kysymään kysymyksiä, kuten:
Mitä jos?
Miksi näin tapahtui?
Entä jos käy vielä pahemmin?
Mutta oikeasti kannattaisi ehkä kysyä hyvin yksinkertainen kysymys, joka ei kurottele kohti mennyttä tai tulevaa:
Mitä tarvitsen juuri nyt?
Tarvitsenko kuuntelijaa?
Tarvitsenko apua tilanteen jäsentämiseen?
Tarvitsenko jonkun konkreettisen asian, jonka voin tehdä asian hyväksi nyt?
Vai tarvitsenko huolista vapaan hetken, jolloin minun ei tarvitse yrittää ratkaista tätä asiaa?
Kaikkea ahdistusta ei voi puhua pois, eikä kaikkiin kysymyksiin löydy heti vastauksia.
Keskustelusta voi olla apua silloinkin, kun se ei ratkaise ongelmaa tai pyyhkäise pois huoliasi. Saatat silti huomata, että hengitys kulkeekin taas vähän vapaammin ja seuraava askel on selkeänä mielessä.
Huomaatko, että jäät helposti pyörittelemään samoja huolia tai kaipaat keinoja erottaa toisistaan ajatukset, tunteet ja sen, mitä tilanteessa oikeasti tapahtuu? Kun ahdistaa – täytettävä kirja auttaa pysähtymään oman kokemuksen äärelle ja jäsentämään tilannetta hyödyllisellä tavalla.
Kirjan harjoitusten avulla opettelet tunnistamaan, mikä ahdistusta juuri sinulla ruokkii, mitä kehosi ja tunteesi yrittävät kertoa ja millaiset keinot voisivat helpottaa oloa. Mukana on kirjoitus- ja havainnointiharjoituksia sekä kuunneltavia mindfulness-harjoituksia.
Tutustu Kun ahdistaa – täytettävään kirjaan Hidasta elämää -puodissa TÄÄLLÄ.
